Antti Rantalaisen kolumni: Kuluttakaa ja ostakaa paikallisilta – "Nuorille on paljon tärkeämpää työllistyä kuin odottaa säästöjämme perinnöksi"

Antti Rantalainen

Tappaako lääke enemmän kuin tauti? Koronan torjunnassa suomalaiset ovat osoittaneet esimerkillisesti, miten vakavasti he ottavat viranomaisten ohjeet välttää fyysisiä kontakteja, huolehtia hyvästä käsihygienista ja jopa eristäytyä vapaaehtoiseen kotikaranteeniin. Seitsemänkymmentä vuotta täyttäneet ovat viettäneet kohta jo kaksi kuukautta vapaaehtoisessa kotikaranteenissa.

Kulutus on samalla romahtanut, paikallinen talous on halvaantunut. Pienet palvelun ja kaupan toimijat ovat menettäneet asiakkaansa. Yrittäjien ja heidän henkilökuntansa työ on loppunut tai vähentynyt olennaisesti.

Kriisitietoisuus ja toimiminen viranomaisohjeiden mukaan on tärkeää. Terveyden- ja sosiaalihuollon ylläpitäminen edellyttävät kuitenkin toimivaa talouselämää. Me kuluttajina olemme suuri vaikuttaja paikallisille pienille toimijoille. Yhteisömme on ansiokkaasti tarjonnut ensimmäisen kerran tukea myös pienille pk-yrittäjille. Se ei kuitenkaan koskaan voi korvata asiakkaiden kulutuskysyntää.

Korkea elintasomme perustuu vientiin ja kotimaiseen kulutukseen. Julkinen kulutus kustannetaan elinkeinoelämän korkealla veroasteella, josta suurin tuloerä, arvonlisävero, peritään yksityishenkilöiden kulutuksesta. Suurimman osan kansalaisista tulot perustuvat tulonsiirtoihin. Esim. Suomessa on yli 1,5 miljoonaa eläkeläistä, joista siis nyt yli puolet on määrätty ”kotikaranteeniin”.

Epävarmoissa oloissa meidät on opetettu säästämään, emmekä silloin mieti miten se vaikuttaa taloutemme rakenteisiin. Nyt valtiovalta on ottanut vastuuta talouden pysäyttämisestä jakamalla tukia ja lisäämällä tulonsiirtoja velkaantumalla rajusti. Samaan aikaan verotulot tulevat romahtamaan, kun kulutus on romahtanut eikä kansalaisilla ole töitä.

Selvitäksemme, kustantaaksemme hyvin toimivan terveyden- ja sosiaalihuollon, vetoamme kansalaisiin, että palaisimme nopeasti normaaliin kuluttamiseen. Kaikki me, joiden tuloihin, esim. eläkeläiset, kriisi ei vaikuta, on tärkeää, että jatkamme kulutusta normaalisti. Ylläpitääksemme nuorten työllisyyttä ja kerryttääksemme julkisen talouden verokertymää. Nuorille on paljon tärkeämpää työllistyä kuin odottaa säästöjämme perinnöksi.

Luotamme kansalaisten omaan asenteeseen toimia vastuullisesti, vaikka talouden rajoituksista luovuttaisiin ripeästi. On iso riski, että huomaamattamme siirrymme yhä enemmän ostamaan kansainvälisiltä verkkokaupoilta kotikaranteenin aikana. Ne eivät maksa veroa Suomeen. Paikalliset toimijat ovat tärkeä osa talouttamme, siis työntarjoajina että veron kerääjinä. Kulutetaan vastuullisesti, ostetaan paikallisilta toimijoilta!

Kirjoittaja on Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin varapuheenjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.