Vaalikynä | Tärkein tehtävämme on ennakoivaja ehkäisevä päätöksenteko

Meidän yhteinen Keusote on tulevaan valmistautunut ennakoivasti muutamia vuosia. Aivan kaikkea ei tarvitse aloittaa alusta.

Tulevan valtuuston ensinmäisenä tehtävänä on virkamies- ja päätöksentekohallinnon terävöinti tehokkaaksi, tuottavaksi ja ennenkaikkea alueen asukasta palvelevaksi yksiköksi.

Yhteinen tahtotila: Hyvinvointialueelle inhimilliset, hyvän elämän arvot ja toimintamallit.

En listaa erillisiä vaalilupauksia. Kokonaisuudesta huolehtiminen riittää. Elämänkokemukseni, palkkatyöhistoriani ja toiminta hyvin monien ihmisryhmien ja -kohtaloiden parissa antaa pätevyyttä olla mukana tekemässä inhimillistä yhteistyötä päättäjäjoukossa.

Tärkein tehtävämme aluevaltuustossa on ennakoiva ja ehkäisevä päätöksenteko. Satsaamalla ennaltaehkäisevään palvelutoimintaan, luodaan säästöä ja toimintaresursseja tulevaisuuteen. Näin säästyy käytettäviksi ne eurot, jotka muutoin kasvavassa määrin rasittaisivat tulevaa hyvinvoinntia.

Ennaltaehkäisevä toiminta on merkityksellistä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tosiasia on sekin, että kulttuuriin ja liikuntaan sijoitettu euro tuottaa itsensä moninkertaisena. Paremmin ja riskittömämmin kuin osakesijoitus.

Suomi on ykkönen maailman onnellisuusraportin mukaan. Olkoot näin hyvinvointialueillakin!

Tätä tavoitetta edesauttamaan aluevaltuustoon.

Jukka Penttilä aluevaaliehdokas ( vas .) Hyvinkää

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut