Viihde

"Kas kas, kun tulee marjaa..." – Tuntemattoman sotilaan uudessa HD-versiossa näet aiemmin poistettuja kohtauksia

Rauni Mollbergin vuonna 1985 ohjaama Tuntematon sotilas nähdään pian remasteroituna. Vasemmalla luutnantti Lammio (Kari Väänänen) ja alikersantti Rokka (Paavo Liski) – Kuva ei ole remasteroidusta versiosta.

Kuvakaappaus YouTube-videolta

Rauni Mollbergin vuonna 1985 ohjaaman Tuntemattoman sotilaan HD-masteroitu versio julkaistaan kuukauden kuluttua dvd- ja Bluray-versioina. VLMedia Oy:n 6. huhtikuuta liikkeelle laskema versio sisältää alkuperäisestä teatterilevitysversiosta poistettuja kohtauksia.

– Näitä kohtauksia on aiemmin nähty televisiossa, jossa pyöri alkuperäisestä elokuvasta tehty sarja. Nyt julkaistavilla levyillä on siis lisämateriaalia ja syventäviä osuuksia, kertoo Tero Hiltunen VLMediasta.

– Aikaisemmin vuoden 1955 Tuntemattomasta on saatu HD-versio, joten nyt sellainen saadaan sitten tästä vuoden 1985 elokuvasta. Meidän levymme tulevat myyntiin reilu viikko sen jälkeen, kun viime vuoden Tuntemattoman HD-levyt julkaistaan.

Hiltunen myöntää, että suomalaiset elokuvaharrastajat ovat nykyisin vaativia.

– Osa voi närkästyä, jos elokuvia restauroidaan levylle siirrettäessä liikaa, osa taas silloin, jos restauroidaan liian vähän. 

Seuraavaksi VLMedia ryhtyy julkaisemaan Suomi-Filmin klassikkoelokuvia HD-levyillä. Vihtiläinen yritys on tunnettu siitä, että sen kautta on julkaistu levyillä valtava määrä suomalaisia elokuvia aina sotaa edeltävästä ajasta nykyaikaan saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (7)

Kommentit

Suomi-Filmi sai aikoinaan sen

Suomi-Filmi sai aikoinaan sen verran paljon veronmaksajien rahaa valtiontukena, että ne voisi kaikki laittaa Areenaan alennushinnalla.

Siirtykään hyvät ihmiset jo

Siirtykään hyvät ihmiset jo vähintään Blu-ray aikaan. Joka talossa on teräväpiirto-TV nykyään, joten miksi ihmiset ostaa vielä elokuvia DVD:llä. Minä olen ostanut elokuvani Blu-ray:llä jo yli kymmenen vuotta, ja viimeisen vuoden 4K UHD versioina. Niin kauan kun on fyysisiä levyjä tarjolla, ostan elokuvat siinä muodossa. Kaiken maailman netflixit, ja netin kautta ladattavat elokuvat ei vaan ole minun juttuni. Ja älkää ostako taloonne alle 65" UHD TV.tä, jos tykkäätte katsoa elokuvia isolta ruudulta. Pieniltä näytöiltä, kuten tableteilta ja tietokoneilta katsoo vain amatöörit leffoja.

Voi teitä ammattilaisia ja

Voi teitä ammattilaisia ja teidän vaatimuksianne. Ymmärrän kyllä, että on puuduttavaa tehdä asioita työkseen. Kuitenkin itse amatöörinä katson elokuvia rakkaudesta tähän taidemuotoon. Tietämättömät voivat googlata amatööri-sanan etymologian.

""Pieniltä näytöiltä, kuten

""Pieniltä näytöiltä, kuten tableteilta ja tietokoneilta katsoo vain amatöörit leffoja."" Minä katson puhelimella, onko se sopivan kokoinen, kun sitä ei ole mainittu? Tabletti kyllä vaikuttaa ihan liian pieneltä.

Kännykkä nyt on

Kännykkä nyt on vihonviimeinen kapistus katsoa elokuvia.

"Mutta kas kas, kun tulee

"Mutta kas kas, kun tulee marjoja."

Missäs se musta kissa vitsi

Missäs se musta kissa vitsi viipyy...? T: Pimi nau.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat