Pääkirjoitus Nyt on aika lunastaa lupaukset yrittäjille

Riihimäen seudun tartuntarypäs sekä ilmaantuvusluvun kasvu huolestuttavat. Riihimäen vt. kaupunginjohtaja Mika Herpiö muistutti kaupunkilaisia maanantaina siitä, että kontaktien minimointi juuri on nyt tärkeää. "Yli 90 prosenttia tartunnoista on sairaanhoitopiirin mukaan peräisin saman talouden sisältä, ystävien ja sukulaisten tapaamisista sekä työpaikoilta. Tässä tilanteessa fyysisten tapaamisten minimointi on äärimmäisen tärkeää", sanoi Herpiö iedotteessa (aamuposti.fi 1.3.). Samassa yhteydessä kävi ilmi, että Riihimäen seudulla on huomattavan paljon Uudeltamaalta työyhteyksistä saatuja tartuntoja. Näistä moni on jäljitetty rakennusalan työpaikoille. Olipa lähde mikä hyvänsä, sanat kannattaa nyt ottaa tosissaan. Keusoten eli Hyvinkäänkin puolella ne pätevät yhtä lailla. Jos tiukka sulku nyt tepsii, keväästä saattaa tulla siedettävämpi tai ainakin kasvun voidaan toivoa talttuvan.

Toisaalta elämää ei näissäkään oloissa voi eikä kannata laittaa tauolle. Moni paikallinen yrittäjä on ihailtavan taipuisasti jälleen kerraan asemoinut toimintansa uuteen muotoon. On lounasruoan noutoa ja kotiinkuljetusta, on verkkokaupan eri toimintoja ja on joustavia aukioloja.

Kaikkea tätä kannattaa käyttää hyödykseen. Jos ja toivottavasti kun kyse tosiaan on pandemian loppusuorasta, se kannattaa yrittää elää niin, että kaikki vauriot olisivat mahdollisimman vähäisiä – niin terveydelliset kuin taloudellisetkin. Nyt jos koskaan on aika lunastaa iskulauseen lupaus: tuen paikallista yrittäjää.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut