Turvallisia matkailumaita listataan tänään hallituksen neuvotteluissa

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan on selvää, että matkustusrajoituksia ei päästä purkamaan vielä kaikkien maiden osalta. MIKKO STIG / LEHTIKUVA

STT

Hallitus arvioi taas tänään matkustusrajoitusten purkamista neuvotteluissaan Helsingin Säätytalossa. Keskusteluissa on niin sisärajojen tilanne kuin tilannekatsaus ulkorajojen osalta.

Hallitus linjasi kesäkuun lopussa, että sisärajavalvonnasta luovutaan niiden maiden osalta, joissa koronatilanne on hyvä. Kriteerinä on, että kahden viikon aikajänteellä tautitapauksia on saanut olla vain alle kahdeksan sataatuhatta ihmistä kohden. Hyvän tautitilanteen maista tultaessa ei tarvitsisi olla kahta viikkoa omaehtoisessa karanteenissa.

Tähän mennessä matkustamista on suositeltu vain Baltian maihin, Tanskaan, Norjaan ja Islantiin. Hallitus on varautunut purkamaan lisää matkustusrajoituksia maanantaina 13. heinäkuuta alkaen, ellei koronatilanne sitä ennen pahene.

Euroopan tautiviraston (ECDC) verkkosivuilla julkaistujen tietojen mukaan hyvän tautitilanteen maita olisivat ainakin Saksa, Italia, Hollanti, Kreikka, Norja, Slovakia, Irlanti, Unkari, Liettua, Kypros, Latvia, Viro, Malta ja Liechtenstein. Tanska ja Islanti ylittivät tiistaina raja-arvon (8/100 000) hienoisesti.

Rajojen avaaminen lisää tartuntoja

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan on selvää, että matkustusrajoituksia ei päästä purkamaan vielä kaikkien maiden osalta.

– Suomi on vetänyt aika tiukkaa linjaa, ja mielestäni se on ollut perusteltuakin tähän mennessä. Lähden siitä, että on varmasti vielä maita, jotka eivät pääse tämän matkustusrajoitusten purkamisen piiriin. Se on aivan selvää, Henriksson ennakoi tiistaina STT:lle.

Odotettavissa hänen mukaansa on, että tautitapauksia tulee jonkin verran lisää, kun matkailu lisääntyy.

– Kun rajoja lähdetään avaamaan, tartuntatapauksia tulee vähän lisää. On tärkeää, että jokainen, joka haluaa lähteä matkoille, huolehtii siitä, että ei lähde, jos on pieniäkin oireita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Laulu raikaa jälleen Lulun karaokebaarissa elokuussa – Grande Finale on trilogiaksi kasvaneen näytelmäsarjan viimeinen osa
  2. Kansallispukuja tuuletetaan Hyvinkäällä ja Riihimäellä
  3. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  4. Kanta-Hämeessä kolme uutta koronatartuntaa viikossa – Tartuntalukujen kasvu ollut vähäistä
  5. Eloturnauksessa mukana yli 1 700 junioria – HyPSille irtosi kaksi mestaruutta, RiPSille kolme
  6. Saksan nopein nainen oli unohtanut vuoden kilpailutauon aikana melkein kaiken
  7. Tahko voitokas tyttöjen Superissa – Reetta Lehtinen ykköspalkittu
  8. Ilves lainaa toimettomia NHL-miehiä, nyt Tampereelle palaa Liigan paras maalivahti
  9. Harris, Rice, Warren vai joku muu? Bidenin kinkkinen valinta on viivästynyt
  10. Falcons pelaa lohkovoitosta – päättää runkosarjapelinsä kärkikamppailuun
  11. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet
  12. Liikenneministeriö neuvottelee terveysturvallisuuden ohjeista joukkoliikenteeseen – Finnair edellyttää jo maskipakkoa, HSL suunnittelee asiaa
  13. Nettivihaa vastaan voi nyt ottaa vakuutuksen – yläkoululaisille ilmaiseksi
  14. Libanon hallitus julisti Beirutiin kahden viikon poikkeustilan – räjähdyksessä yli sata kuollutta, tuhansia loukkaantuneita ja satoja tuhansia kodittomia
  15. Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Juuri nyt: Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  2. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  3. Moottoripyörä väisti autoa ja ajoi ulos tieltä Hausjärvellä – Molempia kuljettajia epäillään rikoksesta
  4. Kanta-Hämeessä kolme uutta koronatartuntaa viikossa – Tartuntalukujen kasvu ollut vähäistä
  5. Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen
  6. Kuljettaja ajoi hirviaidan läpi ulos tieltä Lopella
  7. Ammoniumnitraattia käyttävät niin maatalous, rakennusteollisuus kuin kapinallisryhmätkin – Beirutin kemikaalimäärän varastointi olisi Suomessa "yksiselitteisesti kiellettyä"
  8. Thaimaalaistytön pitkä piina päättyi Riihimäellä – oleskelulupa tuli!
  9. Näköislehdessä tänään: Riikka Suominen ärsyyntyi avioliiton ulkopuolisen seksin demonisoinnista ja kirjoitti kirjan, jossa käydään vieraissa
  10. Suomalaista retrodesignia lähetetään Hyvinkäältä Japaniin asti
  11. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  12. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  13. Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä
  14. Mommilan kyläpuodilla yhteislauluilta – laulualueena poikkeuksellisesti Retro-kioskin piha
  15. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.