Saksa astuu tänään EU-puheenjohtajamaan saappaisiin – Loppuvuonna yritetään löytää ratkaisua EU:n suurissa rahaneuvotteluissa sekä sopua tulevasta suhteesta Britanniaan

Liittokansleri Angela Merkel on julkisesti toivonut, että EU-maat löytäisivät sovun rahaneuvotteluissa jo heinäkuussa ennen kesälomia, mutta ponnisteltavaa vielä riittää. AFP / LEHTIKUVA

STT

Saksa aloittaa tänään puolivuotisen kautensa EU-puheenjohtajamaana. Suuren jäsenmaan kauteen kohdistuu suuria odotuksia, sillä loppuvuoden aikana EU:ssa pyritään ratkomaan isoja kysymyksiä.

Saksan puheenjohtajakaudella merkittävässä roolissa on EU:n selviäminen koronaviruskriisistä. Lisäksi auki ovat esimerkiksi neuvottelut EU:n monivuotisesta budjetista sekä 750 miljardin euron elpymisvälineestä. Lisäksi tuloksia odotetaan EU:n ja Britannian tulevan suhteen neuvotteluista.

Liittokansleri Angela Merkel on julkisesti toivonut, että EU-maat löytäisivät sovun rahaneuvotteluissa jo heinäkuussa ennen kesälomia, mutta ponnisteltavaa vielä riittää.

Merkel on korostanut koronakriisin vakavuutta. Perjantaina julkaistussa eurooppalaisten sanomalehtien yhteishaastattelussa Merkel painotti eurooppalaista solidaarisuutta mutta myös sitä, että jokaisen maan on hoidettava osuutensa kriisin ratkaisemiseksi.

Kortit ovat Merkelin kädessä

Jäsenmaiden välisisä rahaneuvotteluja johtaa varsinaisesti Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel, mutta Merkelin vaikutusvalta on arvioitu merkittäväksi. Esimerkiksi uutistoimisto AFP:n haastattelema EU-diplomaattilähde kuvaili, että kaikki kortit ovat nyt Merkelin kädessä.

Alkavaa puheenjohtajakautta voi pitää Merkelin liittokansleriuran viimeisenä suurena eurooppalaisena koitoksena, sillä hän on astumassa syrjään ensi vuoden vaaleissa. Merkel on jo luopunut puolueensa puheenjohtajuudesta, eikä hän ole enää ehdolla liittokansleriksi.

Kokemusta puheenjohtajakauden kipparoimisesta Merkelillä on, sillä hän oli jo liittokanslerina, kun Saksa oli edellisen kerran puheenjohtajana vuonna 2007.

Lähteenä myös AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  2. Ammoniakkivuoto aiheutti vaaratilanteen Turengissa
  3. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  4. RiPS jatkoi kautta tasapelilinjalla – Seppälä: "Emme pystyneet hyödyntämään sitä, että TuPS väsyi ja kentälle alkoi tulla tilaa"
  5. Versowoodin henkilökunta taltutti palonalun Riihimäellä
  6. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  7. Venäjä ei maksanut sakkoa, joka oli ehtona "neutraalien" venäläisurheilijoiden poikkeusmenettelylle, kertoo Kansainvälinen yleisurheiluliitto – jatkotoimista päätetään heinäkuun lopulla
  8. Oulussa SPR:n Kontti-myymälästä löytyi käsikranaatti myyntiin tuotujen tavaroiden joukosta – SPR löytyneestä kranaatista: "Lahjoitusesine, todennäköisesti vanha sotamuisto"
  9. Entinen ME-maratoonari Wilson Kipsang sai kirvelevän kilpailukiellon testien pakoilusta
  10. Suomessa todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa
  11. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  12. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa
  13. EU:n mittavaa henkilöstöurakkaa pyöritetään suomalaisvoimin – johtajan mielestä suomalaisilla on kaksi kompastuskiveä
  14. Korona ei näytä pelottavan ainakaan kaikkia suomalaismatkailijoita, pakettimatkojen varaaminen etelään käynnistynyt varsin vilkkaasti – "Tuntuu olevan patoutunutta matkustustarvetta"
  15. Äänikirjoista haettiin vastapainoa poikkeusajan huolille – koronakeväänä suosittiin rentouttavia teoksia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  2. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  3. Vanhankirkon sillasta tehtiin urakkapäätös – paalutustyöt alkavat jo heinäkuussa
  4. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  5. IS: Valmentajalle yli kolme vuotta vankeutta alaikäisen pelaajan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä
  6. Korona haukkasi jopa puolet liikevaihdosta – Yritysten tunnelmat Riihimäellä ja Hyvinkäällä vaihtelevat toimialasta riippuen
  7. Seiska: Pääministeri Sanna Marinin isä on kuollut
  8. Versowoodin henkilökunta taltutti palonalun Riihimäellä
  9. Kaksi miestä tuomittiin elinkautisiin Lohjan Virkkalan kidutusmaisesta murhasta, kolmannen murhasyyte kaatui – oikeuden mukaan henkirikos oli "jopa ylitörkeä"
  10. Riihimäki sai uuden tv-tähden: 11-vuotias Elsa Mämmelä valikoitui 200 hakijan joukosta Ex-onnelliset -sarjaan
  11. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  12. Nainen yritti näpistää kengät Riihimäellä – jo kymmenes vastaavanlainen rikos vuoden sisään
  13. Riihimäen kaupungintalolle laadittava uusi kaava ennen myyntiä
  14. Henkilöauto ja kuorma-auto kolaroivat Hyvinkäällä – liikenne Porvoonväylällä poikki useita tunteja
  15. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.