Hyvinkään seudulla on yli sata asunnotonta – osa ei halua ottaa vastaan kaikkea apua

Asko Kämäläinen oli vuoden verran asunnottomana ennen kuin joutui päihdepiireissä pahoinpidellyksi ja päätyi sitten sairaalan kautta Mäntylän asuntolaan. Raittiutta on nyt takana kaksi vuotta seitsemän kuukautta. Ari Peltonen

Jarmo Toivanen

Asunnottomuusongelma saattaa joskus kävellä kirjaimellisesti kadulla vastaan. Mitä lähimmäisestään huolissaan oleva kaupunkilainen voi sellaisessa tilanteessa tehdä?

– Jos avuntarve havaitaan, kannattaa Hyvinkäällä ottaa yhteyttä Keusoten aikuissosiaalityöhön. Myös sairaalan Matalan Kynnyksen toimipisteestä saa apua arkisin kello 8–11. Siellä voidaan lähteä kartoittamaan asiakkaan tilannetta hänen itsensä niin halutessa, sanoo Hyvinkään Mäntylän toiminnanjohtaja Milla Keränen

Asunnottomaksi jäänyt voi ottaa yhteyttä myös suoraan Mäntylään, joka on 28-paikkainen asunnottomien asumisyksikkö.

Asuntolassa on yksi huone akuuttia tilapäismajoitusta varten.

Lisäksi on päihteettömiä asuntolapaikkoja täysi-ikäisille naisille, miehille ja pariskunnille.

– Henkilön tilanteen kartoittaminen aloitetaan, vaikka meillä ei juuri sillä hetkellä olisikaan vapaita paikkoja. Otamme yhteyttä Keusoteen ja akuuteissa tapauksissa kerromme aina myös Toimarin tarjoamista palveluista.

Hyvinkään Toimari ry:llä on 20 asuntolapaikkaa yhden ja kahden hengen huoneissa joko naisille tai miehille. Päihteettömässä asuntolassa on mahdollisuus myös päivä- tai viikkomajoitukseen.

Toimari ylläpitää Teollisuuskadulla myös 10-paikkaista maksutonta ensisuojaa, joka on avoinna kello 21–08.

Sinne asiakas voi tulla päihtyneenä ja silloin, kun ei ole mitään muuta paikkaa minne mennä yöksi.

Ensisuojassa on mahdollisuus nukkua, käydä suihkussa sekä saada puhtaat ja ehjät vaatteet vanhojen tilalle.

– Tätä nykyä ensisuojassa käy säännöllisesti viisi henkilöä. Ilman asuntoa olevat tuntevat palvelumme hyvin, arvioi Toimarin toiminnanjohtaja Hannele Liesmäki

Sekä Liesmäki että Milla Keränen tietävät, että pieni osa asunnottomista ei halua ottaa vastaan kaikkea tarjolla olevaa apua.

Silloin asioihin on vaikea puuttua.

– Mutta kyllä apua kohtalaisen hyvin saadaan perille. Useimmat kuitenkin haluavat katon päänsä päälle, Keränen toteaa.

Oma vaikeutensa on niin sanottu piiloasunnottomuus.

Tuttavien nurkissa majailee vaikeasti määriteltävä joukko, jonka elämäntilanteesta ei ole tarkkoja tietoja.

Riihimäen kaupungin asuntosihteeri Merja Laitinen selvittää, että asunnottomuuden määrittely ylipäätään voi olla vaikeaa.

Henkilö voi merkitä asuntohakemukseen olevansa asunnoton, jos hänet on irtisanottu tai itse irtisanoutunut asunnosta, mutta uusi asunto on haussa ja mahdollista myös saada.

Asunnottomuuden taustalla on usein päihde- tai mielenterveysongelmia, mutta kotia vaille voi joutua myös avioeron tai muun elämänmuutoksen vuoksi.

Mikäli asunnottomuusuhka on sidoksissa perhe- tai talouskriiseihin, voi esimerkiksi Riihimäellä hyödyntää kaupungin eri tukipalveluja asumiseen liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi.

Vuokravelkoihin pystyy hakemaan harkinnanvaraista tai ehkäisevää toimeentulotukea.

– Jos omat ratkaisutoimet eivät riitä, voi asunnottomuuden tai asunnottomuusuhkan kohdatessa kääntyä kaupungin sosiaalipalvelujen puoleen saadakseen kokonaisvaltaista tukea tilanteen ehkäisemiseksi, kertoo aikuissosiaalityön palveluvastaava Raija Leppälahti Riihimäen kaupungilta.

Lopella ei kirjattu yhtään asunnotonta

Asumisen ja rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n selvityksen mukaan Hyvinkäällä oli 68 asunnotonta vuonna 2018.

