A-P. PietiläA-P. Pietilä on päätoimittaja emeritus ja tietokirjailija.

Miksei palkoilla kilpailla

Miksi kunnat eivät kilpaile palkoilla täyttääkseen sadat avoimet lastentarhanopettajien paikat?

Kunnissa noudatetaan pilkulleen työ- ja virkaehtosopimuksia, joilla säädetään palkoista.

Yleissitovalla palkkauksella tavoitellaan samaa palkkaa kaikilla työehtosopimusaloilla ja kartetaan palkkakilpailua.

Palkkakilpailu panisi työvoiman liikkeelle, jos työehtosopimukset olisivat avoimempia kuten Ruotsissa. Työvoimapula nostaisi palkkoja.

Matalapalkkaiset naiset kärsivät yleissitovista työehtosopimuksista myös terveydenhuollossa ja kirjastoalalla.

Palkkojen yleissitovuus tuli voimaan 1970, kun haluttiin turvata minimipalkat. Vasemmisto oli tuolloin voimissaan ja lopputuloksena oli kaikkia työnantajia sitovat työehtosopimukset.

Työmarkkinat ovat nyt jäykät, paikallinen sopiminen on rajoitettua, työttömyys on korkealla ja työvoimapula lisääntyy useilla aloilla.

Politiikka selittää sen, miksi suurten ammattiliittojen johtajat eivät ole toreilla tukemassa lastentarhanopettajien vaatimuksia palkkakilpailusta. He eivät halua vapaata palkkakilpailua.

Ay-johtajille yleissitovuus on palkkakartellin ehto. Vaikka työoikeuden professori Seppo Koskinen on pitänyt työehtosopimusten yleissitovuutta todennäköisesti Suomen perustuslain vastaisena, eduskunnan perustuslakivaliokunta ei ole tutkinut asiaa.

Lastentarhanopettajilta vaaditaan alempi ja luokanopettajilta ylempi korkeakoulututkinto. Onko 860 euron palkkaero oikea?"

Onko perusteltua korottaa lastentarhanopettajien palkkoja? Heidän kokonaisansionsa on keskimäärin 2 612 ja peruskoulun luokanopettajien 3 471 euroa kuukaudessa. Lastentarhanopettajilta vaaditaan alempi ja luokanopettajilta ylempi korkeakoulututkinto. Onko 860 euron palkkaero oikea? Kuntasektorin keskimääräinen palkka on 3 137 ja suomalaisten keskiansio on 3 368 euroa kuukaudessa.

Suomen yleisin palkka pyörii 2 500–2 700 euron luokassa. Tällä perusteella lastentarhanopettajien palkat eivät ole syvässä kuopassa.

Yleinen palkkataso on Suomessa matala ja verotus on korkeaa eurooppalaisessa vertailussa. Tämä on rakenteellinen ongelma, joka koskee kaikkia.

A-P. Pietilä

Kommentit (27)

Kommentit

Helsinki rahoittaa alhaisen

Helsinki rahoittaa alhaisen veroprosenttinsa matalapalkkaisten naisten kukkaroista.

Yleissitovuus estää tässäkin

Yleissitovuus estää tässäkin palkkojen muodostumisen kilpailukykyisiksi ja paremmin asumiskustannuksia vastaavaksi pk seudulla. Seppo Koskinen on oikeassa. Ketään ei kiinnosta lakkauttaa yleissitovuuspakkopaitaa.

On monia valtion ja kunnan

On monia valtion ja kunnan virkoja joiden suhteettoman kovat palkat ja eläke-edut ynnä irtisanomisen mahtirahat perustellaan sillä , ettei muka muuten saada osaavaa vastuun kamalaa taakkaa kantamaan ryhtyvää johtoa . Näin perustellaan myös kansaedustajan ja ministerin palkkiot ja oheislisät ja edut . Ei kuulemma tule järki-ihmisiä hoitamaan sinun ja minun tai koko Suomen kansan asioita eikä olemaan aina käytettävissä ja "uhrautumaan maan hyväksi " jos ei pätäkkää löydy ja isoa nippua . Myös sopeutumiseläkkeet ja rahat perustellaan kai samalla valheella . Mukana on ollut sakkia kaikista poliittisista ryhmistä eikä vähäisempinä vasemmisto ja demarit . Porvareilta touhu onkin ihan ymmärrettävää . Kun on vuosien ajan seurannut näiden kalliiden elikkä siis hintavien ( sanan varsinaisessa merkityksessä) , maata tai kansallisia yrityksiä ja eläkefirmoja johtaneiden ihmiset tekoja ja kupruja , kammottavia virheitä , valheita ja huijaamista näkee totuuden . Kun on kansalle tuotettu miljardien laskuja niin eipä ole järjellä eikä osaamisella suhteessa työstä saadun rahanipun kokoon ollut mitään tekemistä . Palkattu on enimmäkseen ahneita , jopa tyhmä tai vain omaa etuaan tavoittelevan moraalittomia ihmisiä hyväveli käytänteitä unohtamatta . Vain suorittavaa työtä monessa paikassa tekeville ihmisille voidaan maksaa huonoja palkkoja . Tiedetään , että nämä ihmiset ovat usein vastuullisia ja hoitavat työnsä halvalla koska pakko on itsensä/perheensä elättää ja se on heidän kunnia-asiansa . Ilman heitä ei yhteiskunta kuitenkaan pyörisi eikä pystyisi elättämään sitä sakkia joita nyt myös tulvii rajojemme yli onnelaan . Mahtaako tulevana Vappuna vasemmistodemarit taas höynäytetyillään laulattaa työväen " kohottavia" laulua jo sadatta vuotta ? Koska tuo sakki herää ?

NYT ollaan asian ytimessä

NYT ollaan asian ytimessä markkinatalous palkkoissa pitäisi olla ainut vaihtoehto.

Pietilä on jälleen ihan

Pietilä on jälleen ihan pihalla mollatessaan työehtosopimuksia. Tai tarkoituksellisesti ja vatoin parempaa tietoaan yrittää johtaa harhaan. TES:t eivät estä palkoilla kilpailemista. Niissä olevat palkkataulukot ovat aina ja joka tapauksessa minimejä joita ei saa alittaa (kuin vain joissakin TES:issa erikseen sovitusti esimerkiksi harjoittelijoiden kohdalla) mutta ylittäminen on luvallista --- ja toivottavaa. Työnantajilla, halutessaan, olisi ihan sopimuksen mukaiset mahdollisuudet ylittää sopimusten palkaminimit. Monet niin tekevätkin. Pääasiallisesti palkkakilpailua estää työmarkkinoilla oleva n.s. suhteellinen liikaväestö jonka takia työvoimaa on muutenkin tarjolla riittävästi eikä työnantajien tarvitse siitä kisata. Lisäksi jotkut työnantajat pyrkivät, m.m. EK:n ja eri alojen liittojen ohjeistuksilla muodostamaan kartelleja joilla kilpailua estetään myös palkkojen suhteen. Helsingin ja muiden pääkaupunkiseudun kuntien "herrasmiessopimuksessa" eli oik. kartellissa lienee kyseessä myös niiden porvarillisten johtojen ideologisesta kamppailusta pienempien palkkojen puolesta. Monastihan työnantajajärjestöt käyttävät julkista sektoria "koekaniinina" ja "keihäänkärkenä" työehtojen heikennyksissä.

Ay liike on kiellettävä

Ay liike on kiellettävä mitään tessejä eikä muita saa olla vaan kaikki täytyy perustua työntekijän ja työnantajan välisiin sopimuksiin joku voittaa joku häviää mutta ilmiötä kutsutaan markkinataloudeksi ja sitten sen jälkeen syntyy kaikilla aloilla kunnon kilpailua kaikessa hinnoista alkaen.Suomi on sairas sosialismin jääne maa missä yhteiskunta hoitaa ihmisten ajatellun ja mallit itse et saa päättää mitä rahoillasi teet vaan verottaja vie kaiken päältä paitsi tulevassa liikennekaaressa ravintola uudistuksessa yrittäjä voi oikeasti päättää maksaako veronsa tai eläkkeensä tai sijoittaako rahansa muihin kohteisiin ottakaa muutkin alat mallia.Suunta on jo muuttumassa nyt on työntekijöiden vuoro eläköön liberalismi.

Pietilä on muuten paras

Pietilä on muuten paras Myyryläinen mitä länsiväylässä on pitää olla mielipiteitä, harmaita hiiriä Suomi on jo täynnä.

En pidä nimimerkki Tatun

En pidä nimimerkki Tatun rinnastuksesta sillä Pietilä levittää tuossa yläpuolella olevassa jutussa väärää tietoa jota minä oioin. Kyse ei siis ollut mielipiteistä. Mutta muuten olen samaa mieltä. Mielipiteitä kannattaa muotoilla niin, että hioo niihin hieman särmää. Silloin keskustelusta tulee mielekkäämpää kuin vain pelkällä pliisuilulla.

