Yhdysvalloissa työllisyys parani kesäkuussa ennakoitua nopeammin

Koronavirustartuntojen määrä on ollut nousussa etenkin eteläisissä ja läntisissä osavaltioissa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa saatiin odotettua parempaa tietoa työmarkkinoilta. Työpaikkojen määrä kasvoi kesäkuussa 4,8 miljoonalla, kun koronavirusrajoituksia alettiin purkaa ja yritykset avasivat oviaan.

Tilanne työpaikkojen suhteen parani keskellä pandemiaa paljon nopeammin kuin taloustieteilijät olivat odottaneet. Etenkin koronasta paljon kärsineen palvelualan työntekijöitä palasi sankoin joukoin takaisin työpaikoilleen.

Työttömyysaste laski kuukaudessa yli kaksi prosenttiyksikköä 11,1 prosenttiin.

Viime päivinä koronavirustilanteesta on kuitenkin saatu ikäviä uutisia. Koronavirustartuntojen määrä on ollut nousussa etenkin eteläisissä ja läntisissä osavaltioissa. Yrityksiä joudutaan sulkemaan, mikä saattaa vaarantaa työllisyyskehityksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  2. Mönkijäajelu päätyi ojaan Lopella – kuski oli humalassa
  3. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  4. Tammi-kesäkuussa kirjatut rikokset kasvoivat Hyvinkäällä viime vuodesta – huumerikoksissa kasvua 44 prosenttiyksikköä
  5. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemantapauksia – Vaasan ravintoloissa ehkä altistuksia
  6. Mommilan kyläpuodilla yhteislauluilta – laulualueena poikkeuksellisesti Retro-kioskin piha
  7. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  8. Hamilton kaahaa kohti kaikkien aikojen formulakuninkuutta – kuljettajakollegat ovat jo heittäneet pyyhkeen kehään
  9. THL:n koronasovelluksen koekäyttö älypuhelimissa alkaa – näin se toimii
  10. Bensavoro haastoi huoltoasemayrittäjän oikeuteen – käräjäoikeus tuomitsi kauppiaan sakkoihin yksityisyyden suojan loukkaamisesta
  11. Hyvinkäältä tuntuva satsaus opetukseen koronatuen turvin – kova kisa osaajista kuntien kesken
  12. Kimi Patova ajoi Barcelonassa hyvin, mutta joutui ryöstetyksi kisan jälkeen – "Siinä oli arvokasta tavaraa"
  13. Koulut alkavat Hyvinkäällä, Riihimäellä, Lopella ja Hausjärvellä ensi viikolla – Kouluissa pyritään pitämään etäisyyttä ja välttämään turhia kontakteja
  14. Harrasteajoneuvot kokoontuvat Hyvinkäällä myös tänä kesänä – "Kerrankin pääsi rivistöön ja täytyyhän sitä nyt ainakin yksi autotapahtuma kesään mahduttaa"
  15. Pääministeri Sanna Marin meni naimisiin Markus Räikkösen kanssa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.