Vau! Miss Suomi Anni Harjunpäätä, 23, verrataan legendaariseen huippumalliin – ihailevia kommentteja sataa somessa

Anni Harjunpää Toni Tervo

Toni Tervo

Viime lauantaina uudeksi Miss Suomeksi valitunAnni Harjunpäänviikko on ollut lievästi sanottuna hektinen.

23-vuotiasta naista on kiikutettu kuvauksiin, haastatteluihin ja muihin edustustilaisuuksiin kiivaalla tahdilla. Saapuessaan Skam-musikaalin kutsuvieras ensi-iltaan naisessa oli aistittavissa lievää turnausväsymystä, mutta hän ei vaihtaisi mitään pois.

– On ollut kyllä ihan uskomatonta. Välillä ei vieläkään käsitä, että minä voitin. Tarkoitus on kuitenkin päästä tekemään paljon töitä, joten olen vain iloinen, hän hymyilee.

– Erityisesti haluaisin päästä työskentelemään muodin parissa ja myös media-alan hommat kiinnostavat. Olen kuitenkin aika hetkessä eläjä, joten ei minulla ole vielä mitään tarkkaa suunnitelmaa.

Missititteli onalkanut näkyä naisen arjessa myös muulla tavalla. Esimerkiksi ennen lauantain finaalia hänellä oli Instagramissa alle tuhat seuraajaa. Parissa päivässä määrä on paisunut jo yli 4000 ihailijaan.

– Olen saanut ihan super paljon viestejä. Kaikkia en ole vielä kerinnyt käydä edes läpi.

Harjunpää oli monelle yllättävä voittaja ja esimerkiksi toiseksi perintöprinsessaksi valittuRiikka Uusitalooli vienyt nimiinsä lähes kaikki yleisöesitykset ennen finaalia. Harjunpää myöntää, että lavalla olleessaan hänelle tuli hetki kun oli varma ettei voittaisi.

– Minulla oli hyvä fiilis, mutta vastassa oli toki 9 upeaa tyttöä. Kun sain Miss International Finland -nauhan, tiesin etten voisi voittaa titteliä, sillä sen voittajaa ei voi valita Miss Suomeksi. Kun Riikan jaJutta Kyllösennimet oli ilmoitettu perintöprinsessoiksi, tiesin etten voisi sijoittua. Kun nimeni sanottiin, se oli täydellinen yllätys, Harjunpää muistelee.

Tilanteen takana oli sekaannus, jossa Miss Internationalin nauha annettiin erehdyksessä väärälle henkilölle näin ollen mahdollistaen Harjunpään voiton.

Naisen valintaon herättänyt positiivista huomiota kauneusalan piireissä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa asuva ja siellä useita kirjoja julkaissut meikkitaiteilija Riku Campo vertasiIlta-Sanomien haastattelussaHarjunpäätä takavuosien huippumalli Jerry Halliin

– Anni on kokonaisuudessaan upea, mutta vielä hieman raakile. Pituutensa vuoksi hän toisin on jo kansainvälinen kaunotar, Campo analysoi lehdelle.

Harjunpäätä itseään kehut miellyttävät.

– Tuntuihan se ihan superihanalta. Tunnen Rikun ja on tosi kiva kuulla, että hän ajattelee noin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Näköislehdessä tänään: ”Tiedän kyllä, että Jeesus sovittaa synnit. Mutta mielelläni ajattelisin, että Jumala on ne säveltänyt” – Juice Leskisen lausahduksista syntyi kirja
  2. Ministeriöltä korona-apua varhaiskasvatukseen sekä esi- ja perusopetukseen – Riihimäki ja Hyvinkää saavat alueella eniten
  3. Teivainen ohjasti kolme voittoa Riksun raveissa – Vokkeni oli alkuun nihkeä, mutta irtosi sitten hyvään kiriin
  4. Iäkäs mies hukkui Hausjärvellä keskiviikkoiltana
  5. Schjerfbeckin taide koki Hyvinkäällä muutoksen – "Täällä hän nautti maalaamisesta Pariisin ja Helsingin stressaavien vuosien jälkeen"
  6. Suomessa kuusi uutta koronavirustartuntaa
  7. Kesätoimittaja Siru Perälän kolumni: Uutistyö koukuttaa kuin onnistuneet taklaukset
  8. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  9. Ruotsin entiselle Kiinan-suurlähettiläälle oikeuden tuomio tänään
  10. Hyvinkään Shakkikerhon pikapeliin osallistujia laajalta alueelta – Ari Luiro vei ykköstilan
  11. Auttava puhelin -kampanja alkaa taas: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  12. Miesten koripallomaajoukkue kohtaa tuplamaaottelussa Viron – "On ilo todeta tavoitteen täyttyneen"
  13. Suurpellon ampumisesta epäillyistä ainakin toisella taustaa Helvetin enkeleistä – kaksikkoa vaaditaan vangittavaksi tänään
  14. Pieksämäellä etsitään loukkaantunutta karhua – poliisi kehottaa välttämään alueella liikkumista
  15. Panimoliiton uudeksi johtajaksi Tuula Loikkanen – edeltäjä lähti ministerin erityisavustajaksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Talous: Lakan Betoni myy Forssan tehtaansa ja rakentaa täyden valikoiman hubin Lopelle – "Tästä on merkittävää logistista etua asiakkaillemme"
  2. Nämä yritykset Hyvinkäällä saivat 100 000 euroa Business Finlandilta – listalla ainakin Ventoniemi, Muuttohaukat ja Hyvinkään Hyvä Kunto
  3. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  4. Erkkilöille tulee miljoonas kerätty tumppi täyteen – pariskunta jättää myös pian jäähyväiset Hyvinkäälle
  5. Kansallisarkiston selvitys Vierumäen taistelusta: "Yli 300 kaatuneen määrä ei ole mahdollinen"
  6. Hyvinkään kaupunki ei käytä etuosto-oikeuttaan Sahanmäen kiinteistökaupassa – ostajana Tieluiskan tytäryhtiö
  7. DJ All Jam viihdyttää väkeä heinäkuussa Hyvinkäällä Willan Kesäklubeilla: ”Tähän aikaan ja hetkeen pitää soittaa jotain iloista”
  8. Näköislehdessä tänään: ”Tiedän kyllä, että Jeesus sovittaa synnit. Mutta mielelläni ajattelisin, että Jumala on ne säveltänyt” – Juice Leskisen lausahduksista syntyi kirja
  9. Viihde: Sponsorialan tulokas Red Carpet Brand Alliances palkkasi kolme uutta työntekijää ja haku jatkuu – Antti Luusuaniemi on nyt yhtiön luova johtaja
  10. Iäkäs mies hukkui Hausjärvellä keskiviikkoiltana
  11. Katri Kulmuni Riihimäellä: "En toivoisi sitä edes pahimmalle vihamiehelle" – ero oli kova paikka ministerille
  12. Näköislehdessä tänään: Ronja Paani muutti maalle etsimään itseään – ensin yllätti talven pimeys, sitten koronaepidemia vei perimmäisten kysymysten äärelle
  13. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  14. Turvallisten matkailumaiden lista piteni, thaimaalaisilla marjanpoimijoilla mahdollisuus tulla Suomeen töihin ensi maanantaista lähtien
  15. Thaimaalaisten marjanpoimijoiden Suomeen päästäminen lykkääntyy jälleen Thaimaassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.