37-kiloinen minipossu Sohvi ammuttiin villisikana – "Olet ampunut perheenjäsenen"

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi ratkaisunsa 21. tammikuuta. Kuvan minipossu ei liity tapaukseen. Arkisto / Aulikki Jääskeläinen

Jussi Vehkasalo

Harhateille naapurustoon lähtenyt 37-kiloinen minipossu eli lemmikkisika Sohvi ammuttiin kesäkuun alussa 2017 Lohjalla, koska sitä luultiin villisiaksi. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi 21. tammikuuta antamallaan päätöksellä minipossun ampunutta vastaan nostetun syytteen metsästysrikoksesta.

Minipossun toinen omistaja kertoo lausunnossaan, että possu oli ammuttu niskalaukauksella. Hän oli myös kertonut, että heidän possunsa oli ollut käytökseltään rauhallinen. Possun kanssa oli käyty muun muassa hotelleissa, eikä kukaan ollut koskaan luullut eläintä villisiaksi. Possun toinen omistaja oli todennut ampujalle, että hän oli ampunut perheenjäsen.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun lemmikkisika oli livahtanut omistajiensa asunnosta tökkäisemällä ulko-ovea tietyllä tavalla. Possu oli sen toisen omistajan mukaan ollut varmasti lukkojen takana. Jonkin ajan päästä hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus omakotitalon pihalla olevasta villisiasta, jolloin poliisi oli antanut riistanhoitoyhdistyksen edustajalle virka-aputehtäväksi mennä paikalle tarkistamaan tilanne.

Tehtävänannon mukaan tilanteen vaatiessa eläimen, mikäli se todella on villisika, on voinut metsästyslain puitteissa lopettaa ampumalla. Riistanhoitoyhdistyksen mies oli talon pihalla virheellisesti tunnistanut eläimen villisiaksi, ja lopettanut sen ampumalla.

Syytetyn mukaan poliisi oli selvittänyt etukäteen, oliko alueella tarhattuna tai muutoin pidettynä villisikoja tai kotieläinpossuja, eikä niitä ilmennyt olevan. Syytetyn mukaan myös sen kiinteistön omistaja, jonka pihalla eläin oli, oli katsonut eläimen olevan villisika. Eläimellä ei syytetyn mukaan ollut pantaa tai muuta ulkoista merkkiä, jonka perusteella olisi ollut syytä olettaa, että kyseessä olisi muu kuin villisika.

Syytetyn mukaan edes läheltä tarkasteltuna ei ollut mahdollisuutta erottaa kesyä minipossua ja nuorta villisikaa toisistaan.

Koska eläin syytetyn mukaan aiheutti vahinkoa siitä ilmoittaneen pihalla ja koska villisika voi olla vaarallinen, ei hänelle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin eläimen lopettaminen paikalla. Ampumisratkaisuun vaikutti muun muassa se, että miehen tiedossa oli myös kyseiseen aikaan esillä ollut villisikojen levittämän sikaruton leviämisen estämiseen liittyvä mediakeskustelu, minkä perusteella eläimeen oli syytä suhtautua varovaisesti.

Myös sen talon asukkaat, joidenpihalla possu oli, olivat syytetyn mukaan halunneet päästä eroon eläimestä. He eivät olleet halunneet, että se jää heidän kotinsa läheisyyteen. He olivat yrittäneet häätää possua pihalta jollakin tavalla.

Käräjäoikeuden antama päätös ei ole vielä lainvoimainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ryttylästä kotoisin oleva Lea on yksi plus-kokoisille tarkoitetun missikilpailun ennakkosuosikeista – "Yleisöäänestyksen voitosta sai ehdottomasti lisää itseluottamusta"
  2. Näköislehdessä tänään: Virolainen Maigi Korhonen tuli Suomeen miehen perässä ja rakastui täällä kyläyhteisöön
  3. Tivolit pyörittävät ihmisiä jälleen elokuussa – Hyvinkäälle saapuu Sariola ja Riihimäelle puolestaan Seiterä
  4. Esikoiskirjailija kertoo, miten romaani syntyy – "Pitää kirjoittaa jotakin joka päivä"
  5. Huumepoliisin rikosylikonstaapeli aloitti kirjasarjan – "Pitää kertoa ihmisille, mitä täällä päivittäin tehdään"
  6. Ministeriksi palannut Annika Saarikko: Tapahtumajärjestäjille ei ole varattu uutta koronatukea – Veikkaus-tukea saavien järjestöjen pelastamiseksi myös velkaraha mahdollinen
  7. Dustin Johnson nousi PGA:n mestaruuskilpailun keulille, tuplabogikaan ei himmentänyt mainiota kierrosta
  8. Suomalaiset valloittivat jo Hollywoodin – kaikki elokuvat eivät vain valmistuneet
  9. 30 vuotta sitten: "Tilanne tilalla oli masentava, eläimet olivat kurjissa oloissa" – Karjatila Ridasjärvellä oli huonolla hoidolla
  10. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  11. Kolme bogia lyönyt Castren notkahti hieman golfin LPGA-kilpailussa
  12. Uudessa-Seelannissa sata päivää vailla koronatartuntoja, mutta terveysviranomaiset varoittelevat itsetyytyväisyyden vaaroista
  13. Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt
  14. Yön uutiskooste: Maahanmuuttoviraston tiskille kuukausien jono
  15. Kolumni: Työkaverit ovat yllättävän tärkeitä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Näköislehdessä tänään: Virolainen Maigi Korhonen tuli Suomeen miehen perässä ja rakastui täällä kyläyhteisöön
  2. Henkilöauto suistui tieltä Janakkalassa – poliisi tavoitti viinapullo kädessä paikalta poistuneen kuljettajan huoltoaseman pihalta
  3. Suomen ensimmäiset kommunikointitaulut asennettiin Hangonsillan ja Martinkaaren päiväkoteihin: "Lapset voivat jutella, vaikkei ole yhteistä kieltä"
  4. Riihimäen 60-vuotisjuhlat siirtyvät vuodella – Juhlien sijaan järjestetään pienimuotoista ohjelmaa
  5. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  6. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  7. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  8. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  9. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  10. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  11. Tivolit pyörittävät ihmisiä jälleen elokuussa – Hyvinkäälle saapuu Sariola ja Riihimäelle puolestaan Seiterä
  12. Huumepoliisin rikosylikonstaapeli aloitti kirjasarjan – "Pitää kertoa ihmisille, mitä täällä päivittäin tehdään"
  13. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  14. Kuljettaja jäi taas kiinni ajo-oikeudetta Lopella – Seitsemäs kerta vuoden sisään
  15. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.