Lukijalta: Vankila ei ole alaikäisen paikka – "Miksi taas epäonnistuin, miksei minusta välitetä?"

Jos ongelmia ei ole kyetty ratkomaan lastensuojelussa, on onnistuminen vielä epätodennäköisempaa vankilassa. Else Kyhälä

Maassamme käydään nyt tarpeellista keskustelua nuorten rikollisuudesta. Pääsääntöisesti nuoret voivat maassamme hyvin. On kuitenkin olemassa pieni marginaaliryhmä lapsia ja nuoria, jotka eri syistä syrjäytyvät, ovat päihdeongelmaisia ja etenkin ilman siteitä ympäröivään yhteiskuntaan.

Huumeiden käyttö nuorten keskuudessa on lisääntynyt. Huumekulttuuri on laillisen yhteiskunnan ulkopuolella ja siellä elämä on sekä kovaa että säälimätöntä, hyväksikäytetyksi tulemisen riskin ollessa läsnä. Nuori päihdeongelmiin ajautuessaan, saattaa löytää samanhenkisiä nuoria ja aikuisia tästä maailmasta. Pahimmassa tapauksessa hänen ainoat roolimallinsa löytyvät tämän alakulttuurin parista.

Huumekulttuurin leimaavin piirre on rikollisuus. Huumeiden käytön rahoituslähde on usein omaisuus- tai ryöstörikokset. Nuorten tekemät ryöstörikokset ovatkin tilastoissa lisääntyneet. Ryöstöön liittyy aina väkivalta tai sillä uhkaaminen.

Lastensuojelu on maassamme pahasti aliresurssoitu. Lisäksi voimassa oleva lainsäädäntö ei vastaa tämän marginaaliryhmän tarpeisiin. Olemmekin vankilassa havainneet, että yhä useampi alaikäinen vangitaan ja toimitetaan muurien sisäpuolelle.

Vangittaessa nuori on eräänlaisessa kulminaatiopisteessä. Mikäli lastensuojelun keinot eivät ole kyenneet ratkaisemaan nuoren ongelmia, ovat vankilassa keinot tai resurssit tähän vielä vähäisemmät.

Haasteensa tähän tuo palvelujärjestelmän keinojen riittämättömyys nuoren tukemiseen vangitsemisen jälkeen. Hän palaa tilanteeseen, jossa lastensuojelun keinot ovat hänen kohdallaan edelleen riittämättömät.

Lastensuojelulaitokset kieltäytyvät vastaanottamasta ongelmallista päihteillä ja rikoksilla oireilevaa sekä usein aggressiivista tai arvaamatonta nuorta. Vangitseminen kääntyy nuorta vastaan. Nuorten vankien rikoksen uusimisriski on tilastollisesti korkea.

Vankila tarjoaa nuorelle selkeät rajat, säännöllisen päivärytmin sekä viranomaisten yhteistyössä annetun avun nuoren ongelmiin.

Päihteiden käyttäminen vankilassa on myös vaikeampaa kuin muurien ulkopuolella. Kuitenkin valitettavan usein nuori kokee vankilaan joutumisen oman statuksensa nousuna tai helpompana vaihtoehtona kuin lastensuojelulaitoksen. Omassa ryhmässään ja toimintaympäristössään vankila ei suinkaan ole paha vaan monesti päinvastoin. Puhutaankin ”rikollisuuden korkeakoulusta”.

Nuorta alaikäistä vankia haastatellessa toistuu valitettavan usein sama tarina. Vanhemmuuden puute tai siihen liittyvät ongelmat. Sijoitus ensin perheeseen ja myöhemmin lastensuojelulaitokseen, päihteet ja totaalinen auktoriteettien kunnioittamisen puute. Myös ryhmäpaine laitoksissa on kova ja ajaa jo muutenkin heikon itsetunnon omaavan nuoren rikosten maailmaan. Tätä on usein edeltänyt jo useampi siirto lastensuojelulaitoksesta toiseen.

Kuinka nuori voisi kiinnittyä, oppia luottamaan, sitoutua, kun jokainen siirto on hänelle uusi kokemus hylkäämisestä. Samalla pohtien: miksi taas epäonnistuin, miksei minusta välitetä?

Meidän tulisi yli viranomaisten välisten raja-aitojen pohtia, kuinka nuori olisi tuettavissa. Nuorten psykiatriseen hoitoon pääseminen ja siihen liittyvät vaikeudet ovat myös olleet paljon esillä. On pohdittu psykiatristen osastojen ja lastensuojelulaitosten yhdistelmäyksikköä.

Onko seuraavaksi keskustelussa lastensuojelulaitoksen ja vankilan yhdistelmä tälle marginaaliryhmälle? Tällöin lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ei tarvitsisi “toivoa” nuoren joutumista vankilaan. Tai poliisin esittää nuoren päihteitä käyttävän ja rikoksia tehtailevan nuoren vangitsemista lapsen edun nimissä.

Tästä huolimatta katsomme, ettei vankila ole alaikäiselle oikea paikka. Siksi kaikki työ lasten eteen on tehtävä ennen kuin vankila edes nousee vaihtoehdoksi. Tämä tarkoittaa voimakasta panostusta lastensuojeluun, toimialat ylittävään yhteistyöhön, matalan kynnyksen interventioon sekä ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn.

Juha Hiltunen

sairaanhoitaja YAMK

Vantaan vankila

Hanna Malmström

erityisohjaaja (alle 21-vuotiaista vastaava)

Vantaan vankila

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut