Hallitus kasasi massiivisen 5,5 miljardin lisäbudjetin – rahaa luvassa kunnille, nuorille ja iäkkäille

Opetusministeri Li Andersson, valtiovarainministeri Katri Kulmuni, pääministeri Sanna Marin, sisäministeri Maria Ohisalo ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson hallituksen tiedotustilaisuudessa. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Hallitus sopi tiistaina massiivisesta yhteensä 5,5 miljardin euron suuruisesta lisätalousarviosta, jonka avulla tuetaan talouden avaamista ja elpymistä. Puheenjohtajaviisikko kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa tiistai-iltana.

– Lisätalousarvioon sisältyy lasten ja nuorten hyvinvointipaketti, lisäksi panostetaan osaamiseen ja kasvuun sekä ekologiseen jälleenrakentamiseen, sanoi pääministeri Sanna Marin (sd.) tilaisuudessa.

Valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) mukaan uuden lisäbudjetin myötä Suomi on ottamassa yhteensä 18,8 miljardia euroa velkaa tänä vuonna.

Hallitus tavoittelee elvytyskokonaisuudella muun muassa kysynnän lisäämistä, Suomen pidemmän aikavälin kasvunäkymien parantamista ja ilmastonmuutoksen torjuntaa.

Hallitus sai sorvattua lisäbudjetin kasaan tiistaina illalla kuusi tuntia myöhässä alkaneiden neuvotteluiden päätteeksi.

Kunnille 1,4 miljardia

Kulmunin mukaan hallitus tukee lisätalousarviossaan kuntia noin 1,4 miljardilla eurolla. Tämä turvaa hänen mukaansa peruspalveluiden järjestämistä ja korvaa koronasta aiheutuvia kustannuksia kunnille. Lisäksi käynnistetään prosessi, joka tarkastelee kuntien velvoitteita.

Valtionosuuteen kunnille peruspalvelujen järjestämiseen ehdotetaan yhteensä yli 770 miljoonan euron lisäystä. Tästä 112 miljoonaa euroa kohdistettaisiin lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen ja se jaettaisiin kunnille osana valtionosuusjärjestelmää lasten lukumäärän perusteella. Lisäksi 60 miljoonaa euroa kohdennettaisiin iäkkäiden palveluiden toimivuuden varmistamiseen.

Sairaanhoitopiireille ehdotetaan 200 miljoonan euron avustusta koronavirustilanteen aiheuttamien kustannusten ja mahdollisten alijäämien kompensointiin.

Hallitus nostaa työllisyystavoitettaan

Hallitus siirtää Kulmunin mukaan kestävyysvajeen umpeenkuromisen tavoitteen vaalikauden lopusta vuosikymmenen loppuun. Lisäksi hallitus aikoo nostaa työllisyystavoitettaan aiemmasta 60 000 päätösperustaisesta uudesta työpaikasta. Asiasta on määrä päättää budjettiriihessä.

Elvytyskokonaisuuteen sisältyy useita väyläverkon kehittämishankkeita, joiden valtuudet ovat yhteensä noin 404 miljoonaa euroa.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kertoi Twitterissä, että noin miljardin euron satsaus kaupunkien fiksuun kasvuun ja kestävään liikenteeseen pitää sisällään tukea asuntorakentamiseen ja liikenneinvestointeihin, joista 75 prosenttia on raidehankkeita. Arvoltaan raidekokonaisuus on liki 900 miljoonaa euroa.

Lasten ja nuorten tukemiseksi on koottu 320 miljoonan euron toimenpidekokonaisuus.

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin pyritään lisäämään 4 800 aloituspaikkaa. Korkeakoulujen aloituspaikkojen kertaluonteiseen lisäykseen ehdotetaan yhteensä 124 miljoonaa euroa.

Toimeentulotukeen korotus vuoden loppuun

Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan pienituloisten toimeentulotukea parannetaan väliaikaisesti vuoden loppuun. Tähän on varattu 60 miljoonaa euroa.

Valtion osuuteen työttömyysturvasta hallitus ehdottaa yhteensä 812 miljoonan euron lisäystä. Työttömyysturvaan ja työlainsäädäntöön aiemmin tehtyjen muutosten jatkamisesta vuoden loppuun aiheutuu yhteensä 123,5 miljoonan euron lisämäärärahatarve.

