Pienpanimoiden etämyynti koronatukitoimena on lopullisesti hylätty – Hallituslähde: Viinien ulosmyyntiä ravintoloista ei harkittu hallituksessa

Kotimaisia pienpanimo-oluita Pien-olutkaupassa Helsingissä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Pienpanimoiden etämyynti koronatukitoimena on kuopattu lopullisesti. Hallituslähteistä kerrotaan STT:lle, että hallituspuolueiden kärkiministerien muodostama viisikko käsitteli asiaa torstaina ja päätyi siihen, ettei pienpanimoiden etämyyntiä edistetä.

Vastuuministerinä toimiva perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) oli kertonut viisikolle, että etämyyntiä ei pystytä edistämään koronatukitoimena.

Oikeusministeriössä oli todettu jo aiemmin, että etämyyntiä ei voida kiireellisenä koronatoimena tehdä mahdolliseksi. Normaalina lainsäädäntönä sen salliminen olisi pitkä prosessi. Uudistaminen olisi edellyttänyt muun muassa muutosehdotuksen ilmoittamista EU-komissiolle. Tätä seuraisi useampi kuukausi odotusaikaa.

Lisäksi hallituksen olisi voinut olla vaikeaa perustella eduskunnalle, miksi juuri pienpanimoiden tukeminen on kiireellinen asia.

Hallituslähteiden mukaan tavoitteena on suunnitella pysyvämpiä keinoja pienpanimoiden tukemiseksi esimerkiksi alkoholiverotuksen keinoin. Lisäksi on tarkoitus selvittää, voitaisiinko pienpanimoiden tuotteiden saatavuutta parantaa Alkon kautta.

Keväällä keskusteltiin myös ravintoloiden oikeudesta myydä ulos mietoja viinejä väliaikaisesti. Asiaa ei tiettävästi ole otettu hallituksen sisällä aktiiviseen harkintaan missään vaiheessa.

"Hukataan verotuloja ja siirretään rahaa ulkomaille"

Keskustelu pienpanimoiden oikeudesta myydä tuotteitaan verkkokauppansa kautta kotiin kuljetettuna alkoi huhtikuussa, kun Pienpanimoliitto vetosi asiassa hallitukseen. Nykyisellä alkoholilailla myynnin on tapahduttava panimossa.

Toukokuussa hallituspuolueiden puheenjohtajat päättivät, että hallitus aloittaa valmistelun etämyynnin sallimiseksi. Sen jälkeen hallituspuolueista ei löytynyt yhteistä linjausta asian edistämisestä. Lakiluonnosvaiheeseen valmistelussa ei päästy.

Etämyynnin kuoppaaminen koronatukitoimena on pettymys, kertoo Pienpanimoliiton hallituksen puheenjohtaja Mikko Mäkelä. Samaan aikaan ulkomaiset toimijat ovat myyneet tuotteitaan laillisesti etämyyntinä Suomeen.

Mäkelän mukaan joissakin panimoissa saatetaan miettiä yritysten perustamista ulkomaille, jolloin olutta voidaan myydä verkkokaupan kautta laillisesti.

– Jos se yleistyy, niin mitä järkeä sitä on kannustaa poliittisesti ja ekologisesti? Samalla hukataan verotuloja ja siirretään rahaa ulkomaille, Mäkelä sanoo.

Eduskunnasta löytyi jo keväällä tukea etämyynnin sallimiselle. Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykosken huhtikuussa tekemän lakialoitteen allekirjoitti 110 kansanedustajaa useista puolueista.

Pienpanimoliiton Mäkelä luottaa siihen, että lakialoite tulee eduskunnan käsittelyyn syksyllä. Mäkelän mukaan silloin voi kuitenkin olla liian myöhäistä auttaa osaa koronasta kärsineitä panimoita.

Etämyynnin kuoppaamisesta uutisoi ensin Helsingin Sanomat .

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tahkon Leidit otti pisteen mestarisuosikilta – harmitus yhdestä pisteestä kertonee kehityksestä
  2. Syksyn metsästyskausi alkoi Hirvijärven Erämiehillä seuran ainoan naisjäsenen johtamana – "Metsästys vaatii luonnon ja eläimen kunnioitusta"
  3. Hyvinkään jätteenkäsittelyalueen kävijämäärissä kasvua, mutta jätemäärässä ei – Puu- ja haravointijätettä tuotiin keväällä runsaasti
  4. Vaarallisten jätteiden keräyspisteen aineet reagoivat toisiinsa Lopella – Ei aiheuttanut välitöntä vaaraa
  5. Hyvinkään Ponteva palkitsi koriskauden parhaat – katso lista palkituista!
  6. Turun Kalevan Kisoissa kasvomaskeja on saatavilla, mutta suositusta käytöstä ei
  7. Morris sai Vermossa hyvän valmistautumisen Derbyyn
  8. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  9. Kamala Harrisista voi tulla Yhdysvaltain historian vaikutusvaltaisin nainen – Bidenin valinta oli yllätyksetön
  10. Dynamo palkitsi ansioituneita – Mikko Petäjää muistettiin kahdesti
  11. Koti: Yli sata vuotta palvellut vesibussi muuttui laivamökiksi viiden vuoden remontilla – "Mikä olisi sen ihanampi harrastus kuin rakentaa unelmaa"
  12. Venäjä kertoi maksaneensa yleisurheilun sakkorästinsä – apua tuli urheiluministeriöltä
  13. Kolme kuoli matkustajajunan suistuttua raiteilta Skotlannissa
  14. SAK:n jättävä Matti Huutola kaipaa tupoja ja konsensusta takaisin – "Suomi ei pärjää kuin sopimalla – selkävoittoja ei kannata hakea"
  15. Isännät vahvoja speedgolfkisassa – Jari Pitkälä kiersi Kytäjän golfkentän alle 50 minuutissa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kanta-Hämeen yksi uusi koronatartunta saatu ulkomaanmatkalla
  2. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  3. Etsintäkuulutettu mies ajoi huumeissa Riihimäellä
  4. Hyvinkääläisseuran jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen valmennettavan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – mies ei enää valmenna seurassa
  5. Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronatartunta – lähes 30 työntekijää ja useita potilaita karanteeniin
  6. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  7. Partio antaa oivia eväitä elämään ja mukaan pääsee aikuisenakin: "Partio tarjoaa Suomen parhaimman johtajakoulutuksen"
  8. Parkkilupien jako alkanut Riihimäellä – Lupa tulee uusia syyskuun 1. päivään mennessä
  9. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  10. Maustetytöt saapuvat Riihimäelle esiintymään – koronasta huolimatta syksyn keikkakalenteri on täynnä: ”En jaksa kuitenkaan vielä uskoa, että syksy menee nappiin”
  11. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa – ei uusia kuolemantapauksia
  12. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  13. KPV vastasi puolustuspeliharjoitteesta nousseeseen somekohuun – Juntunen:"En ole koskaan ollut rasisti"
  14. Naisporukan houkuttelee metsästysreissuille luonto, eränkäynti, hyvä seura ja haastavuus: "Ei se ole niin, että mennään vain metsälle ja otetaan saalis"
  15. Vaarallisten jätteiden keräyspisteen aineet reagoivat toisiinsa Lopella – Ei aiheuttanut välitöntä vaaraa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.