Finanssiala: Vastuullinen sijoittaminen kiinnostaa etenkin nuoria ja yli 60-vuotiaita

Yli puolet olisi lisäksi valmis tyytymään maltillisempaan tuottoon lyhyellä aikavälillä, jos vähäpäästöisistä sijoituksista voisi odottaa parempia tuottoja vaikkapa kymmenen vuoden päästä. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA
STT

STT

Noin puolet yksityissijoittajista kertoo olevansa kiinnostunut seuraamaan sijoitustensa tuoton lisäksi niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan, kertoo Finanssiala. Alle 30-vuotiaista yli puolet pitää ilmastovaikutuksia tärkeänä kriteerinä sijoituskohdetta valitessa. Samoissa prosenttiosuuksissa ollaan myös yli 60-vuotiaiden vastauksissa.

Yli puolet olisi lisäksi valmis tyytymään maltillisempaan tuottoon lyhyellä aikavälillä, jos vähäpäästöisistä sijoituksista voisi odottaa parempia tuottoja vaikkapa kymmenen vuoden päästä.

Myös niin sanottu vihreä asuntolaina kiinnostaa vastaajia. Lähes 60 prosenttia vastaajista olisi valmis remontoimaan omaa asuntoaan energiatehokkaammaksi, jos saisi siten pienennettyä asuntolainan marginaalia.

Tiedot käyvät ilmi Finanssialan Norstatilta tilaamasta kyselytutkimuksesta. Kyselyyn vastasi noin tuhat ihmistä, jotka olivat iältään 18–24-vuotiaita.

Finanssialan toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi pitää tuloksia ilahduttavina. Hänen mukaansa kyselytutkimus osoittaa, että suomalaiset ovat heränneet vastuullisuuteen ja haluavat omilla taloudellisilla valinnoillaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja yhteiskunnallisesti kestäviin ratkaisuihin.

– Erityisesti nuoremman polven sijoittajat olisivat kyselyn mukaan valmiita tyytymään lyhyellä aikavälillä pienempiin tuottoihin ja odottamaan vähäpäästöisten kohteiden tuotonkehitystä pitkällä tähtäimellä. Vanhempi polvi näyttää suhtautuvan asiaan kriittisemmin tai ei osaa ottaa siihen kantaa, Kauppi sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tahkon Leidit otti pisteen mestarisuosikilta – harmitus yhdestä pisteestä kertonee kehityksestä
  2. Syksyn metsästyskausi alkoi Hirvijärven Erämiehillä seuran ainoan naisjäsenen johtamana – "Metsästys vaatii luonnon ja eläimen kunnioitusta"
  3. Hyvinkään jätteenkäsittelyalueen kävijämäärissä kasvua, mutta jätemäärässä ei – Puu- ja haravointijätettä tuotiin keväällä runsaasti
  4. Vaarallisten jätteiden keräyspisteen aineet reagoivat toisiinsa Lopella – Ei aiheuttanut välitöntä vaaraa
  5. Hyvinkään Ponteva palkitsi koriskauden parhaat – katso lista palkituista!
  6. Morris sai Vermossa hyvän valmistautumisen Derbyyn
  7. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  8. Kamala Harrisista voi tulla Yhdysvaltain historian vaikutusvaltaisin nainen – Bidenin valinta oli yllätyksetön
  9. Dynamo palkitsi ansioituneita – Mikko Petäjää muistettiin kahdesti
  10. Koti: Yli sata vuotta palvellut vesibussi muuttui laivamökiksi viiden vuoden remontilla – "Mikä olisi sen ihanampi harrastus kuin rakentaa unelmaa"
  11. Venäjä kertoi maksaneensa yleisurheilun sakkorästinsä – apua tuli urheiluministeriöltä
  12. Kolme kuoli matkustajajunan suistuttua raiteilta Skotlannissa
  13. SAK:n jättävä Matti Huutola kaipaa tupoja ja konsensusta takaisin – "Suomi ei pärjää kuin sopimalla – selkävoittoja ei kannata hakea"
  14. Isännät vahvoja speedgolfkisassa – Jari Pitkälä kiersi Kytäjän golfkentän alle 50 minuutissa
  15. Sami Vatanen tippui mystisesti pois Carolinan kokoonpanosta, Rask aloittaa Bostonin maalilla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kanta-Hämeen yksi uusi koronatartunta saatu ulkomaanmatkalla
  2. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  3. Etsintäkuulutettu mies ajoi huumeissa Riihimäellä
  4. Hyvinkääläisseuran jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen valmennettavan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – mies ei enää valmenna seurassa
  5. Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronatartunta – lähes 30 työntekijää ja useita potilaita karanteeniin
  6. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  7. Partio antaa oivia eväitä elämään ja mukaan pääsee aikuisenakin: "Partio tarjoaa Suomen parhaimman johtajakoulutuksen"
  8. Parkkilupien jako alkanut Riihimäellä – Lupa tulee uusia syyskuun 1. päivään mennessä
  9. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  10. Maustetytöt saapuvat Riihimäelle esiintymään – koronasta huolimatta syksyn keikkakalenteri on täynnä: ”En jaksa kuitenkaan vielä uskoa, että syksy menee nappiin”
  11. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa – ei uusia kuolemantapauksia
  12. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  13. KPV vastasi puolustuspeliharjoitteesta nousseeseen somekohuun – Juntunen:"En ole koskaan ollut rasisti"
  14. Naisporukan houkuttelee metsästysreissuille luonto, eränkäynti, hyvä seura ja haastavuus: "Ei se ole niin, että mennään vain metsälle ja otetaan saalis"
  15. Vaarallisten jätteiden keräyspisteen aineet reagoivat toisiinsa Lopella – Ei aiheuttanut välitöntä vaaraa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.