Pekka Tiilikaiselle ja Beatmakersille Yyterin avain – sama tunnustus rautalankamusiikin sankaruudesta on annettu myös Esa Pulliaiselle ja Jussi Raittiselle

Pekka Tiilikainen & Beatmakers riemastutti yleisöä Lakesiden Shadows -festareiden lavalle Englannissa syyskuun lopussa. Esa Malm

toimitus

Pekka Tiilikainen & Beatmakers palkittiin viikonloppuna hyvästä työstä suomalaisen rautalankamusiikin hyväksi.

Yhtye sai Yyterin avaimen, tunnustuksen, joka on aiemmin myönnetty kovan tason rokkareille.

– Tunnustuspalkinto luovutettiin yhtyeelle lauantaina 5.10. Yyterin twist-tapahtuman yhteydessä Porissa. Palkinto on aiemmin myönnetty muun muassa Agents-yhtyeen Esa Pulliaiselle ja Suomi-rockin kummisetänä tunnetulle Jussi Raittiselle, Beatmakers tiedotti sunnuntaina.

Pekka Tiilikainen & Beatmakers on kuluneen vuoden aikana kiertänyt ahkerasti eurooppalaisia rautalankalavoja.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna se nousi lavalle Lakesiden Shadows -tapahtumassa Lontoon kupeessa, jo toistamiseen.

Yhtye on myös julkaissut uuden suomenkielisen levyn.

– Nimeä "Salaperäinen" kantavalla levyllä on mukana yhteistyötahoja aina Jorma Kääriäisestä ja Olli Haavistosta australialaiseen kitaristilegendaan Martin Ciliaan

Uutuudelta lohkaistiin heinäkuussa hyvän vastaanoton saanut Tiilikaisen sanoittama sngle "Viimeinen juna kotiin / Archipelago".

Se on suomennos ruotsalaisen rockabilly-yhtye Fatboyn kantriballadista "Last Train Home".

– Se on saanut jo soittoaikaa myös YLE Radio Suomella ja noussut Musiikkijuontajien listalla Top10:een.

Tiilikainen kävi myös laulamassa kappaleet duettona Fatboyn Thomas Pareigisin kanssa Suistoklubin keikalla syyskuun puolivälissä.

Joulukuussa yhtyeet jakavat lavan Tampereen Tullikamarin Klubilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Juuri nyt: Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  2. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  3. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  4. Moottoripyörä väisti autoa ja ajoi ulos tieltä Hausjärvellä – Molempia kuljettajia epäillään rikoksesta
  5. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  6. Kuljettaja ajoi hirviaidan läpi ulos tieltä Lopella
  7. Mommilan kyläpuodilla yhteislauluilta – laulualueena poikkeuksellisesti Retro-kioskin piha
  8. Koulut alkavat Hyvinkäällä, Riihimäellä, Lopella ja Hausjärvellä ensi viikolla – Kouluissa pyritään pitämään etäisyyttä ja välttämään turhia kontakteja
  9. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  10. Tammi-kesäkuussa kirjatut rikokset kasvoivat Hyvinkäällä viime vuodesta – huumerikoksissa kasvua 44 prosenttiyksikköä
  11. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemantapauksia – Vaasan ravintoloissa ehkä altistuksia
  12. Tänään 1,9 miljoonaa suomalaista saa veronpalautuksia
  13. Hämeen poliisin tehovalvonnassa jäi kiinni 31 rattijuoppoa – puolet kiinni jääneistä oli huumeiden vaikutuksen alaisena
  14. Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä
  15. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.