Suomessa kuusi uutta koronavirustartuntaa

Päivittäisten koronavirustapausten määrä on heinäkuussa ollut Suomessa enimmäkseen yksinumeroisissa luvuissa. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT

Suomessa on vuorokauden aikana todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Suomessa on nyt varmistettu yhteensä 7 301 koronavirustartuntaa.

Koronavirustestejä on tehty Suomessa yhteensä noin 278 800. Määrä lisääntyi eilisestä noin 9 400 testillä. Testauksen kapasiteetti on THL:n mukaan yli 13 000 testiä päivässä.

Suomen väestöön suhteutettuna tapausmäärien kokonaisilmaantuvuus on 132 koronavirustapausta 100 000 asukasta kohden.

Maanantaihin mennessä Suomessa on raportoitu yhteensä 329 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta. Sairaalahoidossa oli maanantaina kahdeksan ihmistä, heistä yksi tehohoidossa.

Sairaanhoitopiirit raportoivat covid-19-taudin vuoksi sairaala- ja tehohoidossa olevat sekä tautiin liittyvät kuolemat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Olli Mustonen tuo Beethovenin Hausjärven kirkkoon – Pianisti kehuu kotikirkkonsa soveltuvuutta pianoresitaaleihin
  2. Riihimäkeläinen Senja Rinne suunnitteli merkin siilien turvaksi – "On hienoa, että olen jo tämänikäisenä päässyt suunnittelemaan jotakin"
  3. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  4. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  5. Amarcon Ida-Lotta Lassila tähtäsi Suomen mestariksi – Ri-Jo:n Pekka Loitokari kärsi niukan tappion kultaottelussa
  6. Honka jatkaa ainoana ilman tappiota – "En tiedä, mistä johtuu, ettemme saa palloja sisään"
  7. HIFK kiilasi kärkiryhmään TPS:n kaadolla
  8. Presidentti Niinistö: Valko-Venäjän tilanne huolestuttava – Saksa haluaa EU:n keskustelevan uusista pakotteista
  9. Alkukaudesta päävalmentajaa vaihtanut HIFK nousi ja neljänneksi, Hongan maine tasapeliautomaattina vankistui
  10. Ministeri Kiuru: Jatkossa tartuntatautiviranomaiset määräävät karanteenin kaikille riskimaista tuleville matkustajille – Riskimaihin matkustettu suositeltua laajemmin
  11. Skopjesta Turkuun tulleessa koneessa oli 24 koronatartunnan saanutta – koronatestaukset Helsinki-Vantaalla aloitettu
  12. Nurmijärvelle avautuu Lidlin ja Tokmannin yhteismyymälä
  13. HyMKin Sampo Rainio ylivoimainen Kuopion osakilpailussa – Simo Toivomäki erissään kolmas ja toinen
  14. HyUA:n Jesse Kallio ajoi käsi paketissa toiseksi – tuusulalainen nousi pohjoismaiden mestaruussarjan jaetulle kakkossijalle
  15. Koronavilkku-sovellukselle tavoitellaan miljoonaa käyttäjää kuukaudessa – käyttö ei vaadi henkilötietoja

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  2. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  3. Hyvinkään Haapasaarentiellä valunut polttoöljyä maastoon – Saastunutta maata kaivetaan parhaillaan ylös
  4. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  5. Riihimäellä liki 300 lasta aloittaa koulutaipaleen – Sivistysjohtaja muistuttaa, että ulkomailla käyneiden on noudatettava THL:n karanteeniohjeita
  6. Suomessa kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 17 tartuntaa
  7. Koulutoimet odottavat THL:n linjauksia kasvosuojainten käyttämisestä – "Tällä hetkellä ohjeistuksemme on, että suojainta saa halutessaan käyttää"
  8. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  9. Tavoitteet vieläkin ylempänä – "Olisihan se älyttömän hienoa tehdä joskus töitä jossain kansainvälisesti ison lajin parissa"
  10. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  11. Näköislehdessä tänään: Menestysyritys syntyi taulukkolaskelmien perusteella – Alussa Samuli Laurikainen pyöritti yritystä hoitaen samalla sairasta puolisoa ja vastasyntynyttä lasta
  12. Taiteilijoiden vuosinäyttely Riihimäen kirjastossa
  13. Lindholmin hyppysissä ollut rallivoitto vaihtui keskeytykseen Italiassa
  14. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  15. Varkaat veivät kilometrin verran riista-aidan verkkoa kantatien varrelta – ratkaisevasta vihjeestä luvattu palkkio

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.