Puheenaihe

Stockmannin Herkut S-ryhmälle – "Hinnat halpenevat heti vuodenvaihteen jälkeen"

Stockmann Herkulla on Suomessa kuusi myymälää. Myyjä Pirkko Pajakari opasti Olga Huuskosta nyhtökauraostoksilla Helsingin myymälässä vuonna 2016.

Jukka Hämäläinen / arkisto

Stockmann Herkun liiketoiminta siirtyy S-ryhmälle vuodenvaihteessa.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) hyväksyi perjantaina Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan myynnin S-ryhmän kolmelle osuuskaupalle ja SOK:lle. 

S-ryhmän mukaan sen tavoitteena on tehdä Herkuista ruokakaupan lippulaivamyymälöitä.

SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laineen mukaan Herkun toiminta jatkuu alkuun entisellään ja suuremmat muutokset myymälöissä näkyvät ensi syksynä. Vuodenvaihteessa keskitytään sujuvaan vahdinvaihtoon.

– Mutta jo heti vuoden alussa putoavat useiden tuotteiden hinnat, Laine sanoo tiedotteessa.

Hintojen laskusta huolimatta Laineen mukaan laatutaso asetetaan "eurooppalaisen kärjen tasolle".

S-ryhmän alle siirtyvät Stockmann Herkku -myymälät Helsingin keskustassa, Espoon Tapiolassa sekä Itiksen ja Jumbon kauppakeskuksissa. Myymälät ovat jatkossa osa HOK-Elantoa.

Turussa Herkku siityy Turun Osuuskaupalle ja Tampereella paikallinen myymälä Pirkanmaan Osuuskaupalle. 

Myymälät ovat kiinni 1.–2. tammikuuta, ja ne avataan jälleen 3. tammikuuta.

Asiakkaat voivat käyttää myymälöissä sekä Stockmannin kanta-asiakaskorttia että S-etukorttia.

Ennen vuodenvaihdetta Stockmann Herkku -myymälät ovat auki normaaliin tapaan.

S-ryhmä ja Stockmann julkistivat Stockmann Herkun kaupan kesäkuun lopussa. Kaupassa Herkun koko Suomen henkilöstö eli noin 700 henkeä siirtyy S-ryhmän palvelukseen vanhoina työntekijöinä, ja Herkut jatkavat toimintaansa kaikissa Stockmannin tavarataloissa.

KKV edellyttää, että Stockmann Herkun hankinnat tehdään Tuko Logisticsilta vuoden 2018 loppuun asti.

Uskotko, että Herkku-myymälöiden valikoima pysyy ennallaan hintojen halvetessa?

En
67% (328 ääntä)
Kyllä
33% (159 ääntä)
Ääniä yhteensä: 487

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (1)

Kommentit

Herkku on ollut herrasväen

Herkku on ollut herrasväen kauppa, jossa tarjousten perässä juokseva rahvas ei ole käynyt. Halpuuttaminen pilaa tämän brändin.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat