Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Muistisairaiden hoidosta ja tuesta ei saa leikata Hyvinkäällä

Olemme saaneet kuulla kaupungin suunnitelmasta säästää Hyvinkäällä vanhuspalveluista koskien etenkin muistisairaita.

Yhdistyksenä olemme huolestuneita muistisairaiden ja heidän omaistensa huonokuntoisuuden, yksinäisyyden ja ikääntymisen lisääntymisestä sekä vähistä ja puutteellisista palveluista, joista ei missään tapauksessa voida säästää.

Muistisairaita ei voi jättää yksin kotiin pelkästään kotihoidon varaan. Muistisairas tarvitsee välttämättä toisen ihmisen tukea. Kotihoidon hoitajamäärä on riittämätön.

On valitettavaa, kun hyvinkääläiset intervalli- ja lomapaikkoja tarvitsevat muistisairaat joutuvat menemään naapurikuntiin saamaan hoitoa omaishoitajan vapaapäivien tai loman ajaksi. Tämä on iso epäkohta Keusoten toiminnassa, johon haluamme muutosta. On kaikkien osapuolten etu ja mielihyvä, kun hoitopaikka on omassa kaupungissa.

Olemme lukeneet, että vanhusten päivätoiminta oltaisiin lopettamassa Riihimäenkadulta. Päivätoimintaa pitää päinvastoin lisätä jo väestön ikääntymisekin takia. Päivätoiminta on piristys muistisairaille ja sillä on myös ennalta ehkäisevä vaikutus hoidettavan hyvään vointiin ja häntä kotona hoitavan omaisen jaksamiseen.

Omaishoitaja on ikään katsomatta ympärivuorokautinen hoitaja läheiselleen.

Väestön ikääntymisen takia tarvitsemme joka vuosi ympärivuorokautisia hoitopaikkoja. Päinvastoin on käynyt, laitospaikkoja vähennetään systemaattisesti ja vähennysten seurauksena jono hoitopaikkoihin on koko ajan pidentynyt.

Hyvinkäällä on jonossa paljon todella huonokuntoisia, jotka paikan välttämättä tarvitsisivat.

Vanhuspalvelulain mukaan hoitopaikka pitää järjestää kolmen kuukauden kuluessa tarpeen toteamisesta. Tämä ei enää Hyvinkäällä toteudu. Muistiliitto pitää huolestuttavana Hyvinkään suuntausta muistisairaiden kohdalla.

Geriatrisen kuntoutuksen lisääminen on tärkeää ja myönteistä, toivotaan todella, että Kiljavan sairaalan ottaminen Keusoten omaksi toiminnaksi vastaa tarpeeseen.

Nyt, kun ensivuoden talousarviota Hyvinkäällä ja Keusotessa valmistellaan, vetoamme päättäjiin, että alueemme vanhustenhoito laitetaan asianmukaiselle tasolle ja vanhuksille annetaan mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää loppuun saakka.

Keusotelta haluamme enemmän avoimuutta tiedotukseen.

Hyvinkään Seudun Muistiyhdistys ry

Hyvinkää