Jeffrey Epstein pakotti alaikäisen seksiin prinssi Andrew'n kanssa, väitetään oikeudessa USA:ssa

Oikeuden papereissa väitetään myös, että prinssi Andrew olisi lobannut Yhdysvaltoja Epsteinin puolesta tämän syyteneuvotteluissa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvalloissa oikeuden asiakirjoissa väitetään, että edesmennyt seksuaalirikollinen ja liikemies Jeffrey Epstein olisi pakottanut alaikäisen tytön seksiin Britannian prinssi Andrew'n kanssa.

Asiasta kertoo Guardian . Asiakirjoissa esitetään, että Epsteinin motiivina oli kerätä aineistoa Andrew'n painostamiseen. Epsteinin väitetään määränneen tyttöä "antamaan prinssille, mitä hän haluaa" ja raportoimaan takaisin Epsteinille seksuaalisen hyväksikäytön yksityiskohdat.

Julki tulleet asiakirjat liittyvät vuodelta 2015 peräisin olevaan siviilikanteeseen, jonka tapahtumien aikaan alaikäinen uhri Virginia Giuffre nosti Epsteinia ja tämän entistä tyttöystävää, seurapiirijulkimo Ghislaine Maxwellia vastaan.

– Yhdysvaltain liittovaltion valitustuomioistuin sanoi vuonna 2019, että näitä syytöksiä tulisi käsitellä erityisen varoen. Syytökset eivät ole sama asia kuin faktat. Missä ovat todisteet? kommentoi Andrew'n nimettömänä pysytellyt ystävä Guardianille.

Oikeuden papereissa väitetään myös, että Andrew olisi lobannut Yhdysvaltoja Epsteinin puolesta tämän syyteneuvotteluissa.

– Tämä syytös on ihan suoraan epätosi. Siitä ei ole mitään jossittelua, Andrew'n ystävä toteaa.

Hoville kiusallinen seksirikossoppa

Andrew on kuningatar Elisabetin toiseksi vanhin poika, joka on ryvettynyt Epsteiniin ja Maxwelliin liittyvässä skandaalissa jo pidemmän aikaa.

Andrew'n osuus juttukokonaisuudessa liittyy seksisyytöksiin tuolloin alaikäisen Virginia Giuffren kanssa ja siihen, mitä hän tiesi Epsteinin tai tämän lähipiirin toimista. Prinssi on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikolliseen tai sopimattomaan.

Julkisuudessa on kuitenkin nähty hänestä otettu valokuva, jossa hän esiintyy käsi Giuffren lanteilla. Andrew'n mukaan hänellä ei ole muistikuvaa Giuffren tapaamisesta, ja on myös ehdottanut, että kuva saattaa olla väärennös .

Maxwellia voi odottaa loppuelämän vankeus

Jeffrey Epstein kuoli vankisellissään New Yorkissa viime vuoden elokuussa, kun hän odotti oikeudenkäynnin alkamista. 66-vuotiaan Epsteinin kuolemaa pidetään itsemurhana.

Epsteinin entinen tyttöystävä Maxwell, 58, on epäiltynä Espteiniin liittyvässä rikostutkinnassa. Maxwellin syytteet liittyvät esimerkiksi epäiltyyn alaikäisten tyttöjen houkutteluun ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuosina 1994–1997.

Maxwell on aiemmin kiistänyt osallisuutensa Epsteinin epäiltyihin rikoksiin. Hän on myös sanonut olleensa täysin tietämätön niistä. Maxwellia voi odottaa jopa 35 vuoden vankeustuomio.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Esikoiskirjailija kertoo, miten romaani syntyy – "Pitää kirjoittaa jotakin joka päivä"
  2. Huumepoliisin rikosylikonstaapeli aloitti kirjasarjan – "Pitää kertoa ihmisille, mitä täällä päivittäin tehdään"
  3. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  4. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  5. Tahkon Leidit haastoi tosissaan hallitsevan mestarin kotikentällään – tuomarit saivat sapiskaa pelinjohtajilta ottelun jälkeen
  6. Matilda Castren golfasi huippukierroksen LPGA-kiertueella, nousi kärkikymmenikön tuntumaan
  7. Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"
  8. Yön uutiskooste: CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin
  9. Metelöivätkö naapurit tahallaan, vainoavatko sukulaiset vanhojen riitojen takia? Ikäihmisten elämää rajoittavan epäluulon syitä kannattaa selvittää
  10. Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?
  11. Hongkongin kauppaministeri: USA:n pakotteet ovat raakalaismaisia ja kohtuuttomia
  12. CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin – yhtiön edustajan mukaan lähetysten katoaminen matkan varrella ei ole tavallista
  13. Pääkirjoitus: Digiyhteiskunta luo eriarvoisuutta
  14. Osteoporoosi tunnistetaan Suomessa edelleen huonosti – luukatoon liittyviä luunmurtumia todetaan Suomessa vuosittain noin 30 000–40 000.
  15. Mauritius julisti hätätilan mahdollisen ympäristökatastrofin vuoksi – karille ajaneesta laivasta vuotaa tonneittain öljyä mereen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Henkilöauto suistui tieltä Janakkalassa – poliisi tavoitti viinapullo kädessä paikalta poistuneen kuljettajan huoltoaseman pihalta
  2. Suomen ensimmäiset kommunikointitaulut asennettiin Hangonsillan ja Martinkaaren päiväkoteihin: "Lapset voivat jutella, vaikkei ole yhteistä kieltä"
  3. Riihimäen 60-vuotisjuhlat siirtyvät vuodella – Juhlien sijaan järjestetään pienimuotoista ohjelmaa
  4. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  5. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  6. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  7. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  8. Kuljettaja jäi taas kiinni ajo-oikeudetta Lopella – Seitsemäs kerta vuoden sisään
  9. THL: Kymmeniä suomalaisia on altistunut Virossa koronalle – Turun alueella useita koronatartuntoja Balkanilta palanneilla matkailijoilla
  10. Hyvinkäänkylän työväentalo sai 80 000 euron testamenttilahjoituksen – "Kyllä tämä lahjoitus kertoo ihmisestä todella paljon"
  11. Ensin koronavirus, sitten nuori kotirouva – tekikö Lukashenko kohtalokkaita virhearvioita?
  12. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  13. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  14. Someron tulipalossa pahoin palanut mies kuoli sairaalassa – naisystävää epäillään omakotitalon sytyttämisestä
  15. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.