SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen – historian ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento

Nasa TV:n lähetyksestä otetussa kuvassa astronautit Bob Behnken (oik.) ja Doug Hurley valmistautumassa matkaan tänään Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa. NASA TV / AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

SpaceX- yhtiön avaruusraketti on laukaistu onnistuneesti Yhdysvalloissa Floridassa. Lento on ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento.

Falcon 9 -raketin on määrä viedä astronautit Bob Behnken ja Douglas Hurley ensin avaruuteen. Siellä matka jatkuu Crew Dragon -nimisellä kapselilla aina Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle.

CNN:n mukaan kapseli on nyt irtaantunut raketista ja aloittanut 19 tuntia kestävän lentonsa ISS:lle.

Kyseessä on Yhdysvaltojen ensimmäinen miehitetty lento sitten vuoden 2011.

SpaceX on sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtajana myös tunnetun Elon Muskin yritys, joka on pyrkinyt kaupallistamaan avaruuslennot.

Yrityksen ensimmäistä miehitettyä lentoa on pidetty onnistuessaan tärkeänä askeleena kaupallisten avaruuslentojen etenemiselle.

Trump: "Ihmeellistä"

Lento oli määrä toteuttaa jo keskiviikkona, mutta se peruttiin silloin sääolosuhteiden vuoksi. Myös lauantain laukaisun onnistumista jännitettiin viime hetkiin asti sääolojen takia.

SpaceX:n raketti lähti matkaan Kennedyn avaruuskeskuksessa samalta laukaisupaikalta, jolta ihmiskunnan ensimmäinen kuulento, Apollo 11 laukaistiin vuonna 1969.

Myös presidentti Donald Trump seurasi laukaisua paikanpäällä.

– Tämä on ihmeellistä, Trump totesi toimittajille laukaisun jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hyvä sää houkuttelee vesille – Hyvinkään kaupungin vuokraveneet ovat olleet tänä kesänä kysyttyjä
  2. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  3. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  4. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  5. Ammoniakkivuoto aiheutti vaaratilanteen Turengissa
  6. Melkein joka taloudessa on kaapeissaan hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  7. CNN: Klubilla Etelä-Carolinassa ammuttu – useita ihmisiä viety sairaalaan
  8. Mies ajoi autolla päin mielenosoittajia Seattlessa – yksi ihminen kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti
  9. Hallitus pohtii, voisiko Alkosta olla ratkaisuksi pienpanimoiden ahdinkoon – valikoimaa lisää hyllyille ja kotiinkuljetusta?
  10. Daniel Ståhlilta on kisavire hukassa – valmentaja harmittelee tekniikkaongelmia, kun kiekko lentää harjoituksissa yli 70 metriin
  11. Zidane pitää Real Madridin ruodussa: "Emme ole vielä voittaneet mitään"
  12. Kotimaan matkailubuumissa vuokra-autot viedään käsistä – "Edulliset autot ovat käytännössä loppu"
  13. Suomessa todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, yhteensä tartuntoja todettu 7 253
  14. Mediat: Kristoffer Kolumbuksen patsas kaadettiin Baltimoressa
  15. Helsingin Sanomien laaja selvitys paljastaa suuria epäkohtia siivousalalla, pahimmillaan työntekijöiden olot ovat epäinhimillisiä – pääministeri Marin haluaa estää työvoiman hyväksikäyttöä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  2. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  3. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  4. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  5. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  6. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  7. Suur-Hollolassa katseet kääntyvät Elian Webiin – "En vaihtaisi hevosta muiden finalistien kanssa"
  8. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  9. Vanhankirkon sillasta tehtiin urakkapäätös – paalutustyöt alkavat jo heinäkuussa
  10. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa
  11. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  12. Kanye West pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi
  13. Tehtaansuolle uusi esteetön polku – syksyllä terveysmetsäpolulla pääsee pyörätuolillakin kulkemaan rengasreitin
  14. Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2 800 nuuskapurkkia autossaan – kahta parikymppistä joensuulaista epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta
  15. Konttikirppis palaa Atomin parkkipaikalle parin vuoden tauon jälkeen – "Paikalle mahtuu ainakin 30-40 myyjää"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.