Luetuimmat

  1. Hyvinkäällä Aseman koululla korona-altistuminen – karanteeniin yhteensä noin 60 koulun oppilasta ja henkilökunnan jäsentä
  2. Riihimäen valtuusto teki kautensa vaikeimman päätöksen – Pro Kotikaupunki kritisoi päätöstä tuoreeltaan liian keskustavetoiseksi
  3. "Ensimmäinen ajatus oli, että eikä, nytkö se sitten osui meihin" – karanteeniin asetetun Aseman koulun oppilaan äiti on huolissaan etäopetuksen pitkän aikavälin vaikutuksista
  4. Näköislehdessä tänään: Tiedonkulun parantaminen säästäisi ihmishenkiä, sanoo ylikomisario – näköislehdessä myös vinkit vaatteiden korjaamiseen ja BB-Minnan kuulumiset Big Brotherin jälkeen
  5. Riihimäellä kerätään kasaan lacrosse-joukkuetta
  6. ”Betonibrutalismille pitäisi antaa enemmän arvoa”
  7. Keusoten alueen koronatartuntojen määrä kasvoi viikonlopun aikana 25:llä – Hyvinkäällä neljä uutta tartuntaa
  8. Maskisuositus annettiin myös Keusote- alueelle, Hyvinkäällä maskeja jaossa vähävaraisille
  9. Surun kanssa ei pidä jäädä yksin – Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiryhmä aloittaa Hyvinkäällä
  1. Uudet rajoitukset iskevät rajusti ravintoloihin – "20 000 voi jäädä työttömäksi konkurssien ja irtisanomisten vuoksi"
  2. THL:n Salminen IL:lle: Koronavirus itsessään ei näytä muuttuvan mutta ministeri Lintiläkin on oikeassa
  3. Luulitko, että nämä tuotteet ovat heijastimia? Eivät välttämättä heijasta juuri lainkaan eikä laatuakaan valvota
  4. Riihimäen kaupunginvaltuusto: Selvä äänten enemmistö ohjausryhmän palveluverkkoesityksen kannalle
  5. Janakkalan Pallon P12-joukkueen toimihenkilöllä koronatartunta – neljä henkilöä lisäksi varotoimenpiteenä karanteenissa

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.