Mielipide: Kodittomuuden takana on aina ihminen – hyviä valintoja, huonoja valintoja ja menetettyjä mahdollisuuksia

Tulet syttyvät tänään monin paikoin kodittomuudesta muistuttamaan. Riitta Ketola

Minun sydämeni on raskas. Nämä ihmiset, joita jotkut ajattelemattomat sanovat luusereiksi tai tyhjäntoimittajiksi, ovat minun asiakkaitani. Irtolainen, kulkuri ja mitä muita nimityksiä niitä onkaan.

Minä ja muut alalla työskentelevät valitsemme sanamme erittäin huolellisesti, kun puhumme asunnottomuutta kokevista henkilöistä. Koska kodittomuus ei määritä heitä, eikä se ole heidän identiteettinsä, niin kuin ei myöskään heidän rikkinäisyytensä vähennä heidän arvoaan. Hekin ovat ihmisiä – aina ja ensin.

Toivon ymmärrystä siitä, miksi heillä ei ole kotia. Ymmärrystä siihen, että jotain kauheaa, traagista ja traumaattista on tapahtunut, miksi näin on. Asunnottomat ovat ihmisiä, joilla on aitoja ja oikeita tarinoita. Saanko kertoa niistä muutaman?

Asunnoton on hän, joka oli työskennellyt koko elämänsä rakennusmiehenä, rakentamalla monia koteja, joissa sinäkin kenties olet asunut. Sitten eräänä iltana hän sai aivoinfarktin ja kyky tuottaa puhetta vaikeutui. Toinen käsi ei myöskään enää toiminut entiseen malliin. Hän ei enää koskaan pystynyt tarttumaan vasaraan niin, että olisi saanut siitä elantonsa. Ei tuloja, ei lainanlyhennyksiä. Mies vaipui syvään masennukseen ja alkoholismiin ja joutui kodittomaksi. Miten surullista ja ironista – hän menetti rakentamansa kodin.

Entäpä sitten mies, joka pienenä poikana herää eräänä aamuna raskaaseen hengityksen ääneen vieressään. Häneen käpertyneenä, nukkuu pienempi sisarus. Pikkusiskon rintakehä nousee ja laskee paksun talvitakin ja villapeiton alla. Heidän petinään on yhteinen sänky, jonka mätänevän seinän takaa kuuluu hiirien rapinaa.

Sähkölaskut olivat jälleen jääneet maksamatta, koska vanhempien rahat olivat menneet kurkusta alas. Jo nuorena mies joutui lastenkotiin. Jo nuorena hän jäi paitsi turvallisesta kodista ja vanhemmista. Tästä huolimatta hän osasi itse antaa turvaa muille lastenkodin pienille lapsille, kun joku heistä sitä itki.

Mistä tuo rakkaus ja inhimillisyys toista ihmistä kohtaan tuli, sitä en ymmärrä vieläkään. Kunpa voisin kertoa teille, että tälle miehelle kävi kaikesta huolimatta hyvin.

Entä sitten hän, joka ei voinut mennä enää töihin puolisonsa pahoinpitelyistä aiheutuneiden ruhjeiden vuoksi? Työpaikkahan siinä meni. Lopulta hän uskalsi paeta väkivaltaista puolisoaan. Minä näin, kuinka tämä nainen oli stressaantunut ja häpeissään siitä, että hänellä ei ollut enää kotia. Hälytystilassa. Löytäisikö entinen puoliso sittenkin hänen olinpaikkansa.

Hän oli taloudellisessa ahdingossa, koska joutui pitkään hoitamaan entisen ja nykyisen asuinpaikkansa kustannuksia. Pitkään hän jaksoi peitellä väkivallantekoja ja kodittomuuttaan tuttavilleen –  pitää yllä mielikuvaa onnellisesta elämästä. Traumatisoituminen, syyllisyys ja itsetunnon mureneminen auttoivat jatkamaan häpeän kulttuuria. Enää en kysy vastaavassa tilanteessa olevalta, miksi et vain heti lähtenyt.

He kaikki, ja niin moni muu, ovat tulleet luokseni eri paikoista ja eri syistä. He kaikki ovat tulleet erilaisten ihmiskohtaloiden kautta, täynnä monimutkaisuutta, sekavuutta, sotkua ja taisteluja. Hyviä valintoja, huonoja valintoja ja menetettyjä mahdollisuuksia.

He ovat jakaneet kanssani yhteisen kadun ja yhteisen katon, turvapaikan. Voisin jatkaa tarinaani vielä pitkään, koska kahteenkymmeneen työvuoteeni on mahtunut loputtomiin tarinoita.

Olen kuullut ja nähnyt läheltä näitä tarinoita päivä toisensa jälkeen – ja nämä kaikki ovat tosia. Työskennellessäni asunnottomuuden parissa minulla on ollut uskomattoman hieno etuoikeus kuulla näitä ihmisiä.

Ja joskus, parasta mitä olen voinut tehdä, on vain ollut solidaarisesti istua heidän kanssaan ja kuunnella sekä jakaa sen ainutlaatuisen hetken. Sillä hetkellä olen toivonut, että me kaikki tunnistaisimme heidän inhimillisyytensä ja ihmisyytensä. Näkisimme ihmisen sen kaiken kodittomuuden takana.

On hienoa, että mietimme, miten poistaa kodittomuus. On hienoa, että käymme tervettä keskustelua julkisesta politiikasta sekä budjettiprioriteeteista. Aloittakaamme kuitenkin ensin tunnistamalla, että puhumme ihmisistä, joilla on toiveita, unelmia, pelkoja, suruja, sukulaisia, ystäviä, lapsia, vanhempia ja ammatteja. Aivan kuten sinulla ja minulla.

Tänään illan pimetessä ja kellon lyödessä viisi sytytämme talon oman väen kesken asunnottomien yön tulet Mäntylässä. Ne jotka muistuttavat meitä köyhyydestä ja huono-osaisuudesta. Tahdomme näin osoittaa kunnioitustamme ja arvostustamme heitä kohtaan, joilla ei ole turvanaan omaa kotia.

Päivi Tuomi

sosiaaliohjaaja

Hyvinkään Mäntylä Ry

Hyvinkää

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu