Luetuimmat

  1. Kanta-Hämeen yksi uusi koronatartunta saatu ulkomaanmatkalla
  2. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  3. Etsintäkuulutettu mies ajoi huumeissa Riihimäellä
  4. Partio antaa oivia eväitä elämään ja mukaan pääsee aikuisenakin: "Partio tarjoaa Suomen parhaimman johtajakoulutuksen"
  5. Hyvinkääläisseuran jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen valmennettavan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – mies ei enää valmenna seurassa
  6. Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronatartunta – lähes 30 työntekijää ja useita potilaita karanteeniin
  7. Maustetytöt saapuvat Riihimäelle esiintymään – koronasta huolimatta syksyn keikkakalenteri on täynnä: ”En jaksa kuitenkaan vielä uskoa, että syksy menee nappiin”
  8. Vaarallisten jätteiden keräyspisteen aineet reagoivat toisiinsa Lopella – Ei aiheuttanut välitöntä vaaraa
  9. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa – ei uusia kuolemantapauksia
  10. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  1. Parkkilupien jako alkanut Riihimäellä – Lupa tulee uusia syyskuun 1. päivään mennessä
  2. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  3. Naisporukan houkuttelee metsästysreissuille luonto, eränkäynti, hyvä seura ja haastavuus: "Ei se ole niin, että mennään vain metsälle ja otetaan saalis"
  4. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  5. Veli-Pekka Heinosen neljäs pienoisrautatie valmistui liikennöintikuntoon – rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä ja toimivat sormet
  6. Sveitsi sai toisetkin portaat – uudet portaat vastaavat osaltaan porrasbuumiin
  7. " Nyt tarvitaan jo pöhinää" – riihimäkeläisten iloksi Riihimäki-päivänä pidetään Taiteiden yö
  8. Näköislehdessä tänään: Satavuotiaasta vesibussista tuli kelluva kesäkoti
  9. Hyvinkään Ponteva palkitsi koriskauden parhaat – katso lista palkituista!
  10. Riihimäellä liki 300 lasta aloittaa koulutaipaleen – Sivistysjohtaja muistuttaa, että ulkomailla käyneiden on noudatettava THL:n karanteeniohjeita
  1. Lopen 4H-yhdistys järjestää match shown: "Kaikki ovat tervetulleita oman koiransa kanssa"
  2. Hyvolissa ja Rivolissa on vielä tilaa uusille harrastajille – uutuutena on kepparitanssi, johon tarvitaan lisää ilmoittautumisia
  3. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  4. Oikeuskanslerille kanteluita Kiurun ilmoittamasta pakkokaranteenista
  5. THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen

Etusivulla nyt

  1. Räyskälässä vilkas poikkeuskesä – ensi sunnuntaina järjestetään kaikille avoin ilmailupäivä.
  2. Tahkon Leidit otti pisteen mestarisuosikilta – harmitus yhdestä pisteestä kertonee kehityksestä
  3. Syksyn metsästyskausi alkoi Hirvijärven Erämiehillä seuran ainoan naisjäsenen johtamana – "Metsästys vaatii luonnon ja eläimen kunnioitusta"
  4. Hyvinkään jätteenkäsittelyalueen kävijämäärissä kasvua, mutta jätemäärässä ei – Puu- ja haravointijätettä tuotiin keväällä runsaasti
  5. Vaarallisten jätteiden keräyspisteen aineet reagoivat toisiinsa Lopella – Ei aiheuttanut välitöntä vaaraa
  6. Saksan pörssi aikoo savustaa skandaalissa ryvettyneen Wirecardin ulos DAX 30 -osakeindeksistä
  7. Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla
  8. Katiska-oikeudenkäynnissä käsitellään tänään Niko Ranta-ahon syytettä ex-puoliso Sofia Belorfin pahoinpitelystä
  9. Heinolassa järvellä potkurivian vuoksi ajelehtinut alus ja sen matkustajat on saatu maihin
  10. Harris penäsi johtajuutta ja syytti Trumpia koronakriisistä demokraattien vaalitilaisuudessa
  11. Hevonen vajosi mutaojaan, aasi ilmoitti huudoillaan kaverinsa hädästä
  12. Korona otti ensimmäisen niskalenkin, jalkapallon Mestarien liigassa luovutusvoitto
  13. PSG:n europelikirous katkesi satumaisella tavalla, Atalantan tuhkimotarina särkyi lisäajalla
  14. Yksi Valko-Venäjän mielenosoituksissa pidätetty kuoli vankilaan siirron jälkeen
  15. Turun Kalevan Kisoissa kasvomaskeja on saatavilla, mutta suositusta käytöstä ei

Näytä lisää

Uusimmat

  1. Saksan pörssi aikoo savustaa skandaalissa ryvettyneen Wirecardin ulos DAX 30 -osakeindeksistä 2:13
  2. Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla 1:41
  3. Katiska-oikeudenkäynnissä käsitellään tänään Niko Ranta-ahon syytettä ex-puoliso Sofia Belorfin pahoinpitelystä 1:35
  4. Heinolassa järvellä potkurivian vuoksi ajelehtinut alus ja sen matkustajat on saatu maihin 1:20
  5. Harris penäsi johtajuutta ja syytti Trumpia koronakriisistä demokraattien vaalitilaisuudessa 0:59
  6. Hevonen vajosi mutaojaan, aasi ilmoitti huudoillaan kaverinsa hädästä 0:29
  7. Korona otti ensimmäisen niskalenkin, jalkapallon Mestarien liigassa luovutusvoitto 0:21
  8. PSG:n europelikirous katkesi satumaisella tavalla, Atalantan tuhkimotarina särkyi lisäajalla 0:13
  9. Yksi Valko-Venäjän mielenosoituksissa pidätetty kuoli vankilaan siirron jälkeen 12.8.2020 23:18
  10. Räyskälässä vilkas poikkeuskesä – ensi sunnuntaina järjestetään kaikille avoin ilmailupäivä. 12.8.2020 22:00
  11. Turun Kalevan Kisoissa kasvomaskeja on saatavilla, mutta suositusta käytöstä ei 12.8.2020 21:51
  12. Morris sai Vermossa hyvän valmistautumisen Derbyyn 12.8.2020 21:24
  13. Tahkon Leidit otti pisteen mestarisuosikilta – harmitus yhdestä pisteestä kertonee kehityksestä 12.8.2020 21:15
  14. Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä" 12.8.2020 20:31
  15. Kamala Harrisista voi tulla Yhdysvaltain historian vaikutusvaltaisin nainen – Bidenin valinta oli yllätyksetön 12.8.2020 20:13

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.