Työttömyysturvaan ja työlainsäädäntöön liittyviä päätöksiä jatketaan vuoden loppuun saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Törkeä raiskaus Riihimäellä olikin keksitty juttu – poliisi ei enää etsi tekijää eikä autoa: "Ilmoittaja kertoi tapahtumien todellisen kulun"
  2. Näköislehdessä tänään: Pelko ei estä hyppyä laskuvarjolla – "Se kuuluu ihmisluontoon"
  3. Koronapandemia lisäsi nuorten yhteydenottoja etsivään nuorisotyöhön Hausjärvellä – Kesätyöt ja niiden puute mietityttivät nuoria
  4. Olympiavoittaja kisaa Suomen mestaruudesta
  5. Rajoitusten purkaminen ei näy hyvinkääläisen upseerioppilaan palveluksessa – "Itse toivoo, että pääsisi edes viikonlopuksi kotiin kuuden viikon aikana."
  6. Sinilevähavainnot runsastuneet viikon aikana – sisävesien pintalämpötila hieman tavallista viileämpi
  7. Espanjan terveysministeri ei päästäisi jalkapallofaneja katsomoon syyskuussakaan
  8. Petosrikosten määrä kasvussa – poliisi erityisen huolissaan eläkeikäisten joutumisesta nettipetosten uhreiksi
  9. EKP piti keskeiset korkonsa ennallaan
  10. Näitä kalaherkkuja ja juustoja ei saa tarjota isovanhemmille tai raskaana oleville – voivat aiheuttaa hengenvaarallisen sairauden
  11. EU myöntää Suomeen 65 miljoonaa euroa liikennehankkeisiin – Turun tunnin juna saamassa haetun rahan täysimääräisenä
  12. Elokuvateatterit kaipaavat isoja ensi-iltoja – Hollywoodin tuulenhalkojan asemassa on Tenet, jonka pelätään taas siirtyvän
  13. Ainakin nämä ostokset kannattaisi maksaa luottokortilla – "Usein turvallisempi ja järkevämpi"
  14. Verkkohuijausten määrä räjähti – etenkin yksi ihmisjoukko aiheuttaa huolta poliisille
  15. Hovioikeus myönsi osittaisen jatkokäsittelyluvan Hyvinkään pahoinpitelyjuttuun – molemmat tuomitut valittivat

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nuori tyttö raiskattiin Kokonkadulla Riihimäellä – poliisi täsmensi epäillyn tuntomerkkejä
  2. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset moninkertaistuneen Hus-alueella – ole tarkkana näillä alueilla
  3. Valtakunnansyyttäjä STT:lle: On Päivi Räsäsen kannalta oikeudenmukaista, että poliisi katsoo nauhat ja asia selvitetään kunnolla
  4. Vantaanjoki on yllättävän suosittu kalastuskohde – saaliiksi voi saada haukea, ahventa ja särkeä
  5. Missä on 22-vuotias nainen? Hämeen poliisi pyytää havaintoja kadonneesta – viimeisin havainto Lahdesta viikko sitten
  6. Ainakin nämä ostokset kannattaisi maksaa luottokortilla – "Usein turvallisempi ja järkevämpi"
  7. Ampiaisparvi syöksyi riihimäkeläisnaisen päälle ja pisti useita kertoja – hengenlähtö oli lähellä
  8. Ohjaamo auttaa läpi kesän – paikalla voi asioida myös anonyymisti
  9. Eskon koulun kentällä hikoillaan hyvää oloa – kahvakuulaharjoittelu sopii kaikenkuntoisille
  10. Vakuutuspetosten määrä kasvoi koronan aiheuttamien rahahuolien myötä – näistä merkeistä tarkastajien hälytyskellot alkavat soida
  11. Toni Forssellin kolumni: Hyvinkään urheilupuiston sali on tärkeä, koska se on maksuton
  12. Kaisa Liski avaa lounasravintolan Riihimäelle: "Ruoanlaitto on minulle niin iso rakkaus"
  13. Näköislehdessä tänään: Pelko ei estä hyppyä laskuvarjolla – "Se kuuluu ihmisluontoon"
  14. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  15. Rajoitusten purkaminen ei näy hyvinkääläisen upseerioppilaan palveluksessa – "Itse toivoo, että pääsisi edes viikonlopuksi kotiin kuuden viikon aikana."

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.