Serbiassa osoitettiin taas mieltä maan epäjohdonmukaisten koronatoimien vuoksi

Mielenosoittajia ovat hiertäneet hallinnon epäjohdonmukaiset koronatoimet, ja he tulistuivat alkujaan tiistaina maan presidentin suunnittelemasta uudesta ulkonaliikkumiskiellosta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Serbiassa poliisi ja mielenosoittajat ottivat keskiviikkona yhteen jo toista iltaa peräkkäin.

Maan pääkaupunkiin Belgradiin oli jälleen kerääntynyt parlamenttitalon eteen useita tuhansia ihmisiä, jotka kritisoivat maan koronatoimia. Poliisi käytti myös keskiviikkoiltana kyynelkaasua.

Mielenosoittajia ovat hiertäneet hallinnon epäjohdonmukaiset koronatoimet, ja he tulistuivat alkujaan tiistaina maan presidentin suunnittelemasta uudesta ulkonaliikkumiskiellosta.

Viikonlopulle kaavailtu kielto ei sinänsä mielenosoittajia häiritse, vaan se, miten hallitus poisti aiemmin kiireellä rajoituksia ja antoi luvan vaalien, urheilutapahtumien ja juhlien järjestämiselle. Mielenosoittajat ovat vaatineet muun muassa maan presidentin Aleksandar Vucicin eroa.

Presidentin kriitikot syyttävät Vucicia siitä, että hän edesauttoi toisen korona-aallon saapumista, kun hän kiirehti poistamaan rajoituksia kesäkuussa järjestettyjen vaalien alla. Presidentin oma puolue saavutti 21. kesäkuuta järjestetyissä vaaleissa vaalivoiton.

– Hallinto pyrkii vain suojelemaan omia intressejään, kansalaiset ovat sivullisia uhreja, kertoi 53-vuotias mielenosoittaja Jelina Jankovic.

Toinen mielenosoittaja, Danijela Ognjenovic kertoo mielenosoittajien saaneen tarpeekseen koronalukujen peukaloinnista.

Muun muassa paikallinen tutkivan journalismin verkosto BIRN on syyttänyt viranomaisia todellisten lukujen salaamisesta. Serbian hallitus on kiistänyt syytökset.

Koronatartuntojen määrä on ollut nousussa

Tartuntojen määrät ovat olleet jälleen nousussa Serbiassa viime viikkojen aikana. Uusia tartuntoja varmistuu säännöllisesti yli 300 vuorokaudessa. Maassa kirjattiin myös tiistaina tähän mennessä korkein päiväkohtainen koronakuolemien määrä, eli 13 uutta koronaan liittyvää kuolemaa.

Johns Hopkins -yliopiston mukaan seitsemän miljoonan ihmisen Serbiassa on varmistettu yli 17 000 koronatartuntaa. Koronaan liittyviä kuolemia maassa on kirjattu yliopiston mukaan 341.

Väkilukuun suhteutettuna Serbiassa on miljoonaa asukasta kohden kirjattu 1 955 koronatartuntaa ja 39 koronaan liittyvää kuolemaa. Asia selviää Worldometer -tarkkailusivuston seurannasta.

Suomessa vastaavat suhdeluvut ovat 1 311 ja 59.

Aiemmin keskiviikkona Vucic kertoi olevansa edelleen viikonlopulle suunniteltujen rajoitusten kannalla, mutta hän kertoi hallituksen kriisiryhmän päättävän asiasta torstaina.

Hän kuitenkin arvioi, että koronatoimia kiristetään joka tapauksessa Belgradissa. Kriisiryhmä vaikuttaa kuitenkin presidentin mukaan olevan sitä mieltä, ettei ulkonaliikkumiskieltoa asetettaisi.

50-vuotiasta Vucicia on syytetty autoritaarisuudesta, vaikka hänellä on pääosin seremoniallinen virka. Vucic on leimannut mielenosoittajat fasisteiksi ja vihjaili myös epäilyistä, että vieras valta olisi puuttunut tapahtumiin. Hän ei kuitenkaan esittänyt mitään todisteita jälkimmäisestä väitteestä.

Ihmisoikeusvaltuutettu tuomitsi poliisin kovat otteet

Jo toisena iltana peräkkäin järjestetyt mielenosoitukset ovat tuoneet ihmisiä yhteen poliittisen spektrin molemmista päistä.

Rauhanomaisen alun jälkeen keskiviikon mielenosoituksessa protestoijat heittelivät poliisia esineillä ja poliisi vastasi vihamielisyyksiin kyynelkaasulla.

Kesäkuun äänestystä boikotoinut oppositiojohtaja Bosko Obradovc kertoi paikalliselle uutiskanava N1:lle, että poliisi oli hakannut hänet kahakan yhteydessä.

Kun poliisi oli saanut ihmisjoukon hajaantumaan parlamenttitalolta, mellakkapoliisit ja yksittäiset mielenosoittajaryhmät ottivat yhteen ympäröivillä kaduilla.

Sisäministeri Nebojsa Stefanovicin mukaan kymmenen poliisia loukkaantui.

Tiistaiset mielenosoitukset ovat johtaneet siihen, että joitain poliiseja on syytetty poliisiväkivallasta. Vucic myönsi, että nämä kovista otteista syytetyt poliisit ovat epäonnistuneet ja heidät saataisiin vastuuseen teoistaan.

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatovic on tuominnut mielenosoittajien väkivaltaisen hajaannuttamisen. Hänen mielestään toiminta nostaa esiin vakavia ihmisoikeuksiin liittyviä huolia.

Serbialainen poliisijohtaja Vladimir Rebic sen sijaan kertoi poliisin käyttävän voimakeinoja, vain jos niitä käytetään heitä vastaan. Hänen mukaansa tiistaisissa kahakoissa loukkaantui noin 40 poliisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Olli Mustonen tuo Beethovenin Hausjärven kirkkoon – Pianisti kehuu kotikirkkonsa soveltuvuutta pianoresitaaleihin
  2. Riihimäkeläinen Senja Rinne suunnitteli merkin siilien turvaksi – "On hienoa, että olen jo tämänikäisenä päässyt suunnittelemaan jotakin"
  3. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  4. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  5. Amarcon Ida-Lotta Lassila tähtäsi Suomen mestariksi – Ri-Jo:n Pekka Loitokari kärsi niukan tappion kultaottelussa
  6. Maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa ihmistä on saanut koronavirustartunnan
  7. Inter ja Manchester United jatkoon Eurooppa-liigassa, Hradeckyn Leverkusen jäi rannalle
  8. Ensimmäiset koululaiset aloittavat kouluvuotensa tänään, viimeiset ensi maanantaina
  9. Poliisi: Miehen epäillään heittäneen koiran alas parvekkeelta, epäilty löydettiin autosta räjähteen kanssa
  10. Valkoisen talon ulkopuolella ammuttu aseistautunutta ihmistä, Trump kiidätettiin hetkellisesti pois tiedotustilaisuudestaan
  11. Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtaja löi häntä arvostellutta jäsentä miekalla päähän, koska jäsen oli arvostellut johtamista
  12. Yksi ihminen on kuollut Valko-Venäjän protesteissa, vahvistaa poliisi
  13. Turun terrori-iskun sankarille luetaan syytteet vahingonkorvaushuijauksesta – on myöntänyt yrittäneensä saada oikeudettomia korvauksia
  14. Otkes: Imatran turmakoneen lentoonlähtönopeus oli liian hidas
  15. Honka jatkaa ainoana ilman tappiota – "En tiedä, mistä johtuu, ettemme saa palloja sisään"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  2. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  3. Hyvinkään Haapasaarentiellä valunut polttoöljyä maastoon – Saastunutta maata kaivetaan parhaillaan ylös
  4. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  5. Riihimäellä liki 300 lasta aloittaa koulutaipaleen – Sivistysjohtaja muistuttaa, että ulkomailla käyneiden on noudatettava THL:n karanteeniohjeita
  6. Suomessa kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 17 tartuntaa
  7. Koulutoimet odottavat THL:n linjauksia kasvosuojainten käyttämisestä – "Tällä hetkellä ohjeistuksemme on, että suojainta saa halutessaan käyttää"
  8. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  9. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  10. Tavoitteet vieläkin ylempänä – "Olisihan se älyttömän hienoa tehdä joskus töitä jossain kansainvälisesti ison lajin parissa"
  11. Näköislehdessä tänään: Menestysyritys syntyi taulukkolaskelmien perusteella – Alussa Samuli Laurikainen pyöritti yritystä hoitaen samalla sairasta puolisoa ja vastasyntynyttä lasta
  12. Olli Mustonen tuo Beethovenin Hausjärven kirkkoon – Pianisti kehuu kotikirkkonsa soveltuvuutta pianoresitaaleihin
  13. Taiteilijoiden vuosinäyttely Riihimäen kirjastossa
  14. Luonto: Koronarajoitusten erikoinen seuraus – rotat siirtyivät lähiöihin
  15. Varkaat veivät kilometrin verran riista-aidan verkkoa kantatien varrelta – ratkaisevasta vihjeestä luvattu palkkio

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.