Suuryritysten liikevaihto romahti toukokuussa – liikevaihdot supistuneet koko alkuvuoden

STT

Suuryritysten liikevaihto romahti toukokuussa 14,6 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Tilastokeskus. Huhtikuussa koronakriisi painoi kausitasoittamattoman liikevaihdon 12,2 prosenttia miinukselle. Tammi-toukokuussa pudotusta tuli 7,2 prosenttia, ja liikevaihdot ovat supistuneet kuluvan vuoden kaikkina kuukausina.

Hienoista oikenemista kuopan pohjalla on kuitenkin nähtävissä. Kausitasoitettuna suuryritysten liikevaihto toipui toukokuussa prosentin verran huhtikuusta.

Suurten yritysten liikevaihtoennakko perustuu teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja muiden palvelualojen otokseen, jossa on mukana 2 000 liikevaihdoltaan merkittävintä yritystä. Yritykset muodostavat noin 70 prosenttia kaikkien Suomessa toimivien yritysten liikevaihdosta ja työllistävät reilut 40 prosenttia kaikkien yritysten henkilöstöstä.

Tuonti laski vientiä enemmän

Tulli puolestaan kertoo, että Suomen tavaraviennin arvo supistui huhtikuussa 19,9 prosenttia vuoden takaisest. Vientimäärät laskivat 15,4 prosenttia ja vientihinnat 4,4 prosenttia. Eniten putosi henkilöautojen ja muiden kuljetusvälineiden sekä öljytuotteiden vienti.

Tuonti hidastui vientiäkin voimakkaammin. Tuonnin arvo laski 27 prosenttia. Samalla kauppatase kääntyi positiiviseksi, kun viennin arvo oli 4,4 miljardia euroa ja tuonnin vajaat 4,3 miljardia euroa.

Öljytuotteet ja kuljetusvälineet pudottivat myös tuonnin arvoa. Öljymarkkinoilla hinnat ovat laskeneet voimakkaasti, ja autoteollisuus on ajautunut lamaan.

Vienti supistui lähes kaikkiin päävientimaihin. Vienti Saksaan romahti 38 prosenttia, Britanniaan 40 prosenttia ja Yhdysvaltoihin 29 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaalien ystävät saivat reseptit kaupan päälle Hyvinkäällä – kaalitilalla herneet ovat kypsyneet ennätysajassa – herneiden keruupäiviä tulossa lisää
  2. Ryttylän puistopuutarha hurmaa komeilla puillaan – vaaleanpunaisen talokaunottaren ympärille syntyy jatkuvasti uusia ideoita
  3. Hyvä sää houkuttelee vesille – Hyvinkään kaupungin vuokraveneet ovat olleet tänä kesänä kysyttyjä
  4. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  5. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  6. Vihdoin se tapahtui – Joronen torjui Brescialle kalenterivuoden avausvoiton
  7. Kitee löi IPV:n Superpesiksessä, Manse PP hyytyi kotitappioon
  8. Sateet leviävät yöksi maan etelä- ja keskiosiin – maanantaiksi luvassa sadekuuroja ja tuulenpuuskia
  9. Liverpool napsii kotikentällään pelkästään voittoja – Valioliigan mestari ei hurmannut, mutta kukisti Aston Villan
  10. Kevyempi keli ei suosinut Saharaa – vasta 12:s finaalissa
  11. Jesse Kalliolla hieno kisa Ruotsissa – voitto irtosi yli kahden sekunnin erolla ruotsalaiskuljettajaan
  12. Tyypillisiä puheita Trumpille, epätyypillisiä presidentille: Trump suuntasi itsenäisyyspäivän puheensa ydinkannattajilleen, vaikka perinteisesti niillä on pyritty yhdistämään kansaa, tutkija arvioi
  13. Järjestö: Välimereltä pelastetut 180 siirtolaista voivat rantautua Sisiliaan
  14. HyMK:n speedwayjoukkue toinen Haapajärvellä – Tero Aarnio oli joukkueen pisterohmu
  15. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  2. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  3. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  4. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  5. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  6. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  7. Melkein joka taloudessa on kaapeissa hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  8. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  9. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  10. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  11. Sateet leviävät yöksi maan etelä- ja keskiosiin – maanantaiksi luvassa sadekuuroja ja tuulenpuuskia
  12. Tehtaansuolle uusi esteetön polku – syksyllä terveysmetsäpolulla pääsee pyörätuolillakin kulkemaan rengasreitin
  13. Kanye West pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi
  14. Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2 800 nuuskapurkkia autossaan – kahta parikymppistä joensuulaista epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta
  15. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.