Lentoyhtiö Emirates saattaa vähentää yhteensä jopa 9 000 työpaikkaa koronapandemian takia

Emirates arvioi, että saattaa mennä jopa neljä vuotta ennen kuin yhtiön toiminta voi palata jonkin verran lähemmäksi normaalia. / LEHTIKUVA

STT

Lentoyhtiö Emirates saattaa vähentää yhteensä jopa 9 000 työpaikkaa koronapandemian takia, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tim Clark BBC:n haastattelussa.

Clarkin mukaan saattaa mennä jopa neljä vuotta ennen kuin yhtiön toiminta voi palata jonkin verran lähemmäksi normaalia.

Ennen koronakriisiä yhtiö työllisti noin 60 000 ihmistä. Clarkin mukaan ennen pandemiaa näytti siltä, että Emirates oli menossa kohti historiansa parhainta vuotta.

BBC:lle antamassaan haastattelussa Clark kertoo, että yhtiö on jo tähän mennessä vähentänyt työvoimastaan kymmenesosan, mutta joutuu todennäköisesti irtisanomaan vielä lisää ihmisiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kirja kunnianosoituksena 60-vuotiaalle kaupungille – "Riihimäeltä löytyy valtavasti tasokasta kulttuurielämää"
  2. Näköislehdessä tänään: Sami Yaffa tyrmistyi paratiisirannan muoviroskasta ja teki sarjakuvakirjansa pahiksesta muovia lisäävän Plastimiehen
  3. Jukka Poika viihdytti toriyleisöä Lopella – viikon päästä luvassa rautalankaa ja taikuutta
  4. Maksuttomia maskeja on tulossa pian jakoon vähävaraisille Kanta-Hämeen kunnissa
  5. Korona ei ole toistaiseksi vaikuttanut kuntien väestönkehitykseen – kasvun uskotaan kuitenkin lisääntyvän lähivuosina
  6. Uutissuomalaisen debatti: Suomalaiset yritykset ovat osoittaneet ketteryyttä koronapandemiassa – "Pitää osata oivaltaa, mikä on todellinen ongelma", sanoo Etlan tutkimusjohtaja
  7. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  8. NBA:n pudotuspelikuplaan mahtuu vielä yksi joukkue
  9. Eemil Helander haluaa juosta, koska siinä vain oma työ ratkaisee
  10. Northug: "Poliisi löysi luotani kokaiinia"
  11. Tahkon pojat aloittavat SM-mitalin metsästyksen
  12. Trump lietsoi valhetta demokraattien varapresidenttiehdokkaan kelpoisuudesta
  13. Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"
  14. Bayern-pelaajien oli vaikea ymmärtää ylivoimaansa – Barcelona jäi täysin saksalaisjyrän alle
  15. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Suomessa todettu vuorokauden aikana 41 uutta tartuntaa – Näistä viisi Hyvinkäällä
  2. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  3. Maksuttomia maskeja on tulossa pian jakoon vähävaraisille Kanta-Hämeen kunnissa
  4. Kanta-Hämeen yksi uusi koronatartunta saatu ulkomaanmatkalla
  5. Hus: Yli puolet koronatartunnan saaneista ei tiedä tartuntansa lähdettä
  6. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  7. Lopen valimolla pieni tulipalo – toiminta jatkuu normaalisti
  8. Jarkko Tammisen kiertue siirtyy pääosin keväälle – Lopen, Riihimäen ja Hyvinkään esitykset pidetään sovitusti
  9. Veli-Pekka Heinosen neljäs pienoisrautatie valmistui liikennöintikuntoon – rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä ja toimivat sormet
  10. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen uusi päällikkö tulee Hämeestä
  11. Suolistosyövät yleistyvät – nuorimmat sairastuneet ovat alle nelikymppisiä
  12. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  13. Hämeen kokoomus on huolissaan jätelain muutoksista – "Parhaat keinot kierrätyksen, ja samalla elinvoiman kasvuun löytyvät rakentavasta yhteistyöstä"
  14. Kahvila Ravintola Kaisa avasi ovensa – lounasravintola toivottaa tervetulleeksi myös aamiaisbuffetille
  15. Timo Heinonen pettyi budjettiesitykseen – "Nyt pitäisi vahvistaa ihmisten ostovoimaa, eikä olla ihmisten kukkarolla verotusta kiristämässä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.