Venäjällä ennätysmäärä koronakuolemia vuorokaudessa – talouden ennustetaan supistuvan koronakeväänä tuntuvasti

Venäjän taloutta painavat erityisesti koronaviruksesta johtuvat rajoitukset. Moskovassa desinfioitiin rautatieasemaa tiistaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Venäjällä on raportoitu yli 8 800 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana.

144,5 miljoonan asukkaan maassa vahvistettujen tartuntojen määrä on nyt runsaat 326 000, mikä on toiseksi korkein määrä maailmassa.

Uusia virukseen liittyviä kuolemantapauksia on kirjattu 150, mikä on uusi ennätys Venäjällä. Yhteensä maassa on koronavirukseen kuollut yli 3 200 ihmistä, kertoo koronavirustilannetta seuraava Worldometer .

Uusien tartuntojen määrä jäi alle 9 000:n jo kolmatta päivää peräkkäin. Toukokuun kuluessa Venäjä on jo luopunut osasta rajoituksia, vaikka päivittäisten uusien virustartuntojen määrä on vaihdellut kymmenen tuhannen molemmin puolin. Venäjän viranomaisten mukaan tilanne olisi jo paranemassa.

Alhaiset kuolinluvut ihmetyttävät kriitikkoja ja Venäjää on syytetty lukujen aliraportoinnista. Maan viranomaiset ovat selittäneet alhaisia lukuja sillä, että virus saapui Venäjälle suhteellisen myöhään ja maan tilastoissa huomioidaan vain varsinaiset viruksen aiheuttamat kuolemat.

Koronatartuntoja seuraavan Worldometer -sivuston mukaan Venäjällä on todettu väkilukuun suhteutettuna yhteensä lähes 2 240 tartuntaa miljoonaa asukasta kohden. Koronaan liittyviä kuolemia on miljoonaa asukasta kohden 22.

Suomessa vastaavat suhdeluvut olivat perjantaina 1 172 ja 55.

Talouden ennustetaan supistuvan lähes kymmenen prosenttia

Venäjän talouden ennustetaan supistuvan tuntuvasti koronaviruspandemian värittämän kevään aikana. Maan talous supistuu ennusteen mukaan 9,5 prosenttia kesäkuun lopussa päättyvän neljänneksen aikana, kun tilannetta verrataan viime vuoden samaan ajankohtaan.

Venäjän talouskehitysministerin Maksim Reshetnikovin mukaan bruttokansantuotteen arvioidaan laskevan kuluvana vuonna viisi prosenttia.

Ministerin mukaan taloutta painavat erityisesti koronaviruksesta johtuvat maan sisäiset rajoitukset, joiden vaikutusten ennakoidaan olevan raskaimmillaan kevään aikana.

Romahduksen arvioidaan kuitenkin jäävän suhteellisen lyhytaikaiseksi: ensi vuonna talouden uskotaan kääntyvän jälleen vajaan kolmen prosentin kasvuun ja vuonna 2022 ennuste lupaa talouden palaavan kriisiä edeltävälle tasolle.

Maan keskuspankki ennusti viime kuussa, että Venäjän talous kutistuu tänä vuonna enimmillään kuusi prosenttia.

Venäjän tilastokeskus kertoi aiemmin torstaina maan teollisuustuotannon vähentyneen huhtikuussa 6,6 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Maa sulki huhtikuussa suuren osan työpaikoista viruksen leviämisen estämiseksi. Palkanmaksua jatkettiin presidentti Vladimir Putinin määräyksestä myös sulun aikana.

Työttömien määrän arvioidaan nousevan tänä vuonna 2,5 miljoonasta kahdeksaan miljoonaan.

Ministeri toivoo rajoitusten purkua viimeistään loppukesällä

Reshetnikovin mukaan koronaepidemiaan liittyvät rajoitukset voidaan toivon mukaan purkaa kesän loppuun mennessä.

– Olemme laskeneet elo-syyskuun rajoitusten poiston takarajaksi. Kaikki riippuu kuitenkin epidemiatilanteesta, hän sanoi.

Heinä-syyskuussa Venäjän talouden ennakoidaan supistuvan 6,3 prosenttia ja loka-joulukuussa reilut viisi prosenttia.

Ministerin mukaan ennusteessa ei ole huomioitu osaa elvytyspaketista, joka ministeriön on määrä luovuttaa käsittelyyn maanantaina.

Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä maan talous kasvoi 1,6 prosenttia. Suurin osa virukseen liittyvistä rajoituksista tuli voimaan vasta maaliskuun lopulla.

Oman osansa talouden kurimukseen tuo Venäjän ja Saudi-Arabian välinen öljyn hintasota, joka on laskenut merkittävästi Venäjälle keskeisen vientituotteen hintaa. Koronaviruksen aiheuttama kysynnän romahtaminen pudotti öljyn hintaa lisää. Öljymaat ovat sopineet tuotantoleikkauksista estääkseen hintaa putoamasta lisää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Hyriasta lähtee todistus 221 valmistuneelle – Tässä nimet
  2. Isänsä taposta epäilty parikymppinen mies vangittiin Jyväskylässä – epäillään myös tapon yrityksestä
  3. Hyvinkäällä ei viikkoon uusia koronatapauksia – Muualla Keusoten alueella kaksi uutta tartuntaa
  4. Hyvinkään Liikenne ajaa paikallislinjat ainakin lähivuosina – kaupunki päätti jatkaa sopimusta nykyisillä ehdoilla
  5. Mies hakattiin halolla Salossa – iskut päähän ja ympäri kehoa veivät sairaalaan tutkittavaksi
  6. Riihimäen sivistysjohtajan virkaan 24 hakijaa – mukana myös paikallisia nimiä
  7. Päihtyneen nuoren matka katkesi
  8. Jeesaa kaveria -keräys alkaa Willan Red Carpet -aulassa ensi viikolla – sinne voi viedä ruokaa, pesutarpeita tai uusia kesävaatteita
  9. Lopen lukio menestyi parhaiten lukiovertailussa – Hyvinkään yhteiskoulun lukio jäi kauimmas kärjestä
  10. Poliisi epäilee pojan surmanneen isänsä Jyväskylässä – uhri oli keski-ikäinen mies
  11. Ravintolat avaavat oviaan 1.6. alkaen – "Tässä tilanteessa on toivottava, että ihmiset kokevat ulkona syömisen omanlaisena lomakohteena"
  12. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  13. Hangonväylän kuolonkolarin rikostutkinta loppusuoralla – "Tapahtumien kulku viittaa siihen, että henkilöauton kuljettaja on ajanut tahallaan vastaantulevien kaistalle"
  14. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  15. Näköislehdessä tänään: Eläkejohtaja: Talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.