Hyvinvointi

Missä vaiheessa lapsen ylipainosta pitäisi olla huolissaan? – Asiantuntija vastaa

HYVINVOINTI Uudessa sarjassa asiantuntijat vastaavat lukijoiden kysymyksiin.

Neuvokas perhe -hankkeen terveydenhoitaja Terhi Koivumäki muistuttaa, että lapsen on tärkeää kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenään – myös silloin, kun painoon on syytä puuttua.

Päivi Tuovinen

Lapseni oli vauvana solakka, mutta nyt painoa on selvästi alkanut kertyä.
Missä vaiheessa alle kouluikäisen painosta kannattaisi olla huolissaan ja miten ylipainoon pitäisi reagoida?

1. Jos lapsen liikkuminen on aiempaa hankalampaa, hän on pyöristynyt nopeasti tai pituuden mukaiset omat vaatteet kiristävät, kannattaa asia ottaa puheeksi neuvolassa. Neuvolassa voidaan vanhempien kanssa juttelemalla selvittää, onko huoleen syytä.

Tärkeää on ottaa huomioon vanhemman oma kokemus lapsen painosta sekä näkemys siitä, miten lapsi liikkuu ja syö. Lapsen kasvua tulee tarkastella kokonaisuutena, ei kiloja tuijottaen.

Lapsen kasvua tulee tarkastella kokonaisuutena, ei kiloja tuijottaen.”

2. Mikäli reagointiin on tarvetta, liikkeelle voi lähteä siitä, mikä oman perheen ja lapsen arjessa jo sujuu. Mistä lapsi on innostunut? Vanhemmat voivat miettiä, missä perheen yhteisissä ruokaan ja liikuntaan liittyvissä valinnoissa voisi olla tsempattavaa.

3. Lapsen on tärkeää kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenään. Painonhallinnan sijaan kannattaa korostaa jaksamista, hyvää oloa ja pirteyttä.

Kysymykseen vastasi terveydenhoitaja Terhi Koivumäki, TtM, Neuvokas perhe -hankkeesta, joka Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton käynnistämien Yksi elämä -talkoiden osana tavoittelee terveempää Suomea.

Lue lisää aiheesta:

www.neuvokasperhe.fi/lasten-ylipaino

www.neuvokasperhe.fi/perhearki/10-vinkkiä-perheen-terveempään-arkeen

Voit täyttää myös sähköisen Neuvokas perhe -kortin www.neuvokasperhe.fi/materiaalit/kortti

Ehdota seuraavaa kysymystä

Mitä haluaisit kysyä terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisilta? Kerro se jutun kommenteissa tai lähetä oma kysymyksesi osoitteeseen [email protected] Laita viestin otsikoksi Kysymys terveydestä

Lisää aiheesta: 

Tutkija: Lasta ei kannata yrittää suojella pettymyksiltä3.3.2015 19.30
Psykologi: Vanhempien tehtävä on opettaa lapselle itsekuria6.10.2014 22.00
Nuorisolääkäri: Vanhemmat, muistakaa nämä kolme asiaa6.10.2014 20.00
Kun lapsi kertoo kiusaamisesta, älä tee tätä virhettä5.8.2013 06.44
Psykologi: Osa vanhemmista toteuttaa lasten kautta omia harrastushaaveitaan11.8.2014 20.00
Kehityspsykologi: Älä manipuloi edes väsyneenä lapsen tunteita16.9.2013 11.14

Kommentit (5)

Kommentit

Tärkein syy ylipainoon on

Tärkein syy ylipainoon on ruokailutavat ja liikkuminen. Nykyajan lapset oppivat jo pienestä asti napsimaan herkkuja pitkin päivää ja säännöllisistä ruokailuajoista ei huolehdita. Tv:n, pelikoneiden ja kännyköiden kanssa istutaan monta tuntia päivässä ja liikkuminen jää todella vähäiseksi. Iltapäivisin ja iltaisin näkee todella vähän lapsia ulkona leikkimässä/liikkumassa. Kouluja on turha syyllistää siitä, että liikuntatunteja ym. toimintaa on liian vähän. Kaikki ryhtiliike terveisiin elintapoihin pitäisi lähteä kotoa. Huolestuttaa ajatella mikä on näiden lasten tulevaisuus aikuisena!

NYRKKISÄÄNTÖNÄ ON, ETTÄ ALLE

NYRKKISÄÄNTÖNÄ ON, ETTÄ ALLE 20-VUOTIAIDEN EI TARVITSE HUOLESTUA "YLIPAINOSTA", JOS SE EI RAJOITA ELÄMÄÄ. KASVU- JA KEHITYSIÄSSÄ PAINONPUDOTUS SAATTAA AIHEUTTAA ENEMMÄN VAHINKOA KUIN HYÖTYÄ.

No, huh huh! Olen kuullut

No, huh huh! Olen kuullut monen vanhemman sanovan, että kyllä paino putoaa sitten, kun pituutta tulee lisää; ruokahalukin kasvaa siinä samalla, kun syömistottumukset ovat vääriä-> suossa ollaan ja syvällä!

Samaa mieltä, 18v ja 125kg ja

Samaa mieltä, 18v ja 125kg ja heti C-paperit. Kiitos äiti maukasta ruoasta, ansiostasi minun ei tarvitse mennä edes armeijaan!

Kysytäänpäs toisin päin,

Kysytäänpäs toisin päin, missä vaiheessa lapsen alipainosta pitäisi olla huolissaan? Olin itse 18-vuotiaana 190 cm pitkä ja painoin 63 kiloa. Systeemi meidän perheessä oli se että sapuskasta säästettiin jotta vanhemmat pystyivät näyttämään ulospäin "elintasoa", oli kesämökki ja iso auto... Meitä oli 4 sisarusta ja kaikilla sama juttu. Faija oli korkeassa asemassa oleva kunnan virkamies joten rahasta se ei ollut kiinni. Eihän kukaan ulkopuolinen voinut/uskaltanut asiaan puuttua, se oli nääs 50/60-luvun "kasvatusta". Muistan nuoruudestani jatkuvan sairasteluni, "kaikki mahdollinen" tuli käytyä läpi, selvisin kuitenkin hengissä. - Nykyään tilanne on muuttunut, olen alle satakiloinen yli 65 vuotias. Saan sapuskaa kun vaimo tekee.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Hyvinvointi

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat