Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Paljasjalkainen Pekka Laine: Pihkalasta Marttiin

"Martissa väännetään päästä päähän ja koripallo sopii säähän kun säähän” lauletaan Hyvinkään Pontevan 100-vuotisjuhlalaulussa.

Oli elokuun loppua kun Tahkon naiset ja miehet joutuivat lopettamaan kautensa. Ladyt menestyivät paremmin ollen sijalla kuusi kun miehillä sijaluku oli yhdeksän. Mielestäni ladyjen saavutus olisi ansainnut enemmän julkisuutta kuin se sai.

Kaukana ovat molemmilla mitalivuodet. Pelaajia lopetti, lähti muualle, mutta myös täydennystä tuli. Ladyjen suurin menetys lienee lyöjätykki Pauliina Harinen. Miehet saavat Juha Korhosen jokeriseuraksi tuoreen Suomen mestarin Juha Niemen.

Luultavasti siis ensi kaudella palloa haetaan usein muuntajalta ja Ossianinkadun suunnalta. Ja silloinhan saadaan kuulla Simon kunnarikellon soittoa. Myös pelinjohtajat vaihtuvat. Ladyjen viuhkaa heiluttelee Jouni Oja-Lipasti. Onko sitten miesten viuhkassa Yli-Saunamäen Antti vai joku muu. Saa nähdä.

Martinhallin lehtereillä ei koronan takia viime kaudella paljon päästy istumaan. Nyt lokakuussa näyttää paremmalta ja kausikortti on jo valmiina taskussa.

Pontevan tarjoama kausari on huomattavasti Tahkon korttia edullisempi. Samoin kertalippu. Katsomossa ei myöskään tarvitse pelätä sadetta tai palella.

Tuttu henkilökunta moikkaa, pulla ja kahvi tuoksuu . H allista kuuluu pallon pomputus ja tsemppimusa.

Sarjat ovat jo alkaneet ja sekä naiset että miehet pelaavat ykkösdivisioonassa. Viime kausi oli suhteellisen heikko. Naiset olivat tässäkin lajissa miehiä parempia. Sijoitukset olivat yhdeksän ja 12. Kaukana on nuori naisjoukkue vuoden 2017 Suomen mestaruudesta.

Naisten peliä johtaa Tero Niskanen ja miesten Janne Hartikainen. Miesten joukkueessa on mielenkiintoinen 191-senttinen jenkkivahvistus Chris Parton jr, joka ensimmäisessä pelissä heitti jo 35 pistettä.

Tänä syksynä on mahdollisuus viettää viisi sunnuntai-iltapäivää koriksen merkeissä, sillä joukkueet pelaavat kotipelinsä peräkkäin. Ehkä pikkueväät pitää ottaa mukaan, vaikka hallin kahvio hyvin palveleekin. Tuttu henkilökunta moikkaa, pulla ja kahvi tuoksuu. Hallista kuuluu pallon pomputus ja tsemppimusa. Kun ottelu alkaa, niin alkaa myös Ari ”Peltsi” Pelosen rumpu myös sykkimään. Tunnelma on valmis.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva hyvinkääläinen komisario.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut