Ruotsalainen Alfa Laval ostamassa Metson ja Outotecin yhdistymisen ulkopuolelle jääneen Neleksen – kaupan arvo on 1,7 miljardia euroa

STT

Ruotsalainen Alfa Laval on tehnyt tarjouksen Neleksestä , joka syntyi tämän kuun alussa Metson ja Outotecin yhdistyttyä. Kaupan arvo on 1,7 miljardia euroa.

Alfa Lavalin mukaan kauppa vahvistaa sen asemaa teollisessa virtauksensäädössä, jonka yhtiö on tunnistanut keskeiseksi kasvualueeksi. Nelekseen jäivät Metson venttiililiiketoiminnot.

– Ehdotetulla yrityskaupalla on vahva teollinen logiikka. Liiketoimintamme täydentävät toisiaan hyvin, ja niillä on vain vähän päällekkäisiä toimintoja, arvioi Alfa Lavalin toimitus- ja pääjohtaja Tom Erixon tiedotteessa.

Hänen mukaansa Alfa Lavalilla on resursseja investoida Nelekseen ja tukea sen kehitystä tulevina vuosina.

Neleksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Moisio sanoo, että Neles ja Alfa Laval edustavat parasta pohjoismaista insinööritaitoa. Molemmat yhtiöt ovat asiantuntijoita aloillaan ja tavoittavat asiakkaita maailmanlaajuisesti.

– Neles hyötyy Alfa Lavalin laajasta toimiala-asiantuntemuksesta ja maailmanlaajuisesta sijoittumisesta, kun se edelleen kasvattaa markkinoidensa kattavuutta, Moisio kertoo.

Hallitus suosittelee yksimielisesti

Neleksen hallituksen jäsenet, jotka osallistuivat päätöksentekoon, ovat yksimielisesti päättäneet suositella yhtiön osakkeenomistajille ostotarjouksen hyväksymistä.

Tarjousvastike on 11,50 euroa käteisenä jokaista Neleksen liikkeelle laskettua ja ulkona olevaa osaketta kohden. Tarjousajan odotetaan päättyvän arviolta 22. lokakuuta.

Alfa Laval tarjoaa maailmanlaajuisesti lämmönsiirto-, erottelu- ja nesteidenkäsittelyteknologioihin pohjautuvia tuotteita. Yhtiö toimii lähes sadassa maassa, ja työntekijöitä sillä on yli 17 000.

Neleksen asiakkaat toimivat öljyn- ja kaasunjalostusteollisuuden, sellu-, paperi- ja biotuoteteollisuuden, kemianteollisuuden sekä muiden prosessiteollisuuksien aloilla. Yhtiöllä on tällä hetkellä noin 2 900 työntekijää yli 40 maassa.

Ei vaikutusta työntekijöiden ase maan

Neleksen liiketoiminta jatkuu osana Alfa Laval -konsernia. Ostotarjouksen toteuttamisella ei odoteta olevan merkittäviä välittömiä vaikutuksia Neleksen liiketoimintaan tai varoihin, sen johdon tai työntekijöiden asemaan eikä sen toimipaikkojen sijaintiin.

– Omistajana Alfa Laval olisi sitoutunut Neleksen strategiaan ja liiketoimintasuunnitelmaan tarjoten samalla tehokkaan alustan tulevan kasvun mahdollistamiseksi. Yhtiöt sopivat toisilleen lähes täydellisesti, Erixon painottaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tivolit pyörittävät ihmisiä jälleen elokuussa – Hyvinkäälle saapuu Sariola ja Riihimäelle puolestaan Seiterä
  2. Esikoiskirjailija kertoo, miten romaani syntyy – "Pitää kirjoittaa jotakin joka päivä"
  3. Huumepoliisin rikosylikonstaapeli aloitti kirjasarjan – "Pitää kertoa ihmisille, mitä täällä päivittäin tehdään"
  4. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  5. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  6. Suomalaisasiantuntijat saapuivat sirpaleiseen Beirutiin, jossa levottomuudet ja koronavirus vaikeuttavat avustustyötä
  7. Juventus-luotsi Sarri vastasi kysymykseen mahdollisista potkuistaan – "Mielestäni tällainen kysymys on hyökkäävä"
  8. Mercedes hallitsi Silverstonen F1-harjoituksia alusta loppuun – Hamilton viimeisen treenijakson ykkönen ennen Bottasta
  9. Yksi henkilö on loukkaantunut vakavasti kilpaveneen ja huviveneen törmäyksessä Hangon edustalla – pelastustöihin hälytettiin kaksi helikopteria, Poker Run -veneilytapahtuma keskeytettiin
  10. Boston Celtics löylytti NBA:n hallitsevaa mestaria – itälohkon viimeiset pudotuspelijoukkueet varmistuivat
  11. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  12. Kiinalaisgolfaaja teki historiaa PGA:n mestaruuskilpailussa – tiivis ryhmä jahtaa arvokilpailun kärkeen harpannutta Li Haotongia
  13. Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen
  14. Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"
  15. Suru: Jopa kolmannes ihmisistä kokee, että menehtynyt läheinen on ottanut heihin yhteyttä – Kokemuksia on niilläkin, jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Henkilöauto suistui tieltä Janakkalassa – poliisi tavoitti viinapullo kädessä paikalta poistuneen kuljettajan huoltoaseman pihalta
  2. Riihimäen 60-vuotisjuhlat siirtyvät vuodella – Juhlien sijaan järjestetään pienimuotoista ohjelmaa
  3. Suomen ensimmäiset kommunikointitaulut asennettiin Hangonsillan ja Martinkaaren päiväkoteihin: "Lapset voivat jutella, vaikkei ole yhteistä kieltä"
  4. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  5. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  6. Kuljettaja jäi taas kiinni ajo-oikeudetta Lopella – Seitsemäs kerta vuoden sisään
  7. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  8. Hyvinkäänkylän työväentalo sai 80 000 euron testamenttilahjoituksen – "Kyllä tämä lahjoitus kertoo ihmisestä todella paljon"
  9. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  10. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  11. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  12. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  13. Talkoostartti ja Katukoris tuovat säpinää kaupunkiin – 8. elokuuta Hyvinkäällä on luvassa moni-ilmeinen tapahtumapäivä, myös pesäpallossa hyväntekeväisyyspeli
  14. THL: Kymmeniä suomalaisia on altistunut Virossa koronalle – Turun alueella useita koronatartuntoja Balkanilta palanneilla matkailijoilla
  15. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.