Yritystukiin tarvitaan 3,6

Yritystukiin tarvitaan 3,6 miljardia joka vuosi , veronkierto vaatii palkka-aleen ja maahanmuuttoon otettava lisävelkaa . Kelan rahat voivat hoitaa palkanmaksun . Kun palkka ei riitä, Kela maksaa. Eihän palkka ole mikään syy tehdä työtä , käydä kouluja. Kyllä se on vastuu lähimmäisestä jo ka kannustaa työhön . Ja pyhä henki elättää , tottakai, kuka sitä nyt palkkaa tarvitsee, hyi sentään.

Pääkaupunkiseudun rahat

Pääkaupunkiseudun rahat menevät Somalieläkelöisten ja Turvapaikanhakijoiden asumiseen, ylläpitoon.Koko ikänsä eläkkeellä , rahaa tarvitaan jotta ulkomaalaisten eläke taataan Suomeen tulosta aina kuolemaan asti. Kymmenen vuoden Suomessaolon jälkeen ei Suomen kielitaitoa. Tämä väki vaatii rahaa ja palveluja. Kunniaeläkeläiset parhaassa työiässä vailla työvelvoitteita .

Kela pois markkinatalous

Kela pois markkinatalous tilalle ja lähes veroton sellainen tilalle missä jokainen voi olla oman onnensa seppä.

Ja taas Pietilällä on

Ja taas Pietilällä on tarkoituksellisesti puurot ja vellit sekaisin! Lähes Trumppimaisella kiihkolla hän kirjoittaa täysin asian vierestä ja ohi. Yleissitovuus tarkoittaa että koko alalla on vähimmäispalkat ja vähimmäistekstikysymykset sovittu. Siis Vähintään yleissitovuuden palkkataso! Ei enintään. Tämän Pietilä hyvin tietää ja kuten kommenteista havaitsemme hän tietää myös että hänen kuplassaan menee kaikki läpi. Se että Pietiläiset ovat keskenään sopineet ettei sitä enempää makseta on kyllä ihan muusta johtuvaa kuin yleissitovuudesta. Olen USA:n vaaleista lähtien ihmetellyt kuinka mikä tahansa uskotaan jos se tukee jonkun omaa poliittista agendaa ja luullut, selvästi virheellisesti, että se on mahdollista vain USA:ssa.

Ei kai mikään estä sitä että

Ei kai mikään estä sitä että maksetaan palkkaa jolla saadaan työntekijöitä kunhan ei aliteta yhteisesti sovittua minimiä. Katon asettaa työnantaja, eivät TESsit kuten hyvin tiedättekin! Katto on auki! Se ettei lastentarhanopettajia puolustamassa nähdä ay-johtajia onkin mielenkiintoista. Lastentarhanopettajat kuuluvat AKAVAlaisen edunvalvonnan piiriin ja sen matalapalkkaisempaan osaan. AKAVA puheenjohtajansa Fjäderin johdolla ei ole tunnetusti ollut koskaan todella halukas puolustamaan pienipalkkaisia tai työttömiä, omiakaan jäseniään. Pienihän tuo lastentarhanopettajien palkka on varsinkin AKAVAlaisen korkeakoulutetun palkaksi. Yleissitovuus antaa vain minimin, muu on kutakuinkin vapaata. Ilman yleissitovuutta ei ilmeisesti maksettaisi edes tuota jos kerran jarru on siinä.

Olisiko

Olisiko lastentarhanopettajilla ja yleensäkin AKAVAlaisilla pienipalkaisilla peiliin katsomisen paikka siinä millaisessa edunvalvonnassa he ovat mukana ja kenet valitsevat asioitaan hoitamaan. Kuinka moni onkaan antanut valtakirjansa sellaisille edunvalvojille joiden taustajoukot vaativat toistuvasti yleissitovuudesta luopumista ja ay-liikkeen nujertamista. Sitä saa mitä tilaa, pienen palkan ja niihinkin leikkauksia. Kannattaa ainakin äänestäessään muistaa että jos edustajat ajavat kaksilla rattailla niin siitä ei hyvä seuraa. Pietilän esittämille rattaille en suosittele hyppäämään mikäli aiotte ansaita leipänne jatkossakin arvostettuina lastentarhanopettajina.

Tässä nimenomaisessa

Tässä nimenomaisessa tapauksessa ongelmana ei ole työehtosopimusten yleissitovuus, vaan se, että lastenhoidon korkeakoulutusvaatimus yhdistettynä siihen, että palkat maksetaan suurimmaksi osaksi julkisin varoin, on kupla, joka poksahtaa siihen, että jossakin vaiheessa nuoret alkavat vältellä hakeutumista lastentarhanopettajan koulutukseen, tietäen, että se ei johda sellaisiin työolosuhteisiin ja palkkoihin, joita korkeakoulutuksen käymisestä voisi odottaa. Julkisen talouden kannalta halvempaa olisi pitää päiväkoteja pelkästään ammattikoulun käyneiden lastenhoitajien voimin.

Tämä ammattiliittojen ajama

Tämä ammattiliittojen ajama-asia että pitää kouluttautua mahdollisiimman pitkälle on kääntynyt vastaan kun prisman kassallekkin ,siivoojaksi ym valitaan parhaimilla papereilla oleva.Eikö aika lailla mene hukkaan valtion kustantama koulutus tuolla metodilla. Ei kassalla ja Siivouksessa tarvia olla tohtori.insnööri.merkonomi ! Paremmin noita hommia ja osaavia motivoituneimpia löytyy kun työn vastaan otto haluaa nähdä. Alkuun mainitsin että koko juttu on ammattiliittojen vuosien/kymmenien aikaan saama kupla.Nykyään on lähes mahdoton päästä pelkällä peruskoulu pohjalla mihinkään vaikka kädentaitoja olisi kuinka,,sit 5-7v lisää kouluja ylpeys on kasvanut,vähä arvoinen ei kelpaa ja pitää saada heti 4000€/kk kun niin sanotaan SAK paperissa ja silti ei oo yhtään sen parempi ammattilainen kuin 7 vuotta sitten peruskoulun jälkeen. Samoiten ammattiliittojen naikaan saannoksia on kaiken mahdolliset työ-kortit.Näillä vaikeutetaan ihmisten työllistymistä tarkoituksella.ketään ei voi ottaa lyhytaikaisestikkaan töihin kun puuttuu joku kortti tai kolme korttia,,tämä korostu nyt ns "aktiivimallin" suorituksessa. esim;Miten työnantaja voi ottaa esim trukkia ajavan/osaavan töihin 3 päivää jos sillä ei ole voimassa olevaa trukkikorttia jonka suorittaminen vie 5 päivää. Itse ole sitä ikäpolvea 64 synt että peruskoulu+maatalouskoulu +motivaation ansiosta 36 v työssä varaston lakaisusta,esimiestehtäviin ja edelleen samalla firmalla..tulkaa perässä inssit,korkeakoulututkinnon suorittajat.

Ei koulutus ole vain

Ei koulutus ole vain työntekoa varten. Ei tarkoituksena saa olla, että työläiset pidetään mahdollisimman tietämättöminä kaikesta muusta paitsi mitä kuuluu heidän sen hetkiseen työhönsä jotta he eivät ymmärtäisi miten tämä maailma toimii ja miten etujaan suojella. Koulutettu eliitti vastassaan tietämätön rahvas toimi feodaaliajan yhteiskunnassa mutta ei enää monimutkaisemmassa, teollistuneessa ja teknistyvässä yhteiskunnassa jossa pitäisi ihmisarvon ja -oikeuksien olla itsestään selviä ja demokratian toimia. Ennenmuinoin hallittiin suoralla väkivallalla mutta nyt meidän tulisi osata itse ohjautua elämään ihmisiksi, omaksi ja muiden hyödykdi. Se ei onnistu ilman tietoja ja taitoja joita opitaan yleissivistyksenä. Mahdollisimman laaja yleissivistys ja tietämys yhteiskunnan toiminnasta luo ihmisille edellytykset elää ja toimia demokraattisessa ja vapaassa yhteiskunnassa niin, että toisaalta he hyödyttävät yhteiskunnan muita jäseniä ja toisaalta myös itse hyötyvät. Tarvitsemme siis lisää koulutusta ja paljon!

Siis ay päättää

Siis ay päättää

Nössön ammattiliitto.

