Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista ryhdytään selvittämään maanantaina – vielä ei ole tiedossa, kuinka kauan heidän on pysyttävä pois kodeistaan

Seniorikorttelista evakuoitiin tulipalon vuoksi noin 170 asukasta. Hannu Rainamo / LEHTIKUVA

STT

Jyväskylän seniorikorttelista evakuoitujen asukkaiden asumisen jatko oli sunnuntaina edelleen hämärän peitossa. Asukkaat joutuivat evakkoon korttelissa perjantaina syttyneen tulipalon vuoksi.

Evakuoidut, noin 170 asukasta, pääsivät perjantaiyönä tilapäismajoituksiin. Osa siirtyi sukulaisten luo, osa hotelleihin ja osa kaupungin omiin sekä yksityisiin palveluyksiköihin. Kukaan ei vielä tiedä sitä, kuinka kauan heidän on pysyttävä poissa kodeistaan.

Yhdessä taloista sijainneessa Mehiläisen hoivayksikössä oli 24 asukasta, joukossaan myös vuodepotilaita.

– Mehiläisen palveluyksikkö pystyi sijoittamaan asukkaansa jo yön aikana Mehiläisen omiin, lähellä sijaitseviin yksiköihin. Muista (hoivapalveluita tarvitsevista) asukkaista osa sijoitettiin kaupungin omiin palveluyksiköihin ja yhteen yksityiseen yksikköön, Jyväskylän sosiaalipalveluiden palvelujohtaja Ulla Kuittu kertoo.

Hänkään ei vielä sunnuntaina osannut sanoa, milloin asukkaat pääsevät palaamaan koteihinsa.

– Totta kai nämä järjestelyt jatkuvat siihen saakka, kunnes löytyy ratkaisu, että asuminen tulee järjestymään jatkossa.

Kuitun mukaan kaupunki selvittää kotinsa menettäneiden tulevia asumisjärjestelyitä seniorikorttelin eri toimijoiden kanssa maanantaina.

Sosiaalipäivystystä on vahvistettu

Jyväskylän kaupungin sosiaalipäivystys oli palopaikalla perjantai-iltana ja -yönä, ja päivystyksen henkilökuntaa on vahvistettu kriisin aikana.

– Henkilöstö on joustanut hienosti, ja joustaa tästä eteenpäinkin. Siellä on ylimääräisiä työntekijöitä, jotka pystyvät vastaamaan puhelimeen ja muuhun avuntarpeeseen. Viikon aikana katsomme, kuinka koordinoimme ikääntyneiden sosiaalityön ja aikuissosiaalityön kanssa palveluntarpeita, että ei tule mitään katkoja.

Kuitun mukaan evakuoitujen palveluntarvetta arvioidaan koko ajan.

– Jos on vaikka niin, että on ollut tilapäisesti sukulaisten luona, mutta ei voi jatkaa siellä, sosiaalipäivystys vastaa kyllä puhelimeen ja auttaa.

Kuitun mukaan kaupunki on tiedottanut ja tiedottaa palveluistaan niin verkkosivuillaan kuin mediatiedotteina.

Materiaalista ja henkistä apua

Ulla Kuittu myöntää, että lähes kahdensadan ikäihmisen yöllinen evakuointi oli iso ponnistus, mutta se tehtiin hyvässä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

– Ikääntyneiden palvelut toimivat tosi ripeästi silloin yöllä, kun sinne soiteltiin. Sieltä pystyttiin järjestämään heti lisäpaikkoja palvelukeskuksiin. Hyvin joustavasti on toimittu.

Kuittu kiittelee myös heti apuun tulleita Suomen Punaista Ristiä (SPR), Kriisikeskus Mobilea, Vapaaehtoista pelastuspalvelua ja Suomen Latua.

– Jos ajattelee viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteistyötä, se toimi kyllä erittäin hyvin. Materiaalisen avun puolella SPR ja seurakunta ovat mukana, ja henkistä kriisiapua tarjoaa (Kriisikeskus) Mobile, joka on auki jokaisena päivänä ympäri vuorokauden.

Ei vielä tietoa tulevasta kodista

94-vuotiaan isänsä kanssa perjantai-iltana hotelliin muuttanut Merja Paukama kertoo, että evakuoiduille asukkaille järjestetään keskiviikkona tilaisuus, jossa on paikalla paloviranomainen, isännöinnin edustajia, kriisityöntekijöitä ja kaupungin edustajia.

– Huomenna meillä on kyllä asukastoimikunnan kokous, missä tapaamme Jason toimitusjohtajan, että sieltäkin varmaan saamme lisää tietoa, kertoo itse asukastoimikunnan puheenjohtajana toimiva Paukama.

Asukkaille on myös kerrottu, että kaupungin vanhuspalvelut ja sosiaalitoimi kokoustavat maanantaina, minkä jälkeen hätämajoituksen jatkumisesta olisi saatavilla tietoa. Samassa viestissä kerrottiin, että talon mihinkään osaan ei vielä saa mennä, mutta että poliisi ja pelastusviranomainen kokoontuvat maanantaina puolenpäivän aikaan. Mahdollisesta taloon pääsystä tiedotetaan sen jälkeen.

