Rahan Perässä

Pientä aina huijataan

Kaikki suurimmat pankit ja sijoitusyhtiöt ovat ennustaneet kännykkäyhtiö Nokian kurssin romahtamista ja yhtiön tuloksen jäämistä heikolle tasolle.

wwwrahabolgikuvitus

Nokian osakkeen romahdus sai suomalaiset piensijoittajat liikkeelle ja ostamaan alennusmyyntiin vaipuneita Nokian osakkeita. Kerrankin yhtiön osake oli halpa. Kun piensijoittajat hullaantuvat jostakin osakkeesta, yleensä myyjäpuolella ovat suursijoittajat. Kun toinen halua ostaa ja toinen ilomielin luopua, kauppa käy kuin siimaa. Nokian ostobuumi näyttää suomalaiselta ilmiöltä, sillä muualla ei vastaavaa piensijoittajien ryntäystä ole tunnistettu. Samaan aikaan joukko muita suomalaisia piensijoittajia kerää adressia Nokian toimitusjohtajan erottamiseksi ja Nokian strategian muuttamiseksi. Eri suuntiin vetävät piensijoittajat ovat oivallinen kohde suursijoittajille ja keinottelijoille, jotka pelaavat isoa ja kylmää rahapeliä.

Kaikki suurimmat pankit ja sijoitusyhtiöt ovat ennustaneet kännykkäyhtiö Nokian kurssin romahtamista ja yhtiön tuloksen jäämistä heikolle tasolle. Näkemys on täysin päinvastainen kuin, mihin suomalaiset piensijoittajat ( http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Nokian+kurssi+k%C3%A4vi+2000-luvun+poh... ) uskovat. Suuri joukko suomalaisia piensijoittajia uskoo kuitenkin suurpankkien näkemyksiin ja he keräävät verkkoadressia (http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Netiss%C3%A4+kootaan+kannatusta+Nokian... ) Nokian tekemän Microsoft-yhteistyösopimuksen purkamiseksi ja toimitusjohtaja Stephen Elopin erottamiseksi.

On aivan selvää, että joko suurpankit tai osakekaupoista innostuneet piensijoittajat ovat oikeassa. Jompikumpi on siis väärässä. Lopputuloksen näemme parin vuoden kuluessa, kun Microsoft-yhteistyön tulokset toteutuvat.

Piensijoittajia yleensä vedätetään

Piensijoittajien tekemät riskisijoitukset ovat yleensä epäonnistuneet kahdesta syystä. Ensinnäkään piensijoittajilla ei ole sellaista tietoa, jota suursijoittajilla ei olisi. Piensijoittajat pelaavat tunteen ja mielikuvien varassa. Toisena syynä on, että suursijoittajien pelikassa on loputon ja he voivat vaikuttaa kurssitasoon nopealla kaupalla, johon piensijoittajilla ei ole mahdollisuutta. Suursijoittajat voivat yksinkertaisesti pakottaa jonkin yhtiön kurssin romahtamaan.

Tosin romahtamisen jälkeen suursijoittajat voivat uudelleen nostattaa kurssia ja tehdä isoja voittoja. Yleensä piensijoittajat ovat sitä ennen myyneet paniikissa osakkeensa.

Piensijoittajien vedättämistä voi verrata pyramidihuijaukseen (http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyramidihuijaus ), jossa pelin ylimmillä portailla olevat myyvät alemmilla tasoilla oleville arvotonta tavaraa kalliilla. Rahat kerääntyvät ylimmillä oksilla oleville ja tappiot jäävät hyväuskoisten maksettaviksi.

A-P. Pietilä on Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehtiryhmän johtaja, pääkaupunkiseudun suurten kaupunkilehtien vastaava päätoimittaja ja pitkäaikainen taloustoimittaja. Hän on seurannut rahoitusmarkkinoita kolmekymmentä vuotta, kirjoittanut pari tuhatta lehtijuttua ja kymmenkunta kirjaa. Hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2009.

Rahan perässä -blogissa seurataan rahavirtoja, talouden liikkeitä ja ennen kaikkea kenen taskuissa rahat ovat.

Rahan Perässä

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet