Puheenaihe

Onko sinun kodissasi näitä inhokkeja? Tutkijat tulevat nyt imurien kanssa

Electrolux oli testaajien mielestä paras merkki. Kuvituskuva.

Arkisto

Allergia-, iho- ja astmaliitto aloittaa tutkimuksen, jossa selvitetään vieläkö suomalaisissa kodeissa on pölypunkkeja. Näytteitä kerätään pölypunkeille suotuisilla rannikkoseuduilla Helsingin ja Turun ympäristössä.

Huonepölypunkkien olemassaolosta elää erilaisia uskomuksia, joihin tutkimuksella halutaan saada vastauksia. 

– Huonepölypunkit ovat mikroskooppisen pieniä hämähäkkieläimiä, joiden erittämät allergeenit saattavat aiheuttaa allergisia oireita, sanoo tutkimusassistentti Tiina Vitikainen tiedotteessa.

Tutkimusnäytteiden kerääminen alkaa ensi viikolla, sillä syksyn on arvioitu olevan parasta aikaa pölypunkkien löytämiseksi.

Tutkimusryhmä suuntaa rannikkoseuduille pölynimurit työkaluinaan.

– Pölynäytteet otetaan vuoteiden sijauspatjoista pölynimurilla. Imurissa on suodatin, josta mahdolliset pöypunkit löydetään. Lisäksi selvitetään muun muassa asukkaiden allergiaan ja astmaan liittyviä tietoja sekä huoneilman ja näytevuoteen kosteutta, Vitikainen sanoo.

Tutkimuksessa on mukana on niin kerros-, rivi- kuin omakotitaloja. Erityisen kiinnostavia kohteita ovat Vitikaisen mukaan iäkkäämmät omakotitalot.

Kaikkiaan tutkimukseen osallistuu 60 kotia. Tutkimustuloksia on luvassa ensi vuoden alussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (3)

Kommentit

Kamalaa! Menee vuodevaate

Kamalaa! Menee vuodevaate kauppiailta myyntiargumentti. Tulee kovat alennusmyynnit % jopa %, kun kansa ei osta enää vällyjä pöpöjen pelossa. Onkos saunasirkkojen esiintymistä tutkittu Suomessa? Nekin taitaa olla jo historia nimikkeitä.

Edellisestä vastaavanlaisesta

Edellisestä vastaavanlaisesta tutkimuksesta on jo ainakin 10 vuotta aikaa. Todettiin, että Suomesta ei enää pölypunkkeja löydy. Patjat ja petivaatteet vaihdetaan uusiin aika ajoin ja huoneilma on lämmintä ja kuivaa. Pölypunkit ei viihdy. (Pöpöt on sitten ihan eri juttu, ne ovat mikrobeja). Edelleenkin esim tyynyt pitäisi vaihtaa uusiin parin vuoden välein. Niiden koostumus hajoaa, ja se tekstiilipöly ärsyttää herkkien ihoa ja hengityselimiä.

No voi veljet. Olen kyllä

No voi veljet. Olen kyllä ajatellut, että pölypunkkeja on kaikkialla missä ihmisiäkin. Ainakin niiden herkkua on ihosta irtoilevat hiukkaset. Voipi olla, että nykyiset kämpät on näille pikku veitikoille liian kuivia.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat