Tutustuin vuosia sitten työni kautta erääseen vanhempaan mieheen. Hänelle elämä oli tarjoillut rosoisempaa polkua jo vuosien ajan. Meistä tuli ajan oloon ystäviä. Pentti Saarikosken elämä ja kirjallisuus viritti välillemme monia syvällisiä keskusteluja. Kuoltuaan hän jätti minulle lempikirjansa Sieppari ruispellossa.
Monet kerrat pohdimme, kuinka elämä kuljettaa meitä moneen suuntaan. Välillä menneisyyden haamut tarttuvat takinliepeeseen ja vievät mukanaan. Surusta, kaipuusta ja syyllisyydestä tulee silloin helposti matkakumppaneita.
Toistuvasti hän taisteli omia sisäisiä demonejaan vastaan. Ne veivät lopulta voiton hänestä.
Totesimme, että puu on olemassa senkin jälkeen, kun meitä ei enää ole.
Viimeisenä kesänä ennen kuolemaansa hän pyysi minua kanssaan istuttamaan lahjaksi saamansa kuusentaimen. Tainta katsellessa totesimme, että tämä puu on olemassa senkin jälkeen, kun meitä ei enää ole.
Tämä ystäväni kävi sisällään toistakin taistelua. Kelpaanko minä Jumalalle? Tämän pyhän otsikkona on Pyhän Hengen odotus. Evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat.” Joh. 7:37–39. Tässä Jeesus viittaa Pyhän hengen vuodattamiseen. Pyhän Hengen yksi tehtävistä on meidän puolustaminen. Vaikka paholainen kuinka yrittäisi saada meidät lannistumaan ja luovuttamaan, meillä on puolustaja tukenamme.
Ystäväni lempivirsi oli 310. Sen 6 säkeistö kuuluu:
Kun me heikkona Herralle huokaamme vaan, Pyhä Henkensä auttaa jo meitä. Uni meitä kun pyrkivi ahdistamaan, meitä Herra ei nukkumaan heitä. Kun me uuvumme niin, ettei rukouksiin, eikä valvomiseen ole voimaa, Hän on puolustaja, esirukoilija, eikä heikkoja huonoja soimaa.
Nämä virren sanat löytyvät nykyään myös aittamme seinälä mökillä. Kun elämässä tulee aikoja, jolloin rukouskin kuihtuu huulille, tiedän että minullakin on puolustaja ja esirukoilija. Se kantaa ja antaa voimaa katsoa uuteen päivään.
Kirjoittaja on Riihimäen seurakunnan kappalainen.