Järjestö: Välimereltä pelastetut 180 siirtolaista voivat rantautua Sisiliaan

SOS Mediterranee -järjestö julisti Ocean Viking -alukselle toissa päivänä hätätilan, koska sen kyydissä olleet olivat käyttäneet väkivaltaisesti ja itsetuhoisesti. / LEHTIKUVA

STT

Italia on antanut Välimerellä jumissa olleelle pelastusalukselle luvan rantautua Sisiliaan, kertoo alusta operoiva SOS Mediterranee -järjestö. Aluksella on 180 siirtolaista.

Kun Ocean Viking saapuu satamaan, sen kyydissä olevien ihmisten on määrä siirtyä 14 päivän karanteeniin Italian valtion vuokraamalle Moby Zaza -alukselle. Sisäministeriön tiedottaja Dino Martirano kertoi sunnuntaina uutistoimisto AFP:lle, että siirtyinen Moby Zazalle tapahtuu todennäköisesti maanantaiaamuna.

SOS Mediterranee -järjestö julisti alukselle toissa päivänä hätätilan, koska sen kyydissä olleet olivat käyttäneet väkivaltaisesti ja itsetuhoisesti.

Välimereltä siirtolaisia pelastava Ocean Viking oli yli viikon ajan yrittänyt saada maihinnousulupaa Italiasta ja Maltalta.

Siirtolaiset pelastettiin kesäkuussa

Aluksella olevan uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan hermostuneisuus on lisääntynyt aluksella, kun siirtolaiset ovat olleet yhä epätoivoisempia maihin pääsystä. Osa on järkyttynyt siitä, että he eivät saa yhteyttä perheisiinsä kertoakseen olevansa kunnossa.

Kyydissä olevilla on ollut merkkejä äärimmäisestä henkisestä väsymyksestä, masennuksesta ja levottomuudesta. Järjestön mukaan levottomuus on johtanut useisiin tappeluihin.

Aluksella on kyydissä ihmisiä muun muassa Pohjois-Afrikasta, Pakistanista, Eritreasta ja Nigeriasta. Siirtolaiset olivat lähteneet Libyasta. Ocean Viking pelasti siirtolaiset neljässä eri operaatiossa 25. ja 30. kesäkuuta.

Aluksella on kyydissä 25 alaikäistä, joista suurin osa on liikkeellä yksin. Kyydissä on kaksi naista, joista toinen on raskaana.

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n mukaan yli satatuhatta siirtolaista yritti ylittää Välimeren viime vuonna ja yli 1 200 ihmistä kuoli yrittäessään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  2. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  3. Moottoripyörä väisti autoa ja ajoi ulos tieltä Hausjärvellä – Molempia kuljettajia epäillään rikoksesta
  4. Ministeri Pekonen: "Kannustan työpaikkoja jo nyt siirtymään etätyöskentelyyn niiltä osin kuin mahdollista"
  5. Kanta-Hämeessä kolme uutta koronatartuntaa viikossa – Tartuntalukujen kasvu ollut vähäistä
  6. Ammoniumnitraattia käyttävät niin maatalous, rakennusteollisuus kuin kapinallisryhmätkin – Beirutin kemikaalimäärän varastointi olisi Suomessa "yksiselitteisesti kiellettyä"
  7. Näköislehdessä tänään: Riikka Suominen ärsyyntyi avioliiton ulkopuolisen seksin demonisoinnista ja kirjoitti kirjan, jossa käydään vieraissa
  8. Kuljettaja ajoi hirviaidan läpi ulos tieltä Lopella
  9. Suomalaista retrodesignia lähetetään Hyvinkäältä Japaniin asti
  10. HIFK:n brassit kaatoivat Hakan, Teemu Tainio ripitti joukkuettaan
  11. Thaimaalaistytön pitkä piina päättyi Riihimäellä – oleskelulupa tuli!
  12. Eloturnauksessa mukana yli 1 700 junioria – HyPSille irtosi kaksi mestaruutta, RiPSille kolme
  13. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  14. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  15. Uusi yhdistys tuo riihimäkeläisten äänet kuuluviin – Pro Kotikaupunki ry perustettiin heinäkuun lopulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.