Rahan Perässä

Velkaelvytys nostaa inflaatiota

Euroopan markkinoille on pumpattu miljardien eurojen arvosta katteetonta rahaa. Valtiot ovat lainanneet rahaa ja jakaneet sitä konkurssin partaalla oleville toisille valtioille ja pankeille. Massiivisilla veloilla on pönkitetty talouksia ja yrityksiä, jotka eivät pysyisi pystyssä ilman tukirahaa. Kun markkinoille tulvii löysää rahaa, rahan arvo alkaa laskea. Tämä näkyy inflaationa eli hintojen nousuna.

Vielä vuosi sitten pelättiin yleisesti hintojen laskua eli deflaatiota. Tuolloin löysän lainarahan määrä oli vielä pieni. Nyt tilanne on muuttunut ja inflaatio nostaa kaikkien tavaroiden hintoja ja kehittää palkankorotusvaatimuksia. Velkaelvytyksen ohella hintojen nousuun vaikuttavat myös elintarvikkeiden ja energian hintapiikit. Yhteen laskien ne merkitsevät hintojen kohoamisvauhdin kiihtymistä.

Kun rahaa painetaan lisää, ongelmia ratkaistaan setelirahoituksella (http://fi.wikipedia.org/wiki/Setelirahoitus ). Rahaa tehdään ilman, että sen taustalla olisivat olleet tuottava työ, myydyt koneet ja laitteet tai palvelut. Setelirahoitus on aina johtanut nopeaan inflaatioon (http://fi.wikipedia.org/wiki/Inflaatio ) eli rahan arvon heikentymiseen, kun kuluttaminen ja tavaroiden tuottaminen ovat myös romahtaneet.

Kun inflaatio laukkaa, korot alkavat nousta. Rahan lainaajat nostavat korkoprosentteja turvatakseen tuottonsa.

1990-luvun laman ongelmia ei voitu ratkaista painamalla lisää seteleitä, koska rahan korko oli jo valmiiksi korkealla. 2000-luvulla korot ovat olleet matalalla ja inflaatio kurissa. Nyt on siis varaa päästää inflaatio irti ja korot nousuun.

Yhdysvaltojen keskuspankki on jo painanut lisää dollareita turvatakseen valtion valtaisan budjettivajeen. USA:n työttömyyttä on hoidettu myöntämällä yrityksille, pankeille ja yksittäisille kansalaisille halpaa tai jopa ilmaista rahaa konkurssien estämiseksi. Euroopan unionin keskuspankki on nyt tekemässä vastaavaa, kun se ostaa velkaantuneilta valtioilta tai konkurssin partaalla olevilta pankeilta niiden velkakirjoja.

Tarvitaanko inflaatiota?

Harva yritys tai valtio pystyvät ennakoimaan tulojensa ja menojensa kehittymisen yhden prosentin tai edes parin prosentin tarkkuudella. Talouspolitiikassa pidetäänkin hyvänä sitä, että hintojen nousu eli inflaatio on ”hallinnassa”. Euroopan keskuspankki on asettanut tavoitteekseen alle kahden prosentin vuotuisen inflaatiotason. Samaa tasoa noudattaa myös Suomen Pankki.

Inflaatio karkaa käsistä

Hallinnassa oleva hintojen nousu on siis hyväksyttävää ja jopa tavoiteltava asiantila. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kahden prosentin pohjainflaatio tullaan ylittämään. Riski kasvaa sitä mukaan kuin Kreikka ja vastaavat valtiot ilmoittavat ongelmiensa syvenemisestä. Kreikka tarvitsee lisää maksuaikaa ja lisää tukirahaa, jotta se ei kaatuisi velkojiensa edessä konkurssiin.

Euroopan unioni ei voi hyväksyä jäsenvaltionsa konkurssia ja siksi se tulee jakamaan lisärahaa hätäapurahastostaan. Tukirahaa synnytetään myös niin, että Euroopan keskuspankki ostaa vaikeuksissa olevien valtioiden lainapapereita, joita pankit ja sijoittajat eivät enää suostu ostamaan. Valtioita rahoitetaan katteettomien velkapapereiden ostoilla, mikä lisää löysän rahan määrää ja nostaa inflaatiota.

Inflaatio pyyhkii pois velat ja säästöt

Inflaation etuna on, että tänään otettu 100 miljoonan euron velka on helpompi maksaa pois tulevaisuudessa. Kun rahan arvo laskee, vanha velka maksetaan takaisin halvemmalla ja arvottomammalla rahalla.

Tallettajilta inflaatio syö säästöjen arvon, kun pankissa olevat rahat ovat ostovoimaltaan halpahintaisempia tulevaisuudessa.

Kiinteä omaisuus, asunnot, kulta, jalokivet tai maapohja kallistuvat inflaation noustessa. Siksi raha pakenee tavaraan, kun rahan arvo alkaa laskea.

Suurten ikäluokkien omaisuuden selkärangan muodostavat asunnot, jotka ostettiin 1960- ja 1970-luvuilla korkean inflaation aikana. Inflaatio söi velat ja nosti asuntojen hinnat ylös. Nyt vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat huipputasolla ilman, että niiden omistajat ovat tehneet muuta kuin odottaneet rahan arvon laskua.

A-P. Pietilä on Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehtiryhmän johtaja, pääkaupunkiseudun suurten kaupunkilehtien vastaava päätoimittaja ja pitkäaikainen taloustoimittaja. Hän on seurannut rahoitusmarkkinoita kolmekymmentä vuotta, kirjoittanut pari tuhatta lehtijuttua ja kymmenkunta kirjaa. Hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2009.

Rahan perässä -blogissa seurataan rahavirtoja, talouden liikkeitä ja ennen kaikkea kenen taskuissa rahat ovat.

Rahan Perässä

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet