Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sana sunnuntaiksi Minkälainen ihminen ei osaa kiittää?

Aikuinen tuhahtaa pettyneenä vieressäni: ”Kiittämättömyys on maailman palkka.”

Muistan edelleen sen hämmennyksen, jota lapsena tunsin. Katsoin vieressäni seisovaa pettyneen näköistä aikuista ja mietin, miten kukaan voisi olla kiittämättä silloin, kun siihen on aihetta? Minkälainen ihminen ei osaa kiittää? Kaikista parhaiten muistan sen kouraisevan tunteen vatsanpohjassa. Voiko koko maailma kääntää selkänsä jollakin tavalla? Silloin, kun olisi aihetta iloon ja kiitoksiin, ei sitä saisikaan.

Me aikuiset saatamme heittää ikivanhoja lausahduksia ja sanontoja ilmaan, mutta tulemmeko koskaan ajatelleeksi, ettei lapsen ymmärrys aina yllä tavoittamaan niiden todellista sisältöä?

Lapsena ajattelin automaattisesti, että kaikki ihmiset opetetaan kiittämään. Silloin, kun saa lahjan tai täyttää vuosia pitää kiittää onnitteluista. Pitää osata sanoa kiitos, kun nousee ruokapöydästä tai silloin, kun joku tekee jonkun palveluksen tai toivottaa hyvää päivänjatkoa. Lapsena harjoiteltiin kiitosta, myöhemmin sitä oppi kiittämään oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, ilman aikuisen rohkaisua tai muistutusta.

Elämä palasi raiteilleen, mutta kiittämättömyys osoittautuikin spitaalia suuremmaksi vaivaksi.

Mitä enemmän ikää kertyi, sitä paremmin oivalsin, miten vahva tunne kiitollisuus on. Kiitos tuntuu hymyinä ja lämpönä sydämessä.

Joku tarvitsee kiitollisuuspäiväkirjan harjoittaakseen kiitollisuutta, itse olen enemmän hetkessä eläjä. Kiitos ja kiitosrukous tulevat spontaanisti silloin, kun jotakin hyvää ja onnellista osuu kohdalleni.

Pienet asiat, jotka tapahtuvat aivan tavallisissa hetkissä. Ystävän lämmin halaus, lohduttava viesti, yhteinen ruokailu läheisten kanssa. Entä silloin, kun elämä tuntuu murjovan ja suru painaa sydäntäni kuin raskaimmat lyijypainot. Voiko silloin tuntea mistään kiitollisuutta?

Näissä hetkissä kiitoksen takaa astuu esiin elämän matkakumppaneista uskollisin, luottamus. Toivonkipinä kuljettaa ja luottamus on purtemme. Elämässä on asioita, jotka ovat hyvin, vaikka oma vointimme ei olisikaan. Se ajatus tuo turvaa.

Päivän evankeliumissa Jeesus parantaa kymmenen spitaalista miestä, mutta vain yksi heistä palaa kiittämään Jeesusta. Vakavasta sairaudesta parantuminen oli varmasti suurinta, mitä heidän elämässään oli tapahtunut. Elämä palasi raiteilleen, mutta kiittämättömyys osoittautuikin spitaalia suuremmaksi vaivaksi. Unohtivatko nämä yhdeksän muuta kiitoksen merkityksen? Pitivätkö he kiitosta itsestään selvänä?

En tiedä, vain Jeesus tiesi. Mikä tärkeintä, hän kesti sen kiittämättömyyden. Jo tämä ajatus kantaa. Vaikka unohtaisin kiittää, Jeesus katsoo meitä avaralla katseellaan, eikä aseta meitä missään tilanteessa kiitollisuudenvelkaan. Ainoa toivomme!

Kirjoittaja on Hyvinkään seurakunnan seurakuntapastori.