EU:n mittavaa henkilöstöurakkaa pyöritetään suomalaisvoimin – johtajan mielestä suomalaisilla on kaksi kompastuskiveä

Minna Vuorio nousi EU:n henkilöstövalintatoimiston Epson johtoon keskellä pahinta korona-aikaa. John Thys / LEHTIKUVA

STT

Euroopan unionissa työskentelee 40 000 virkamiestä, joiden valintoja pyörittää suomalainen Minna Vuorio. Keskellä pahinta korona-aikaa, toukokuun alussa, Vuorio nousi EU:n henkilöstövalintatoimiston Epson johtoon.

Nimitys on osuva, sillä Suomen aseman EU:n virkakoneistossa pelätään heikentyvän. Suomen jäsenyyden alkuaikoina uransa aloittaneet virkamiehet ovat lähenemässä eläkeikää, eikä nuoria näytä hakeutuvan EU-uralle samassa määrin.

Vuorion johtama henkilöstövalintatoimisto pyörittää virkamieskilpailuita, jotka ovat keskeinen reitti edetä EU-uralle.

– Suomi on yksi 12 maasta, joista hakemukset ovat vähentyneet. Näihin maihin pitää kiinnittää erityistä huomiota, Vuorio kertoo puhelimitse Brysselistä.

Vuorio aloitti itsekin EU-uransa Suomen liityttyä unioniin vuonna 1995. Vuorio lähti Brysseliin kääntäjäksi, minkä jälkeen hän siirtyi EU:n neuvoston korkeana edustajana toimineen Javier Solanan tilannekeskukseen ja myöhemmin takaisin käännöspalveluihin, edeten siellä johtajaksi.

Suomalaisia on sijoittunut korkeimmille johtopaikoille enemmän kuin maan koosta voisi päätellä. Yli 50 virastosta tai komission osastosta neljässä on suomalainen johtaja. Esimerkiksi Ruotsilla ja Tanskalla johtopaikkoja on vain kaksi.

Komissiossa puolustusteollisuuden ja avaruusasioiden pääosastoa johtaa Timo Pesonen, Euroopan petostentorjuntavirastoa Ville Itälä sekä oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosastoa virkaa tekevänä Salla Saastamoinen. Lisäksi EU:n neuvoston puolella Reijo Kemppinen on viestinnästä vastaava pääjohtaja.

Uralle vaativan kilpailun kautta

Vuorio purkaa myytin siitä, että isot maat kuten Saksa ja Ranska miehittäisivät virkakoneistoa muita taitavammin. Ne ovat Suomen tavoin maita, joista virkamiehiä tarvitaan aiempaa kipeämmin. Selvä yliedustus instituutioissa on sen sijaan Belgialla.

Komissioon, neuvostoon, parlamenttiin ja muihin instituutioihin valitaan työntekijät valtaosin kilpailuiden kautta. Monivaiheisen kilpailun läpäisseet pääsevät hyväksyttyjen hakijoiden listalle, josta kiinnostuneet instituutiot kutsuvat heidät työhaastatteluihin.

Vuorio arvioi koko valintajärjestelmän kaipaavan remonttia. Kilpailut ovat hänen mukaansa monimutkaisia ja kestävät liian pitkään.

– Esimerkiksi Pohjoismaissa ei oikein ole tällaista kilpailutraditiota, että oltaisiin vuosi tai kaksikin prosessissa ennen kuin saadaan tietää, onko saanut paikan, Vuorio sanoo.

Testien ensimmäisessä vaiheessa mitataan loogista päättelyä ja kielellistä hahmottamista, mikä tiputtaa häkellyttävän ison joukon hakijoista. Yleiskilpailuiden kautta töihin Brysseliin, Strasbourgiin ja Luxemburgiin saattaa pyrkiä noin 30 000 hakijaa, joista jo esivalinnassa karsiutuu 98 prosenttia.

– Ei puhuta oikeastaan siitä, että houkutellaan osaajia, vaan ennemminkin tiputetaan. Filosofia on vaihdettava muuttamalla kilpailun rakennetta, Vuorio sanoo.

Verkottumisessa parantamisen varaa

Kymmenen viime vuoden aikana reilu 6 000 suomalaista on hakenut EU-tehtäviin rekrytointikilpailuiden kautta. Heistä vain noin 150 on läpäissyt sen ja päässyt rekrytointilistalle. Väkilukuun suhteutettuna suomalaiset menestyvät kilpailuissa silti hyvin.

Tilastojen valossa suomalaisilla on kaksi kompastuskiveä, jotka liittyvät ryhmätyötaitoihin ja lobbaamiseen.

Varsinkin kilpailuiden ryhmätyötaitoja testaava osuus on Vuorion mukaan suomalaisille haastava. Yllättävänkin moni tippuu testissä, jossa arvioidaan ongelmanratkaisutaitoja tai esimerkiksi oppimis- ja priorisointikykyä.

Toisena ongelmana on, että testikoitoksen läpäiseminen ei aina johda työpaikkaan. Suomalaiset jäävät muita useammin noin vuoden voimassa olevalle odotuslistalle ilman työtarjouksia.

– Suomen hallinto on kyllä aktiivinen ja hakijoita autetaan kilpailuihin valmistautumisessa. Ehkä suomalaisten keskinäisessä verkottumisessa on parantamisen varaa, Vuorio arvioi.

Etnisestä taustasta halutaan rikkaampi

EU:n noin 40 000 työntekijän virkakoneiston henkilöstövalintojen pyörittäminen ei ole tehtävistä helpoin. Vuorion mukaan johtajan paikka oli auki aiemminkin, mutta tehtävään ei löydetty ketään.

Henkilöstövalinnoissa joudutaan ottamaan kantaa esimerkiksi herkkään kysymykseen vaadittavasta kielitaidosta. Muutamia vuosia sitten EU-tuomioistuin linjasi, että toimisto rikkoo sääntöjä vaatimalla hakijoita käyttämään kilpailuissa pääosin englantia tai ranskaa. Hakijoiden pitäisi sen mukaan voida käyttää mitä tahansa EU:n virallista kieltä kokeissa vaadittuna toisena kielenä.

Vuorion mukaan linjauksen takia jouduttiin peruuttamaan kilpailuja ja talo oli jonkin aikaa ilman johtajaa.

– Koen, että minut on otettu tehtävään uudistusjohtajaksi. Työtä tehdään yhdessä instituutioiden ja jäsenmaiden kanssa.

Tärkeä tavoite juuri nyt on saada EU:hun töihin etniseltä taustaltaan moninaisempi joukko ihmisiä. Aiemmin huomiota on kiinnitetty paljon naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon, mutta se on Vuorion mukaan jo hyvällä tolalla.

– Instituutioiden henkilöstön pitäisi paremmin vastata väestöä jäsenmaissa. Siinä on edelleen parantamisen varaa. Kun kävelee niiden käytävillä, ei näky ole samanlainen kuin ulkona kaduilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tivolit pyörittävät ihmisiä jälleen elokuussa – Hyvinkäälle saapuu Sariola ja Riihimäelle puolestaan Seiterä
  2. Esikoiskirjailija kertoo, miten romaani syntyy – "Pitää kirjoittaa jotakin joka päivä"
  3. Huumepoliisin rikosylikonstaapeli aloitti kirjasarjan – "Pitää kertoa ihmisille, mitä täällä päivittäin tehdään"
  4. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  5. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  6. Suomalaisasiantuntijat saapuivat sirpaleiseen Beirutiin, jossa levottomuudet ja koronavirus vaikeuttavat avustustyötä
  7. Juventus-luotsi Sarri vastasi kysymykseen mahdollisista potkuistaan – "Mielestäni tällainen kysymys on hyökkäävä"
  8. Mercedes hallitsi Silverstonen F1-harjoituksia alusta loppuun – Hamilton viimeisen treenijakson ykkönen ennen Bottasta
  9. Yksi henkilö on loukkaantunut vakavasti kilpaveneen ja huviveneen törmäyksessä Hangon edustalla – pelastustöihin hälytettiin kaksi helikopteria, Poker Run -veneilytapahtuma keskeytettiin
  10. Boston Celtics löylytti NBA:n hallitsevaa mestaria – itälohkon viimeiset pudotuspelijoukkueet varmistuivat
  11. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  12. Kiinalaisgolfaaja teki historiaa PGA:n mestaruuskilpailussa – tiivis ryhmä jahtaa arvokilpailun kärkeen harpannutta Li Haotongia
  13. Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen
  14. Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"
  15. Suru: Jopa kolmannes ihmisistä kokee, että menehtynyt läheinen on ottanut heihin yhteyttä – Kokemuksia on niilläkin, jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Henkilöauto suistui tieltä Janakkalassa – poliisi tavoitti viinapullo kädessä paikalta poistuneen kuljettajan huoltoaseman pihalta
  2. Riihimäen 60-vuotisjuhlat siirtyvät vuodella – Juhlien sijaan järjestetään pienimuotoista ohjelmaa
  3. Suomen ensimmäiset kommunikointitaulut asennettiin Hangonsillan ja Martinkaaren päiväkoteihin: "Lapset voivat jutella, vaikkei ole yhteistä kieltä"
  4. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  5. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  6. Kuljettaja jäi taas kiinni ajo-oikeudetta Lopella – Seitsemäs kerta vuoden sisään
  7. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  8. Hyvinkäänkylän työväentalo sai 80 000 euron testamenttilahjoituksen – "Kyllä tämä lahjoitus kertoo ihmisestä todella paljon"
  9. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  10. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  11. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  12. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  13. Talkoostartti ja Katukoris tuovat säpinää kaupunkiin – 8. elokuuta Hyvinkäällä on luvassa moni-ilmeinen tapahtumapäivä, myös pesäpallossa hyväntekeväisyyspeli
  14. THL: Kymmeniä suomalaisia on altistunut Virossa koronalle – Turun alueella useita koronatartuntoja Balkanilta palanneilla matkailijoilla
  15. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.