Talvivaaran kaivosyhtiön johdon epäillyistä pörssirikoksista annetaan tuomio

Syytteet liittyvät maaliskuussa 2013 tehtyihin Talvivaaran osakkeiden merkintäoikeuksien kauppoihin. KIMMO RAUATMAA / LEHTIKUVA

STT

Helsingin käräjäoikeuden on määrä antaa tänään tuomionsa surullisenkuuluisan Talvivaaran kaivosyhtiön toiminnassa epäillyistä pörssirikoksista. Kolmea yhtiön johtoon kuulunutta ihmistä syytetään törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä.

Syytteet liittyvät maaliskuussa 2013 tehtyihin Talvivaaran osakkeiden merkintäoikeuksien kauppoihin. Kauppoja teki holding-yhtiö Talvivaara Management , jonka osakkaina olivat muun muassa Talvivaaran perustaja Pekka Perä ja Talvivaaran kaupallisena johtajana toiminut Pekka Erkinheimo.

Syytteiden mukaan yhtiö myi yhteensä 910 000 Talvivaaran merkintäoikeutta noin 246 000 euron hintaan. Lisäksi Erkinheimo sai syyttäjien mukaan omilla kaupoillaan rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä lähes 34 000 euroa.

Kauppojen aikana tuotantoennusteena oli voimassa helmikuinen tilinpäätöstiedote. Sen mukaan Talvivaara odotti 18 000 tonnin nikkelituotantoa vuodelle 2013. Heinäkuussa yhtiö julkisti negatiivisen tuotantopäivityksen, jossa vuosiennusteesta luovuttiin. Yhtiön osakkeen kurssi laski noin yhdeksän prosenttia.

Tuotantotavoitteesta oltiin jo kauppahetkellä jäljessä

Syyttäjien mukaan Perä ja Erkinheimo tiesivät yhtiön päiväraporteista, että Talvivaara oli jo merkintäoikeuksien myyntihetkellä huomattavasti jäljessä asettamastaan nikkelin tuotantotavoitteesta. Syyttäjä katsoo, että kaksikolla oli käytössään julkistamaton reaaliaikainen tieto, joka oli omiaan olennaisesti vaikuttamaan yhtiön osakkeiden arvoon.

Syyttäjät vaativat, että Talvivaara Management on tuomittava menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä kaupoista saadut noin 246 000 euroa.

Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syytteet

Syytteessä on Perän ja Erkinheimon lisäksi Talvivaaran talous- ja rahoitusjohtajana toiminut Saila Miettinen-Lähde. Syytteen mukaan hän myi maaliskuussa 2013 yhteensä 310 000 Talvivaaran osakkeen merkintäoikeutta lähes 154 000 euron hintaan. Kaikki vastaajat ovat kiistäneet syytteet.

Rangaistus törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta.

Entinen Talvivaaran Kaivososakeyhtiö vaihtoi nimensä Ahtiumiksi marraskuussa 2017. Yhtiö hakeutui konkurssiin maaliskuussa 2018. Talvivaaran kaivoksen toiminta siirtyi valtionyhtiö Terrafamelle jo vuonna 2015.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  2. Ammoniakkivuoto aiheutti vaaratilanteen Turengissa
  3. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  4. RiPS jatkoi kautta tasapelilinjalla – Seppälä: "Emme pystyneet hyödyntämään sitä, että TuPS väsyi ja kentälle alkoi tulla tilaa"
  5. Versowoodin henkilökunta taltutti palonalun Riihimäellä
  6. Venäjä ei maksanut sakkoa, joka oli ehtona "neutraalien" venäläisurheilijoiden poikkeusmenettelylle, kertoo Kansainvälinen yleisurheiluliitto – jatkotoimista päätetään heinäkuun lopulla
  7. Oulussa SPR:n Kontti-myymälästä löytyi käsikranaatti myyntiin tuotujen tavaroiden joukosta – SPR löytyneestä kranaatista: "Lahjoitusesine, todennäköisesti vanha sotamuisto"
  8. Entinen ME-maratoonari Wilson Kipsang sai kirvelevän kilpailukiellon testien pakoilusta
  9. Suomessa todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa
  10. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  11. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa
  12. EU:n mittavaa henkilöstöurakkaa pyöritetään suomalaisvoimin – johtajan mielestä suomalaisilla on kaksi kompastuskiveä
  13. Korona ei näytä pelottavan ainakaan kaikkia suomalaismatkailijoita, pakettimatkojen varaaminen etelään käynnistynyt varsin vilkkaasti – "Tuntuu olevan patoutunutta matkustustarvetta"
  14. Äänikirjoista haettiin vastapainoa poikkeusajan huolille – koronakeväänä suosittiin rentouttavia teoksia
  15. Yön uutiskooste: Marinin hallituksen kykyihin luotetaan enemmän kuin Rinteen ja Sipilän

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  2. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  3. Vanhankirkon sillasta tehtiin urakkapäätös – paalutustyöt alkavat jo heinäkuussa
  4. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  5. IS: Valmentajalle yli kolme vuotta vankeutta alaikäisen pelaajan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä
  6. Seiska: Pääministeri Sanna Marinin isä on kuollut
  7. Korona haukkasi jopa puolet liikevaihdosta – Yritysten tunnelmat Riihimäellä ja Hyvinkäällä vaihtelevat toimialasta riippuen
  8. Versowoodin henkilökunta taltutti palonalun Riihimäellä
  9. Kaksi miestä tuomittiin elinkautisiin Lohjan Virkkalan kidutusmaisesta murhasta, kolmannen murhasyyte kaatui – oikeuden mukaan henkirikos oli "jopa ylitörkeä"
  10. Riihimäki sai uuden tv-tähden: 11-vuotias Elsa Mämmelä valikoitui 200 hakijan joukosta Ex-onnelliset -sarjaan
  11. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  12. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  13. Nainen yritti näpistää kengät Riihimäellä – jo kymmenes vastaavanlainen rikos vuoden sisään
  14. Riihimäen kaupungintalolle laadittava uusi kaava ennen myyntiä
  15. Henkilöauto ja kuorma-auto kolaroivat Hyvinkäällä – liikenne Porvoonväylällä poikki useita tunteja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.