Nössön ammattiliitto. Työnantajamaksaa minimin. Liitto ei kykene vaatimaan parempia palkkoja. Pakon edessä kunta kyllämaksaa sen mikä pykälät vaativat. Kunta säästää siinä missä on tilaisuus. Erikoista että kunnat ovat kyllä antoisalla kädellä houkuttelemassa kaupunginjohtajaa huimilla palkoilla. Lapset eivät ole niin tärkeitä. Kunta kilpailee kuka halvimmalla vaan tekee. Kilpailutusta mutta väärään suuntaan.

Samat sanat

Samat sanat

Kunnan palkat on aina oltava

Kunnan palkat on aina oltava halvimmat yhteiskunnan raha kyseessä ja tulevassa ja jopa nykyisessä Suomessa on rahat loppu.

Sano se kaupunginjohtajalle

Sano se kaupunginjohtajalle että kunnan palkat on aina oltava halvimmat, paritonnia käteen riittää , sillä nykyisessä Suomessa rahat loppu.

Rahat loppu? Velkaa

Rahat loppu? Velkaa maahanmuuttoon , ei halukkuutta kuitenkaan palkanmaksuun. Elätit tärkeämpiä hankkeita kun on rahat loppu? Velkaa sitä varten ; että saadaan Kelalle asiakkaita ulkomailta syömään ja lisääntymään vailla vastikkeita toimeentulolle ja asumiselle. Tulkkipalvelyista kyllä riittää rahaa; tunti Arabian tulkkauksen hinta 70 euroa.( Hiukan isompi palkka kuin lastentarhan opettajalle.)

Palkan nauttijat eivät kestä

Palkan nauttijat eivät kestä kilpailua aivan nössöä porukkaa.

Palkoilla ei kannata

Palkoilla ei kannata kilpailla koska: - Elinkustannukset ( vuokrat, vastikkeet ym) eivät jousta - On sanonta "Viiden pennin suutari voi tehdä tuhannen markan suden" joten työhön harjaantumatonta ja osaamatonta ei kannata palkata koska se vie myös osaavankin tekijän työpanoksen. - Esimerkkejä on paljon jossa halvin tekijä on lopulta kaikkein kallein, kun muiden täytyy korjata ja paikata halpatyöntekijän jälki. Työnopastajat poistuivat työelämästä 80-luvulla ja työnjohdon aika menee pääsääntöisesti muuhun kuin yksittäisen työntekijän opastamiseen ja valvontaan.

Me elämme markkinataloudessa

Me elämme markkinataloudessa ja palkat täytyy olla osa sitä vapaat markkinat hoitaa huonot kalliit tekijät pois.On se nyt kumma että työntekijä ei uskalla kilpailla ja sen takia robotti vie hänen paikkansa.

Kukaan ei estä kilpailemasta

Kukaan ei estä kilpailemasta mutta ihan hurjimmat riistopalkat yritetään estää. Siinäkin onnistutaan aika huonosti esim. juurikin lastentarhaväen osalta. Mutta aina kaikissa tapauksissa toisessa suunnassa on taivas rajana (ja mehän tiedämme ettei siellä ole mitään taivaankantta pidättelemässä). Robotit vie työpaikkoja sen takia, että ne on lainsäädännöllä, siis porvarillisen eduskunnan säätämien lakien perusteella asetettu ylivertaiseen asemaan. Ensimmäinen askel tasavertaistamisessa pitäisi olla esimerkiksi n.s. sivukuluiksi nykyisin nimettyjen maksujen muuttaminen palkkasummaperustaisista liikevaihtoperustaisiksi. S.o. silloin valinta robotin ja työntekijöiden välillä olisi siltä osin neutraali. (Tätä on ehdotettu monasti vuosien mittaan mutta aina se on kaatunut työnantajien vastustukseen). Toisaalta teknologian kehitys vie väistämättä kohti robotteja eräissä töissä. Siis sellaisissa joissa toistetaan pitkiä aikoja yksinkertaisia mutta tarkkuutta ja nopeutta vaativia tehtäviä. Se pitäisi ottaa huomioon koulutuksessa sillä kehitys tulee vaatimaan ammatti-ihmisisiltä toisaalta entistä laajempaa ja monipuolisempaa koulutusta ja toisaalta artesaanimaista asennoitumista. Molemmat vaativat laajaa yleissivistystä jotta tietäisi miksi mitäkin on tekemässä, ihan jo motivaation takia. Nykyisenä suuntauksena olevaa kapea-alaistamista opettamista vain yhdenlaiseen mekaaniseen suorittamiseen.

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet