Lukijalta: Näinkö Hyvinkää meidät palkitsee?

Pandemia käynnisti monilla aloilla etätyöt ja eristi perheitä koteihin. Alle kouluikäisistä lapsista suuri osa jäi kotiin, mutta varhaiskasvatus ja esiopetus jatkui niille, jotka sitä tarvitsivat.

Varhaiskasvatuksen opettajat pitivät lähiopetusta päiväkodeissa ja laativat etätehtäviä kotona oleville lapsille.

Lasten väheneminen mahdollisti rästiin jääneiden paperitöiden tekemisen.Tämän jälkeen pidettiin hyvissä ajoin kevään arviointi-, verkosto- ja siirtopalaverit. Näitä järjestettiin yksilöllisesti perheiden ja yhteistyöverkostojen toiveiden mukaan ulkona tai etänä, terveys ja turvallisuus huomioiden.

Toukokuun palaverit pidettiin jo huhtikuussa, koska työntekijät halusivat saada kevään työt tehtyä ja joustaa poikkeustilanteessa. Kukaan ei tiennyt, miten pandemia etenee ja mitä tulee tapahtumaan meidän työkentällämme.

No, mitä tapahtui? Toukokuussa poikkeustilan oli määrä jatkua ja vakaopettajat (toim. huom. varhaiskasvatusopettajat) määrättiin pitämään tulevia kesälomia etukäteen. Moni koki elämänsä ensimmäisen kesäloman, jolloin satoi lunta, räntää ja rakeita. Ehkäpä tällekin vielä joskus nauretaan? Kysehän on yhteisistä talkoista poikkeustilanteessa, näin ajattelimme.

Nyt päiväkodit ovat täyttyneet lapsista taas ja töitä riittää. Työntekijöinä olemme joustaneet, venyneet, opetelleet uudenlaiset työskentelymallit ja hoitaneet työmme moitteettomasti ja etuajassa. Tästäkin selvittiin, yhdessä. Kesäkuun aikana saamme arjen taas pyörimään ja pienimmille tutut ja turvalliset rutiinit takaisin.

Ja kun perheet pääsevät nauttimaan Suomen suvesta ja (toivottavasti) heinäkuun helteistä, suunnittelee työnantaja palkitsevansa meidätkin hyvin tehdystä työstä. Miten? Lomauttamalla meidät! Näinkö tämä todella menee?

Järkyttynyt vakaope

Riihimäki

Oikaisu: Aamupostin painetussa lehdessä oli 2.6. virheellisesti otsikossa kerrottu, että kyse olisi Riihimäestä. Kuten tässä verkkoversiossa todetaan, kyse on Hyvinkään kaupungista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaalien ystävät saivat reseptit kaupan päälle Hyvinkäällä – kaalitilalla herneet ovat kypsyneet ennätysajassa – herneiden keruupäiviä tulossa lisää
  2. Ryttylän puistopuutarha hurmaa komeilla puillaan – vaaleanpunaisen talokaunottaren ympärille syntyy jatkuvasti uusia ideoita
  3. Hyvä sää houkuttelee vesille – Hyvinkään kaupungin vuokraveneet ovat olleet tänä kesänä kysyttyjä
  4. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  5. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  6. Vihdoin se tapahtui – Joronen torjui Brescialle kalenterivuoden avausvoiton
  7. Kitee löi IPV:n Superpesiksessä, Manse PP hyytyi kotitappioon
  8. Sateet leviävät yöksi maan etelä- ja keskiosiin – maanantaiksi luvassa sadekuuroja ja tuulenpuuskia
  9. Liverpool napsii kotikentällään pelkästään voittoja – Valioliigan mestari ei hurmannut, mutta kukisti Aston Villan
  10. Kevyempi keli ei suosinut Saharaa – vasta 12:s finaalissa
  11. Jesse Kalliolla hieno kisa Ruotsissa – voitto irtosi yli kahden sekunnin erolla ruotsalaiskuljettajaan
  12. Tyypillisiä puheita Trumpille, epätyypillisiä presidentille: Trump suuntasi itsenäisyyspäivän puheensa ydinkannattajilleen, vaikka perinteisesti niillä on pyritty yhdistämään kansaa, tutkija arvioi
  13. Järjestö: Välimereltä pelastetut 180 siirtolaista voivat rantautua Sisiliaan
  14. HyMK:n speedwayjoukkue toinen Haapajärvellä – Tero Aarnio oli joukkueen pisterohmu
  15. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  2. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  3. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  4. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  5. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  6. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  7. Melkein joka taloudessa on kaapeissa hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  8. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  9. Sateet leviävät yöksi maan etelä- ja keskiosiin – maanantaiksi luvassa sadekuuroja ja tuulenpuuskia
  10. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  11. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  12. Kanye West pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi
  13. Tehtaansuolle uusi esteetön polku – syksyllä terveysmetsäpolulla pääsee pyörätuolillakin kulkemaan rengasreitin
  14. Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2 800 nuuskapurkkia autossaan – kahta parikymppistä joensuulaista epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta
  15. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.