Kulmakunnan kukkein kirjasto

Päivää ennen lähtöämme Harghushaysta saimme valmiiksi vielä yhden minua kovasti ihastuttavan projektin: koulun oman kirjaston. Asia ei kuulosta ehkä järisyttävän ihmeelliseltä, mutta on todella poikkeuksellista, että primary schoolilla on oma kirjasto ja toisekseen – ja ennen kaikkea! – tämä on varmasti kulmakunnan kukkein kirjasto! Ja kulmakunnankin kärsii tässä vielä tulkita laajasti.
Kaikki alkoi siitä, että minä toivoin jo kaksi vuotta sitten koululle kirjastoa ja kun nyt kyselin asian perään, kaikki halusivat kovasti kirjastoa, mutta tiloja ei kuulemma ollut. Meille esitettiin että koululle pitäisi rakentaa kirjasto, mikä tarkoittaisin yhtä uutta rakennusta. Tämä tuntui meistä aika suureelliselta, kun ottaa huomioon sen tosiasian, että vaikka meillä Harghushayssa on kirjoja poikkauksellisen runsaasti muihin kouluihin verrattuna, niitä on siitä huolimatta vähän. 
Siispä miehen kanssa ehdotimme, että yksi koulun epämääräisistä varastonkaltaisista huoneista valjastettaisiin kirjastoksi. Paikallisten mielestä ajatus oli perin naurettava, sillä olisihan moinen aivan liian pieni kirjastoksi, mutta myöntyivät kuitenkin siihen, että sillä voitaisiin aloittaa – tajusivat kai että onhan se tosiaan parempi olla pieni kirjasto kuin ei kirjastoa ollenkaan.
Aloitimme siis työn likaisesta epämääräisestä varastohuoneesta ja nyt meillä on kalustettu ja koristettu ihana kirjastohuone, joka ei edes ole erityisen pieni. Vaikka siis paikallisten mielestä yhä on. Mutta se on kirjasto ja nyt lapset pääsevät lukemaan melkein koska tahansa – parhautta!
Tästä se alkoi. Paikalliset eivät oikein uskoneet, että tästä tulisi kirjasto.

Ja tällainen siitä sitten tuli! Vähän maalia, kylän oman puusepän tekemät kalusteet, takaseinällä koulun ensimmäinen taidenäyttely suomalaisista talvipiirroksista ja kirjasto näyttää suorastaan ihanalta. Olen kyllä vähän jäävi, mutta tämä hehkutus minulle sallittakoon - joohan?  

Kirjastoon siirrettiin varastosta kaikki vanhemman painoksen koulukirjat, joiden sisältö on kuitenkin pitkälti sama kuin nykyisissä. Näin oppilaat voivat lukea oppikirjoja muulloinkin kuin tunneilla, sillä omia kirjoja kenelläkään ei ole, vaan ne kerätään pois aina tunnin päätteeksi.

Kirjastostamme löytyy myös tarinakirjoja englanniksi ja kaksikielisesti swahiliksi ja englanniksi sekä kuva-sanakirjoja englannin opiskeluun. Jatkossa toivottavasti saamme hankittua myös joitakin yleisopuksia ja swahilinkielisiä tarinakirjoja, sillä tämä kirjasto on suurimmalle osalle ainoa mahdollisuus lukea satuja tai kuulla tarinoita. Kodeissa ei ole kirjoja, kaikki vanhemmat eivät osaa lukea eikä tarinankerronta suullisessa muodossakaan kuulu täkäläiseen perinteeseen.

Ensimmäistä kertaa ikinä kirjastossa. 

Pienenä piristävänä nyanssina värikoodasimme hyllyt helpottamaan pienimpiä oppilaita. Meidän piti erikseen painottaa, että kirjasto on myös eka- ja tokaluokkalaisille ja esikoululaisille; että hekin voivat jo aivan hyvin lukea ja katsella kuvia, oppia käyttämään kirjoja ja kirjastoa. Koska kirjoihin ja lukemiseen ei olla totuttu, täällä on outo ajatus, että myös pienet lapset voivat lukea ja nauttia kirjoista. (Aivan erityisen käsittämätöntä hullutusta on se, että me luemme jo vuoden ikäisen lapsen kanssa kirjoja.)

Kirjasto-seepra ja muita kuvituksellisia kukkasia.

Jotta kirjastomme olisi tosiaan kulmakunnan kukkein, askartelin vielä seinille kaksikielisiä swahili-englanti kuvakortteja sanaston opiskeluun ja maalasin ovensuuhun koulun oman kirjasto-seepran. Sen maktaba-tekstinen raidoitus (maktaba = kirjasto) on nostanut minut paikallisten silmissä suureksi taiteilijaksi. Itse aloin kuitenkin epäillä omia maalarinlahjojani erityisen surkeiksi, koskapa työntekijät kävivät veikkaamassa tuolloin vielä raidatonta seepraani vuoroin häräksi ja vuoroi norsuksi ja lipsauttipa joku vielä kiraffinkin, vaikka väittikin sitä kielivirheeksi... Lohdutin itseäni sillä, että monilla tansanialaisilla tuntuu olevan aika ontuva visuaalinen hahmotuskyky ja kuvanlukutataito, mikä ilmeisesti johtuu sekä kuvamateriaalin vähyydestä että siitä, että esim. kouluissa piirretään tosi vähän, koska värikyniä tai muuta välineistöä ei yleensä ole.

Lopputulemana olen siis kuitenkin todella tyytyväinen siihen, mitä tästä ankeasta kopperosta saatiin aikaan ja toivon hartaasti, että oppilaat oppivat käyttämään kirjastoa hyväkseen niin, että kirjat oikeasti ovat käytössä, mutta toisaalta pysyvät hyvässä kunnossa. Koska asia on uusi, haasteita varmasti on luvassa, mutta alkuun kirjoja saa lukea vain kirjastossa ja jos se alkaa sujua, sitten aletaan miettiä varsinaista lainaamista. Uskon ja toivon, että kirjasto toimii, tuottaa paljon iloa ja kehittyy tuohon suuntaan.

Ja onhan se oikeasti ihana! Nimimerkillä kirjoja ja kirjastoja rakastava...

Tansanian taivaan alla

Matkablogi vapaaehtoistyöstä: Mirja Niskala on kolme kuukautta opettamassa ja oppimassa Tansanian syrjäseudulla.

Tervetuloa Aamupostin blogeihin!

Aamuposti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia paikallisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

 

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.