Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaalikynä | Mistä on tehty hyvä sote-johtaja?

Hyvä johtajuus on must, että saadaan veto- ja pitovoimaa sosiaalialalle.

Hyvä johtaja kuuntelee ja kannustaa, on läsnä alaistensa arjessa. Antaa kiitosta ja palautetta, jotta työntekijä kokee olevansa tärkeä. On aidosti kiinnostunut työntekijöidensä toveista ja siitä, miten ihmisillä oikeasti menee työssään.

Hyvä johtaja hakee yksilöllisiä kouluttautumispolkuja ja tukee urakehitystä.

Hän keskustelee säännöllisesti kaikkien kanssa tasapuolisesti ja avoimesti. Myös hyvä johtaja tarvitsee tukea ja koulutusta – ohjeita, joihin nojata hankalissa päätöksissä.

Tarvitsemme avoimuutta. Miten käsitellä päihteiden käyttöä tai toistuvia poissaoloja työyhteisössä? Miten käsitellä työmotivaation puutetta? Osa asioista on hankalia. Onkin tärkeätä, että henkilökunta uskaltaa ottaa niitä esille ilman pelkoa.

Hyvä johtaja ei rakenna hienoja visioita oman kuplansa sisällä, vaan aidosti nostaa muita, ei itseään. Hän tiedostaa, että monesti paras asiantuntija on työntekijä itse. Johtaja kannustaa, ei rankaise. Avoimuus ja tasapuolisuus huomioi kaikki, esimerkiksi sen että myös hiljaisin ja tunnollisin työntekijä saa haluamansa vapaapäivät. Ja että kaikki työntekijät saavat tasapainon työn ja vapaa-ajan välille.

Hyvä johtaja huolehtii, että kukaan ei uuvu työtaakkansa ja lisävuorojensa alle.

Jussi Leinonen aluevaaliehdokas (vihr.) Hyvinkää