Syyttäjä: United Brotherhoodin johtaja hankki bulvaanijärjestelyin kiinteistön Porvoosta ja nimesi sen itsensä mukaan

Oikeudenkäynti istutaan Vantaan vankilassa. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Huumeita, aseita, rahaa, väkivaltaa ja talonrakennusprojekti. Näitä on syytteiden mukaan kuulunut rikollisjärjestö United Brotherhoodin johtajan elämään viime vuosien aikana. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa maanantaina alkaneessa oikeudenkäynnissä päästiin iltapäivällä UB:n johtajan talousrikossyytteiden käsittelyyn.

Syyttäjän mukaan Tero Holopainen hankki itselleen bulvaanijärjestelyn avulla kiinteistön Porvoosta ja antoi sille nimeksi "Kukkiksenmäki" oman lempinimensä mukaan. Erilaisin järjestelyin kiinteistölle perustettiin syyttäjän mukaan asunto-osakeyhtiö, ja rakennutettiin kaksi omakotitaloa ja autotalli.

Rakennusprojektilla pyrittiin syyttäjän mukaan pesemään rikollista rahaa. Toiminta oli järjestetty välikäsien kautta Holopaisen omistusoikeuden piilottamiseksi, syyttäjä katsoo.

Rakennustöiden kustannuksia jätettiin syyttäjän mukaan maksamatta. Holopainen tilasi rakennustavaraa, pihamursketta ja tuhansien neliöiden asfaltointiyön, ja jätti niistä muodostuneet liki 80 000 euron laskut maksamatta, syyttäjä sanoo.

Syyttäjän mukaan kiinteistölle teetettiin lisäksi LVI-töitä 16 000 euron edestä ja Holopainen ryhtyi väkivalloin vaatimaan summaan alennusta. Laskun saavuttua Holopainen oli syyttäjän mukaan tarttunut urakoitsijaa rinnuksista ja kuristanut tätä ja vaatinut laskun puolitusta. Hintaa oli lopulta alennettu perusteettomasti, mutta sekin oli jätetty pääosin maksamatta, syyttäjä sanoo.

Syyttäjä vaatii oikeudenkäynnissä Holopaiselle 13 vuoden vankeusrangaistusta. Holopaisen puolustus ei maanantaina vielä päässyt ääneen oikeudessa. Miehen oikeusavustaja sanoi viime viikolla, että kaikki syytteet tullaan kiistämään.

Teetätti syyttäjän mukaan virtsatestejä jäsenillä

Talonrakennusprojektiin liittyvän epäillyn törkeän rahanpesun, törkeän petoksen ja muiden rikosten lisäksi Holopaisen syytetään pahoinpidelleen jengin jäsenen rangaistuksena asemansa kyseenalaistamisesta. Syyttäjän mukaan törkeä pahoinpitely tapahtui vuonna 2018 Tuusulassa UB:n kerhotilassa.

Holopainen viilsi toista miestä miekalla tai muulla teräaseella käteen ja päähän, syyttäjä sanoo. Miehelle aiheutui muun muassa useita senttejä pitkä, luuhun ulottuva haava. Syyttäjän mukaan väkivallan syy oli se, että mies oli arvostellut Holopaisen toimintaa johtajana. Tarkoitus oli syyttäjän mukaan osoittaa muille jäsenistä, mitä kyseenalaistamisesta ja arvostelusta seuraa.

Aiemmin aamupäivällä oikeudessa käsiteltiin lisäksi muun muassa Holopaisen syytettä rikollisjärjestöön kuulumisesta. Syytteen mukaan Holopaisen valta on ulottunut vahvasti myös jäsenten henkilökohtaiseen elämään.

Syyttäjän mukaan Holopainen on esimerkiksi määrännyt jäseniä huumeiden käyttökieltoon, jota hän on valvonut virtsatestien avulla. Lisäksi hän on käskenyt jäseniä vaihtamaan kotiensa lukot ja pakkaamaan kiinniottojen varalta valmiiksi ”lusimiskassit”, syyttäjä sanoo.

Varotoimena Holopainen on syyttäjän mukaan ohjeistanut jäseniä välttämään puheluita ja tekstiviestejä ja käsittelemään laittomia tavaroita hansikkailla. Tilakuuntelun pelossa kerhotiloissa on viestitty puhumisen sijaan paperilapuilla, jotka on myöhemmin poltettu tai syöty.

Jemmasi ekstaasia kerhotilan pihalle

Holopaiselle vaaditaan rangaistusta myös useista huumausaine- ja ampuma-aserikoksista. Syyttäjän mukaan hän on määrännyt kymmenien kilojen amfetamiinikaupasta. Yksi yksittäinen huume-erä oli syyttäjän mukaan 27 kilon kokoinen.

Yksi syytekohdista koskee huumeiden viemistä pääkaupunkiseudulta Jyväskylään. Syyttäjän mukaan Jyväskylässä levitettiin amfetamiinia ainakin kilon verran. Paluumatkalla miehen auto pysäytettiin epäillyn liikennerikoksen takia, ja autosta löytyi 12 000 euroa käteistä ja jakelulista, syyttäjä sanoi.

Amfetamiinin lisäksi Holopaisen syytetään pitäneen hallussaan toisen jäsenen kanssa 1 700:aa ekstaasitablettia. Huumeita on syyttäjän mukaan pakattu pusseihin, joita miehet jemmasivat eri puolille jengin kerhotilan pihaa Tuusulassa.

Epäillyt ampuma-aserikokset koskevat muun muassa konepistoolien, kiväärien ja haulikkojen hallussapitoa. Aseita on syyttäjän mukaan löytynyt muun muassa Holopaisen vapaa-ajan asunnolta Lohjalta.

Oikeudenkäynti istutaan Vantaan vankilassa. Media seuraa käsittelyä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudesta videoyhteyden välityksellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  2. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  3. Ammoniakkivuoto aiheutti vaaratilanteen Turengissa
  4. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  5. RiPS jatkoi kautta tasapelilinjalla – Seppälä: "Emme pystyneet hyödyntämään sitä, että TuPS väsyi ja kentälle alkoi tulla tilaa"
  6. Pato hävisi jalkapallon Kolmosessa – vaihdotkaan eivät tuoneet apua
  7. Ikinuori Gianluigi Buffon rikkoi Serie A:n otteluennätyksen
  8. Musiikki: Tarot-muusikko Tommi "Tuple" Salmelan soololevyn ensimmäiset sanat lausuu isä, joka kuoli Salmelan ollessa kuusivuotias – "Monta itkua on vuodatettu, että voikohan tätä edes kertoa"
  9. Duplantis ponkaisi väsyneillä jaloilla Ullevin seiväsennätyksen ja maailman kärkituloksen
  10. Leidit jatkoi voittopolulla naisten superissa – sade vihmoi ja liukkaat mailat lentelivät, mutta Tahkon ote piti
  11. Jokerimörssärit pommittivat KaMalle avausvoiton, Kiri suli 10–0-tilanteesta tappioon
  12. Mäkelä ja Lipsanen loikkivat voittoihin kylmässä sadekelissä – "Mies alkoi olla jo kohmeessa"
  13. Suur-Hollolassa katseet kääntyvät Elian Webiin – "En vaihtaisi hevosta muiden finalistien kanssa"
  14. Saderintama etenee kohti pohjoista – suurimmat sademäärät mitattu länsirannikolla
  15. Norwichille jälleen tappio Valioliigassa, Pukki tuli vaihdosta kentälle

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  2. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  3. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  4. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  5. Vanhankirkon sillasta tehtiin urakkapäätös – paalutustyöt alkavat jo heinäkuussa
  6. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  7. IS: Valmentajalle yli kolme vuotta vankeutta alaikäisen pelaajan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä
  8. Riihimäki sai uuden tv-tähden: 11-vuotias Elsa Mämmelä valikoitui 200 hakijan joukosta Ex-onnelliset -sarjaan
  9. Kaksi miestä tuomittiin elinkautisiin Lohjan Virkkalan kidutusmaisesta murhasta, kolmannen murhasyyte kaatui – oikeuden mukaan henkirikos oli "jopa ylitörkeä"
  10. Korona haukkasi jopa puolet liikevaihdosta – Yritysten tunnelmat Riihimäellä ja Hyvinkäällä vaihtelevat toimialasta riippuen
  11. Versowoodin henkilökunta taltutti palonalun Riihimäellä
  12. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  13. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa
  14. Seiska: Pääministeri Sanna Marinin isä on kuollut
  15. 30 vuotta sitten: Divariapulainen lähti pakettiauton ostoon, mutta huusikin talon

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.