– Monet ovat tehneet päätöksen, että ovat hotellissa ainakin perjantaihin saakka, mutta me emme vielä ole päättäneet. Minulla olisi käytössä entinen asuntoni, mutta se on hissittömän talon kolmannessa kerroksessa. Että jos isä sinne saadaan jollakin konstilla ylös, niin sieltä ei niin vain tulla alas, kertoo Paukama, jonka isä tarvitsee rollaattoria liikkumiseensa.

Heidän hotellivarauksensa on voimassa maanantaihin.

– Olemme asuneet isän kanssa yhdessä kolme vuotta, ja tuntuisi pahalta se ajatus, että olisimme eri paikoissa. Mutta olen hyvin luottavaisin mielin, että kyllä asiat varmasti järjestyvät.

Vaateostoksilla SPR:n kanssa

Paukama kertoo, että hotellissa, jonne monet evakuoidut ovat majoittuneet, on käynyt myös seurakunnan edustajia juttelemassa.

– Ja eilen pääsimme Punaisen Ristin ihmisten kanssa vaateostoksille. Saimme katastrofirahaston tuella molemmille yöpuvut ja oloasut, alushousuja ja sukkia, iloitsee Paukama, joka sai isänsä kanssa kodistaan mukaan vain yllä olleet vaatteet.

Maanantaina hän aikoo ottaa yhteyttä optikkoliikkeeseen, sillä isän silmälasit jäivät myös kotiin, kuten molempien lompakot ja pankkikortit.

– Minulla on viisi euroa, ja isällä kuulemma taskussaan neljä euroa. Tuossa kyllä mietimme, kun meitä on täällä (hotellissa) paljon (evakuoituja asukkaita), että nyt laitetaan oikein iso porukkalotto, Paukama nauraa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tivolit pyörittävät ihmisiä jälleen elokuussa – Hyvinkäälle saapuu Sariola ja Riihimäelle puolestaan Seiterä
  2. Esikoiskirjailija kertoo, miten romaani syntyy – "Pitää kirjoittaa jotakin joka päivä"
  3. Huumepoliisin rikosylikonstaapeli aloitti kirjasarjan – "Pitää kertoa ihmisille, mitä täällä päivittäin tehdään"
  4. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  5. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  6. Suomalaisasiantuntijat saapuivat sirpaleiseen Beirutiin, jossa levottomuudet ja koronavirus vaikeuttavat avustustyötä
  7. Juventus-luotsi Sarri vastasi kysymykseen mahdollisista potkuistaan – "Mielestäni tällainen kysymys on hyökkäävä"
  8. Mercedes hallitsi Silverstonen F1-harjoituksia alusta loppuun – Hamilton viimeisen treenijakson ykkönen ennen Bottasta
  9. Yksi henkilö on loukkaantunut vakavasti kilpaveneen ja huviveneen törmäyksessä Hangon edustalla – pelastustöihin hälytettiin kaksi helikopteria, Poker Run -veneilytapahtuma keskeytettiin
  10. Boston Celtics löylytti NBA:n hallitsevaa mestaria – itälohkon viimeiset pudotuspelijoukkueet varmistuivat
  11. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  12. Kiinalaisgolfaaja teki historiaa PGA:n mestaruuskilpailussa – tiivis ryhmä jahtaa arvokilpailun kärkeen harpannutta Li Haotongia
  13. Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen
  14. Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"
  15. Suru: Jopa kolmannes ihmisistä kokee, että menehtynyt läheinen on ottanut heihin yhteyttä – Kokemuksia on niilläkin, jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Henkilöauto suistui tieltä Janakkalassa – poliisi tavoitti viinapullo kädessä paikalta poistuneen kuljettajan huoltoaseman pihalta
  2. Riihimäen 60-vuotisjuhlat siirtyvät vuodella – Juhlien sijaan järjestetään pienimuotoista ohjelmaa
  3. Suomen ensimmäiset kommunikointitaulut asennettiin Hangonsillan ja Martinkaaren päiväkoteihin: "Lapset voivat jutella, vaikkei ole yhteistä kieltä"
  4. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  5. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  6. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  7. Kuljettaja jäi taas kiinni ajo-oikeudetta Lopella – Seitsemäs kerta vuoden sisään
  8. Hyvinkäänkylän työväentalo sai 80 000 euron testamenttilahjoituksen – "Kyllä tämä lahjoitus kertoo ihmisestä todella paljon"
  9. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  10. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  11. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  12. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  13. Talkoostartti ja Katukoris tuovat säpinää kaupunkiin – 8. elokuuta Hyvinkäällä on luvassa moni-ilmeinen tapahtumapäivä, myös pesäpallossa hyväntekeväisyyspeli
  14. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  15. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.