Alle 25-vuotiaiden huumausainemyrkytyskuolemat Suomessa ovat Euroopan kärkitasoa. Muuntohuumeet ovat tulleet jäädäkseen ja asenneilmapiiri huumeita kohtaan on monessa mielessä höllentynyt jo melko pitkän aikaa.
Kuinka tähän on päädytty, ja erityisesti kuinka saamme tilanteen muutettua?
Tilanne on muuttumassa koko ajan huonommaksi ja suru-uutiset huumekuolemista tavoittavat yhä useampia perheitä.
Ehkäisevän työn pitkän linjan toimijana olen nähnyt käytännön työssämme sekä hyviä että vähemmän hyviä suuntauksia vuosien varrella. Pitkän ajan seurantamme esimerkiksi Hyvinkäällä nikotiinituotteiden ja alkoholin käytöstä yläkoululaisten parissa kertovat myönteisistä kehityssuunnista eli päihteiden käytön vähentymisistä.
Toisaalta huumetarjontaa kohtaa muun muassa Hyvinkäällä jo lähes viidennes yläkouluikäisistä ja huumeiden hankkiminen on nuorten kertoman mukaan varsin helppoa.
Kouluterveystutkimuksen (2021) mukaan lähes puolet 8.–9.-luokkalaisista kertoo huumeiden hankkimisen olevan helppoa omalta paikkakunnalta. Huumeiden osalta ollaan siis menty huonompaan suuntaan ja tässä mielessä huumausainepolitiikkaamme tulee tarkastella kriittisesti.
Tullakseen huumeriippuvaiseksi vaatii se aina kokeilukerran. Kokeilujen jatkuessa ja niistä saatujen mahdollisten myönteisten kokemusten jälkeen käyttö vakiintuu ja ennen kuin huomataankaan, ollaan jo täysin riippuvaisia ko. aineista.
Lukiessani tai kuullessani nuoren ihmisen huumekuolemista tai riippuvuuksista tulee minulle surkea fiilis ja tuntuu siltä, että ehkäisevä työmme on ollut tehotonta. Ymmärrämme toki asian haasteellisuuden ja siihen vaikuttavat monet muut ulkoiset tekijät, jotka ovat niihin ensikokeiluihin, käytön vakiintumisiin ja huumeiden ihannointiin johtaneet. Ehkä liiankin vähän ollaan puhuttu huumeita kokeilevan ihmisen omasta vastuusta ja riskin otosta.
Nuorilla on siis aina oma vastuunsa omien valintojensa suhteen. Tämä on samalla yksi näkökulma, johon ehkäisevä työmme pyrkii vaikuttamaan.
Toinen varsin merkittävä ja mielestäni oleellisin asia ehkäisevän työn näkökulmasta on vanhempien rooli kasvattajina. Tämä vastuu alkaa jo lasta odottaessa ja se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana läpi elämän.
Olen huolissani siitä, että kohdatessamme koulutyössämme lapsia ja nuoria esiintyy luokissa yhä enemmän levottomuutta, kunnioituksen puutetta, asiatonta käytöstä ja rajattomuutta.
Päihdetyössä huolta herättävät nuorten varhaistuneet päihdekokeilut. Tämä kaikki kielii siitä, että asiat nuorten taustoilla eivät ole hyvin.
Vanhemmat kantavat päävastuun lastensa kasvatuksesta ja koululaitos opettajineen ja muine toimijoineen tukevat sitä parhaansa mukaan.
Tämän kokonaisuuden hoitamisesta emme selviä yksin, vaan meidän on löydettävä toimiva yhteistyö kodin, koulun ja vapaa-aika sektorin välille.
Yhteiskunnan tasolla tarvitaan kiireesti tehostamistoimia muun muassa matalan kynnyksen hoitopaikkojen tarjoamisessa, vanhempien vertaistuen järjestämisessä, yhteisöllisyyden lisäämisessä hyvinvointialueilla ja myös ehkäisevän työn resurssien turvaamisessa.
Ilman ehkäisevän työn riittävää resurssointia korjaavan työn lasku yhteiskunnalle tulee olemaan mittava. Uusilta kansanedustajilta toivon ainakin itse rohkeutta tunnistaa nykytilanne ja tehdä rohkeita ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi, sillä näin ei voida enää jatkaa. Suomen huumausainepolitiikka nojaa YK:n yleissopimuksiin ja EU:n huumausainestrategioihin, jotka ovat tehty vuosille 2021-2025.
Näiden linjausten ohella toivoisin näkeväni konkreettisia toimenpiteitä vallitsevan päihdetilanteen suunnan muuttamiseksi.
Kirjoittaja on toiminnanjohtaja Elämäni Sankari ry:ssä Hyvinkäällä.