Tansanian taivaan alla

Meidän keittiössä

Ruoanlaitto on työlästä ja siihen käytetään paljon aikaa, useita tunteja päivässä, varsinkin nyt meidän täällä ollessamme. Opettajien kertoman mukaan normaalisti yleisin ruoka on sormin syötävä maissipuuro, ugali, jonka jälkeen tulevat maissi-papu-sekoitus, makande, ja kolmantena riisi. Lihaa syödään n. kolme kertaa viikossa ja perunoita ehkä kerran kuussa. Mutta koskapa heillä nyt on mzungu-vieraita, joita varten on annettu täkäläisittäin hyvät ruokarahat, talossa syödään tällä hetkellä hieman vieraskoreasti – sosial food, kuten he sanovat. Lihaa on lähes päivittäin ja perunaakin tuon tuosta, ugalia "joudumme" syömään vain noin kerran viikossa. Yritän nyt hieman kuvata mitä meidän keittiössämme tapahtuu, jotta me saamme pöytään jokapäiväisen ruokamme.

Ruoanlaitto tapahtuu hiilillä, jotka eivät ilmeisesti ole ihan tarkalleen ottaen laillisia täällä? Polttopuuksi kun kelpaavat kuivat oksat, mutta hiilien tekemiseksi tarvitaan kunnon puuta. Yleistä hiilillä kokkaaminen joka tapauksessa on. Ja kun illalla lopetetaan ruoan valmistus, tuhkaruukun sisään haudataan yksi hiili, jolla hiillos saadaan aamulla nopeasti syttymään eikä siihen tarvitse käyttää liiemmälti aikaa. Alla näette "hiilihellamme", joka on eräänlainen matala grilli, paitsi että täällä sillä ei grillata vaan sillä keitetään, paistetaan ja kuumennetaan - tässäkin meillä on jo öljy kuumenemassa. 


Kyläläisiltä saamme ostettua hiiltä suurissa säkeissä, jotka usein toimitetaan perille asti aasin kantamina - hyvin tyypillinen kuljetustapa täällä. Kun minulta kysyttiin käytetäänkö Suomessa koskaan hiiliä, yritin selittää kesäistä grillaustraditiotamme, mutten ole varma ymmärsivätkö he miksi ihmeessä ihmiset haluavat huvin vuoksi laittaa ruokaa ulkona eivätkä käytä edes kattiloita tai pannuja? 

Hiilet on siis hankittu ja on aika hankkia ruoka. Kerrankaan Siwa ei ole yllättävän lähellä. Lähinaapurista saadaan kuitenkin ostettua maitoa, ja joskus joku voi tulla tarjoamaan vihanneksia, mutta ei kovin usein. Harghushayn sivukylältä on noin kolme kilometriä Gendabin keskustaan, josta saa hankittua joitakin perustarpeita ja virvokkeita. Kanoja ja kananmunia on jonkin verran omasta takaa, mutta kun on pitkäaikaisia vieraita, näitäkin on ostettu lähiseudulta.  


Perheen isäntä palaamassa kylältä kananhakumatkaltaan. Musta kukko vasemmalla sai nimen Mr. Noisy, koska osoittautui aivan erityisen pahaääniseksi ja pontevaksi aamuherättäjäksi. Mr. Noisyn takia koko konkkaronkka joutui evakkoon takapihaltamme ja rauha palasi aamuihin.

Koska kylässä ei ole teurastuspaikkaa, esimerkiksi lihaa ei saa täältä, samoin ruokaöljy, leipä ja suurin osa hedelmistä ja vihanneksista haetaan lähikaupungista, Kateshissa, jonne on matkaa autoteitse noin 40 kilometriä. Kateshiin päästäkseen pitää lähteä aamulla kuuden maissa kävelemään Gendabista lähtevälle bussille ja neljän maissa iltapäivällä sama bussi kulkee takaisinpäin. Muita vuoroja ei ole. Joskus matka saatetaan taittaa oikoteitse kävellen, mutta se vie useamman tunnin. Erikoistapauksessa joku voi ottaa joskus moottoripyörätaksin, mutta on selkeä poikkeus. Varsinainen taksi tälle välille maksaa n. 13-20 euroa, joten se on paikallisille aivan liian kallista. Käytännössä siis "kaupassa käyntiin" menee koko päivä ja ostokset joutuu kantamaan kotiin ainakin viimeiset kolme kilometriä. Ja minä taidan olla ainoa jolla on reppu?


Yllä olevassa kuvassa teurastaja punnitsee meille lihoja Kateshissa. Eläin tapetaan aamulla ja lihaa myydään niin kauan kuin sitä on, uutta ei teurasteta ja toisaalta lihaa ei jätetä seuraavaan päivään. Liha on siis äärimmäisen tuoretta, mutta eurooppalaisia tällainen teurastus-, myynti- ja säilytyskäytäntö yleensä kauhistuttaa. Ostopäivän jälkeen lihaa voidaan syödä n. kolme päivää, vaikkei jääkaappia ole. Liha ei myöskään ole aina mitään filettä, sillä eläimestä syödään pitkälti kaikki käytettävissä olevat osat.

  
Kateshin katetulta vihannestorilta voi ostaa tomaattia, kurkkua, porkkanaa, sipulia, chiliä, makeita ja ruokabanaaneja, mangoja ja kaalia. Valikoima ei ole kovin laaja, mutta riittävä, ja jossain määrin vaihtelee sesongin mukaan. Mutta nyt olemme ostaneet ruoan, siirtykäämme keittiöön.


Tänään aloitime kuorimalla kovat ruokabanaanit. Ensin pitää kuitenkin öljytä kädet ruokaöljyllä, sillä nämä banaanit tekevät kädet hyvin tahmaisiksi. Kuori siivutetaan pitkittäissuunnassa osiin ja kuoret revitään irti siivu kerrallaan, mikä käy ihan työstä, koska ruokabanaanit käytetään raakoina eli ovat vielä vihreitä. Lopuksi pinta raaputetaan puhtaaksi kaikista kuoren jäämistä ja banaanit huuhdotaan vedessä.

 

Banaanien kanssa keitetään tänään perunoita, jotka on kuorittu ja suurin osa lohkottu. Tunnen piston sydämessäni kun muistelen pakastealtaan lohkoperunoita ja ranskalaisia. Kun siitä kuorimisesta ja pilkkomisesta on niin paljon vaivaa.


Joskus perunat ja banaanit keitetään vedessä, joskus öljyssä. Tänään käytämme siis öljyä ja täällä sitä kuluukin jatkuvasti suuria määriä. Ruoanvalmistus ei siis yleensä ole erityisen rasvatonta, josku joku sattuu sellaista arvostamaan.


Tässä Kateshista ostettu liha pilkotaan pieniin paloihin. Toinen pitää kiinni ja toinen leikkaa paloja irti ja tipputtelee ne veteen. Kuten sanoin jo aiemmin, lihasta käytetään kaikki osat. Tämän kertoivat olevan vatsalaukun sisäpintaa, jos nyt ymmärsin oikein. Mieleeni tuli lähinnä meillä koiranruoaksi tarjottava ”naudanmaha”, joka haisee varsin vastenmieliselle, mutta olin jo aiemmin todennut tämän aivan hyvän makuiseksi, en vain silloin vielä tiennyt mitä syön.


Tässä liha kypsyy kattilassa. Meillä on kaksi "hiilihellaa", sillä muuten ruoanlaitto olisi lähes mahdotonta.


Tuoreista tomaateista syntyy raastaen tomaattimurskaa chili-kastiketta varten, jota syödään usein näiden öljyssä keitettyjen "ranskalaisten" eli chipsien kanssa. Chili-kastike tarjoillaan erillisestä kupista, mutta tyypillisemmin maku ruokaan tulee ruoan "kastikkeen" pohjana käytetystä raastetusta tomaatista, porkkanasta, paprikasta ja sipulista. On vaikea uskoa, että ilman mausteita ruoasta voi saada niin maukasta, sillä meillä sama onnistuu lähinnä yrttien, pippureiden ja mausteseosten voimalla. Täällä ainoat mausteet ovat suola, tuoreet chilit ja joskus valkosipuli. Luulen että rannikolla tilanne on hieman toinen ja mausteita paremmin saatavilla?


Koska leikkuulautaa ei käytetä, kaikki pilkkominen tapahtuu tähän tapaan. Täkäläisten mielestä se on kätevää, vaikka minusta ei näytä yhtään siltä. Täällä ei juurikaan harrasteta salaatteja tai tuoreita vihanneksia, mutta koska ovat hoksanneet minun pitävän niistä, on meillä aika ajoin tarjolla kaaliraastetta, jossa on höysteenä porkkanaa, kurkkua ja tomaattia. 


Ja tältä se sitten näytti, työn tulos. Taas kerran ilta on ehtinyt pimetä keittiössä hääräilyn aikana ja ruokailu tapahtuu joko öljy- tai aurinkokennolampun valossa. Illallista syödään usein joskus kahdeksan maissa. Vaihtelu ruoan suhteen on melko rajallista, varsinkin jos ollaan kuukauden siinä vaiheessa, että rahat alkavat olla vähissä. Samoista aineksista tehdään pitkälti samoja ruokia eli jos täällä viipyisi pitempään, alkaisi varmasti kaivata yhtä sun toista, mutta muuten olen ollut tyytyväinen ruokaan. Tämä on sentään sitä social foodia, monipuolisempaa kuin mitä täällä normaalisti syödään. Hyvää siis oli, jälleen kerran.

***

Lopuksi vielä yleisökysymys, jonka ratkaisemiseen yhteinen kielitaitomme ei riittänyt, ja johon en ole itse löytänyt vastausta: tunnistaako joku alla olevassa kuvassa olevan kasviksen? On kooltaan varsin pieni, mutta leikattuna rakenne näyttää hiukan kurkulta ja makukin raakana etäisesti sama, paitsi että siemenet ovat erittäin kitkeriä eli käytetään kypsennettynä.

Tansanian taivaan alla

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet