WHO tutkii uusia todisteita koronaviruksen leviämisestä ilmateitse

STT–AFP

Maailman terveysjärjestö WHO kertoi tiistaina tutkivansa uusia todisteita koronaviruksen leviämisestä ilmateitse. Äskettäin joukko kansainvälisiä tutkijoita päätyi siihen, että virus voi levitä paljon kahta metriä pitemmälle.

WHO sanoi julkaisevansa piakkoin uuden tieteellisen katsauksen, jossa kootaan yhteen tieto siitä, kuinka virus voi levitä. Samalla varmistetaan, että järjestön ohjeistus on yhdenmukainen todisteiden kanssa.

Kahden metrin turvaväli on ollut tärkeä ohje taistelussa koronavirusta vastaan.

Maanantaina 239 kansainvälistä tiedemiestä kuitenkin sanoi, että koronavirus voi levitä ilman välityksellä paljon kahta metriä kauemmas. Kun virustartunnan saanut ihminen hengittää ulos, hän puhaltaa pieniä pisaroita. Nämä voivat jäädä ilmaan useiksi tunneiksi ja kulkeutua kymmeniä metrejä, tiedemiehet sanoivat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Opetusalan ammattijärjestö vastustaa opetukseen kohdistuvia leikkauksia – lähikunnat eivät lomauta opettajia
  2. Koronaneuvontapuhelin lopettaa Hyvinkäällä, vaikka puhelumäärissä on ollut kasvua – Voidaan tarvittaessa käynnistää uudelleen nopeastikin
  3. Kaukas EloFolk kokoaa Suomen kärkiesiintyjiä tunnelmalliseen Juhlataloon
  4. Laulu raikaa jälleen Lulun karaokebaarissa elokuussa – Grande Finale on trilogiaksi kasvaneen näytelmäsarjan viimeinen osa
  5. Kansallispukuja tuuletetaan Hyvinkäällä ja Riihimäellä
  6. Riikka Suomisen mielestä parisuhteen ulkopuolinen seksi on demonisoitu – "Ihmisillä on tosi erilaisia tapoja elää läheistä ihmissuhdetta"
  7. Valioliigaseura Arsenal aikoo vähentää yli 50 työpaikkaa
  8. Yhdysvalloissa ulkoministeriön ylitarkastaja otti yllättäen lopputilin, edeltäjän erotti presidentti Trump
  9. Keskusta haluaisi eläkerahastot tukemaan suomalaista omistajuutta, mutta yhtiöistä muistutetaan painoarvon olevan jo nyt korkea
  10. United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"
  11. Lotta Kemppinen sai ennätyksen, pääsyn valmennusryhmään ja voittajalta kukat – Korte aitoi Espoon gp-kisojen alkuerissä 12,91
  12. Tahko voitokas tyttöjen Superissa – Reetta Lehtinen ykköspalkittu
  13. Ilves lainaa toimettomia NHL-miehiä, nyt Tampereelle palaa Liigan paras maalivahti
  14. Harris, Rice, Warren vai joku muu? Bidenin kinkkinen valinta on viivästynyt
  15. Falcons pelaa lohkovoitosta – päättää runkosarjapelinsä kärkikamppailuun

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  2. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  3. Moottoripyörä väisti autoa ja ajoi ulos tieltä Hausjärvellä – Molempia kuljettajia epäillään rikoksesta
  4. Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen
  5. Kanta-Hämeessä kolme uutta koronatartuntaa viikossa – Tartuntalukujen kasvu ollut vähäistä
  6. Kuljettaja ajoi hirviaidan läpi ulos tieltä Lopella
  7. Ammoniumnitraattia käyttävät niin maatalous, rakennusteollisuus kuin kapinallisryhmätkin – Beirutin kemikaalimäärän varastointi olisi Suomessa "yksiselitteisesti kiellettyä"
  8. Näköislehdessä tänään: Riikka Suominen ärsyyntyi avioliiton ulkopuolisen seksin demonisoinnista ja kirjoitti kirjan, jossa käydään vieraissa
  9. Thaimaalaistytön pitkä piina päättyi Riihimäellä – oleskelulupa tuli!
  10. Suomalaista retrodesignia lähetetään Hyvinkäältä Japaniin asti
  11. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  12. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  13. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  14. Mommilan kyläpuodilla yhteislauluilta – laulualueena poikkeuksellisesti Retro-kioskin piha
  15. Libanonin räjähdyksessä jo yli sata kuollutta, lehti vertasi näkymää maailmaloppuun

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.