Riihimäen luku oli 48 ja Hausjärven 4.

Lopella ei kirjattu viime vuonna yhtään asunnotonta.

Koko Suomessa oli vuoden 2018 lopussa 5 482 asunnotonta. Heistä yksineläviä oli 4 882 ja perheitä 159. Pitkäaikaisasunnottomia oli 1 162.

Asunnottomien yksinhuoltajaperheiden tilanteesta saatiin tietoja ensimmäistä kertaa: yksinhuoltajia oli 123, mikä on 77,4 prosenttia kaikista asunnottomista perheistä.

Asunnottomia oli 99 kunnassa, pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa) 3 018, Turussa 504 ja Tampereella 254.

55 prosenttia kaikista Suomen asunnottomista oli pääkaupunkiseudulla ja 38,6 prosenttia Helsingissä.

65 prosenttia asunnottomista asui tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona.

Asuntoloissa asuvia oli 4 prosenttia (229 henkilöä) ja ulkona tai ensisuojissa asuvia 6 prosenttia (283).

17 prosenttia (822) oli sellaisia, joiden asunnottomuuden muodosta ei ollut tietoa.

ARA pyytää kunnilta vuosittain asunnottomuusselvityksen.

Tiedot kerätään erityiselle lomakkeelle, jossa luokitellaan muun muassa asunnottomuuden eri muodot. Tänä vuonna selvitys pitää palauttaa 11.12. mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kirja kunnianosoituksena 60-vuotiaalle kaupungille – "Riihimäeltä löytyy valtavasti tasokasta kulttuurielämää"
  2. Näköislehdessä tänään: Sami Yaffa tyrmistyi paratiisirannan muoviroskasta ja teki sarjakuvakirjansa pahiksesta muovia lisäävän Plastimiehen
  3. Jukka Poika viihdytti toriyleisöä Lopella – viikon päästä luvassa rautalankaa ja taikuutta
  4. Maksuttomia maskeja on tulossa pian jakoon vähävaraisille Kanta-Hämeen kunnissa
  5. Korona ei ole toistaiseksi vaikuttanut kuntien väestönkehitykseen – kasvun uskotaan kuitenkin lisääntyvän lähivuosina
  6. Valko-Venäjällä valmistaudutaan uusiin mielenosoituksiin, Lukashenko kaipasi näkemystä Putinilta
  7. Maria Huntington aloitti ottelun vauhdikkaasti – myös Miia Sillman ja Saga Vanninen aloittivat seitsemän lajin urakan yli tuhannen pisteen suorituksin
  8. Uutissuomalaisen debatti: Suomalaiset yritykset ovat osoittaneet ketteryyttä koronapandemiassa – "Pitää osata oivaltaa, mikä on todellinen ongelma", sanoo Etlan tutkimusjohtaja
  9. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  10. NBA:n pudotuspelikuplaan mahtuu vielä yksi joukkue
  11. Eemil Helander haluaa juosta, koska siinä vain oma työ ratkaisee
  12. Northug: "Poliisi löysi luotani kokaiinia"
  13. Tahkon pojat aloittavat SM-mitalin metsästyksen
  14. Trump lietsoi valhetta demokraattien varapresidenttiehdokkaan kelpoisuudesta
  15. Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Suomessa todettu vuorokauden aikana 41 uutta tartuntaa – Näistä viisi Hyvinkäällä
  2. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  3. Maksuttomia maskeja on tulossa pian jakoon vähävaraisille Kanta-Hämeen kunnissa
  4. Kanta-Hämeen yksi uusi koronatartunta saatu ulkomaanmatkalla
  5. Hus: Yli puolet koronatartunnan saaneista ei tiedä tartuntansa lähdettä
  6. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  7. Lopen valimolla pieni tulipalo – toiminta jatkuu normaalisti
  8. Jarkko Tammisen kiertue siirtyy pääosin keväälle – Lopen, Riihimäen ja Hyvinkään esitykset pidetään sovitusti
  9. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen uusi päällikkö tulee Hämeestä
  10. Veli-Pekka Heinosen neljäs pienoisrautatie valmistui liikennöintikuntoon – rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä ja toimivat sormet
  11. Suolistosyövät yleistyvät – nuorimmat sairastuneet ovat alle nelikymppisiä
  12. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  13. Hämeen kokoomus on huolissaan jätelain muutoksista – "Parhaat keinot kierrätyksen, ja samalla elinvoiman kasvuun löytyvät rakentavasta yhteistyöstä"
  14. Kahvila Ravintola Kaisa avasi ovensa – lounasravintola toivottaa tervetulleeksi myös aamiaisbuffetille
  15. Kotonaan vahva Inter punnersi lopussa voittoon, HIFK laittoi kenttäpelaajan maaliin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.