Väinämöinen on tuttu tyyppi – nuoret suhtautuvat kansalliseepokseen innoissaan

Äidinkielen opettaja Taru Klaavun luokan kirjahyllystä löytyy yksi Kalevala. Ari Peltonen

Telle Collin

Siniristiliput liehuvat saloissa, sillä tänään vietetään Kalevalan päivää. Almanakassa Kalevalan päivä on mainittu vuodesta 1950. Vuoden 1978 liputusasetuksessa Kalevalan päivästä tuli virallinen liputuspäivä ja suomalaisen kulttuurin päivä.

Kalevala on kansanrunojen pohjalta tehty Suomen kansalliseepos. Noin 60 kielelle käännetty teos kuuluu koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön. Puolimatkan koulun yhdeksäsluokkalaisille Suvi Piiroselle ja Juuso Haraiselle Kalevala on hämärästi tuttu teos.

– Se joku Elias sen teki kiertelemällä ympäri Suomea keräämässä runoja, Harainen tietää kertoa.

– Eikö siellä ollut ainakin joku seppä ja Väinämöinen, Harainen jatkaa Kalevalan päähenkilöistä kysyttäessä.

Piironen myöntää suoraan, ettei pärjäisi kovin hyvin Kalevala-aiheisessa visailussa. Kumpikaan nuorista ei ole koskaan pidellyt edes käsissään Suomen kansalliseeposta saati sitten lukenut sitä. Kummallekaan Kalevalan lukeminen ei kuitenkaan kuulosta mahdottomalta ajatukselta.

– Voisi sen varmaan lukea, Piironen toteaa.

Haraisen ja Piirosen positiivinen asenne Kalevalaan selittyy varmasti sillä, että nykyään koululaisia ei enää piinata Kalevalan lukemisella.

Puolimatkan koulun äidinkielen opettaja Taru Klaavu kertoo käsittelevänsä Kalevalaa yhdeksännellä luokalla opiskeltavan kirjallisuushistorian yhteydessä.

– Toki joku muu voi ottaa Kalevalan jossain muussa yhteydessä, mutta minä otan sen aina siinä.

Klaavulle on vuosien aikana muodostunut vakiintunut tapa tutustuttaa oppilaat Kalevalaan.

– Lähdemme keräämään asioita taululle. Oppilaat saavat vapaasti tulla taululle kirjoittamaan, kun heille tulee mieleen jotain Kalevalaan liittyvää. Minä odotan niin kauan, että taulu olisi mahdollisimman täynnä ja vähän annan vinkkejä.

Ensimmäisinä taululle ilmestyvät usein sanat Väinämöinen ja sampo.

– Henkilöistä usein lähtee liikkeelle. Keskushenkilöt Väinämöinen ja Lemminkäinen ovat ehkä tutuimpia. Joku saattaa muistaa jotain ihan pieniä yksityiskohtia, Klaavu kertoo ja myöntää, ettei hänkään Kalevalaa ulkoa muista.

– Jotkut oppilaista muistavat alakoulusta hyvinkin paljon, mutta toiset taas eivät tunnu tietävän koko teoksesta mitään.

Luetaanko koulussa enää lainkaan Kalevalaa?

– Se riippuu ihan opettajasta, äidinkielen opettaja Klaavu vastaa ja muistelee, että omana kouluaikana Kalevala tuli varmaan luettua.

Puolimatkan koulun äidinkielen luokassa on kirjahylly, mutta sieltä löytyy vain yksi Kalevala. Käytössä olevassa äidinkielen oppikirjassa on muutamia säkeitä Kalevalasta.

– Mutta enemmän käymme Kalevalaa muuten läpi.

Klaavu kertoo yläkoululaisten suhtautuvan kansalliseepokseen varsin innoissaan.

– En ole kokenut, että olisi sellaista, että voi ei.

Kalevalaa voisi hyvin käsitellä muissakin oppiaineissa kuin äidinkielessä. Kuvaamataidon tunnilla voisi esimerkiksi ihmetellä Akseli Gallen-Kallelan Sampo-teoksia ja luoda omansa.

Yhdeksäsluokkalainen Juuso Harainen muistelee, että musiikin tunnilla olisi joskus sivuttu Kalevalaa.

Teknisen työn tunnilla jokainen voisi rakentaa itselleen oman sammon. Mitä tuottaisi Haraisen ja Piirosen ihmekone?

– Seteleitä, Harainen naurahtaa ja Piironen nyökyttää hyväksyvästi.

Kansalliseepoksen tärkeimmät käänteet voi katsoa Yle Kioskin muutama vuosi sitten tekemältä Kalevala noin sadassa sekunnissa -videolta, mikä löytyy muun muassa Facebookista.

Testaa tietosi

1. Kuka kokosi Kalevalan?

2. Milloin ilmestyi varsinaisen Kalevalan ensimmäinen painos eli Vanha Kalevala?

3. Milloin valmistui ns. Uusi Kalevala, jota useimmiten kutsutaan pelkäksi Kalevalaksi?

4. Mistä maailma syntyi Kalavalan luomismyytin mukaan?

5. Mistä nimi Kalevala tulee?

6. Kuinka monta runoa Kalevalassa on?

7. Millä sanoilla Kalevala alkaa?

8. Ketkä ovat Kalevalan sankareita?

9. Mistä Väinämöinen tekee ensimmäisen kanteleensa?

10. Miksi seppä Ilmarinen takoo sammon?

11. Mistä Marjatta tulee viimeisessä runossa raskaaksi?

12. Millä Väinämöinen poistuu Karjalasta Kalevalan mailta?

Vastaukset: 1. Elias Lönnrot, 2. 1835, 3. 1849, 4. Sotkan munasta, 5. Suomalaisten myyttisestä esi-isästä ja Väinämöisen isästä, 6. 50 runoa (22 795 säettä), 7. Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi, lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, 8. Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen, 9. Surmaamansa hauen leukaluusta, 10. Hänelle luvataan palkkioksi upea Pohjolan neito, 11. Puolukasta, 12. Vaskiveneellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyriasta lähtee todistus 221 valmistuneelle – Tässä nimet
  2. Poliisi epäilee pojan surmanneen isänsä Jyväskylässä – uhri oli keski-ikäinen mies
  3. Riihimäen sivistysjohtajan virkaan 24 hakijaa – mukana myös paikallisia nimiä
  4. Hyvinkään Liikenne ajaa paikallislinjat ainakin lähivuosina – kaupunki päätti jatkaa sopimusta nykyisillä ehdoilla
  5. Jeesaa kaveria -keräys alkaa Willan Red Carpet -aulassa ensi viikolla – sinne voi viedä ruokaa, pesutarpeita tai uusia kesävaatteita
  6. Hyvinkäällä ei viikkoon uusia koronatapauksia – Muualla Keusoten alueella kaksi uutta tartuntaa
  7. Isänsä taposta epäilty parikymppinen mies vangittiin Jyväskylässä – epäillään myös tapon yrityksestä
  8. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  9. Hangonväylän kuolonkolarin rikostutkinta loppusuoralla – "Tapahtumien kulku viittaa siihen, että henkilöauton kuljettaja on ajanut tahallaan vastaantulevien kaistalle"
  10. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  11. Talous: Antti Luusuaniemi mukana uudessa sponsorointifirmassa – Red Carpet Brand Alliances myy yhteistyökuvioita elokuvan, tv:n, urheilun ja kulttuurin ammattilaisille
  12. Näköislehdessä tänään: Johanna Hurtig kyseenalaisti vanhoillislestadiolaiset opit – se tiesi lähtöä liikkeestä
  13. Hyvinkään säästötoimilistassa lähes sata kohtaa – Kaupunginjohtaja pitää veronkorotusta välttämättömänä
  14. Hyvinkää avaa sisähalleja seuratoimintaa varten – kentille pääsee vain vuoron varaamalla
  15. 30 vuotta sitten: Riihimäelle avautui motelli-ravintola Arizona – kuuluisa siitä tuli kuitenkin vasta vuosia myöhemmin Bonanza-bordellina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.