Ammattivalittaja

Byrokratia on monille kirosana kun halutaan moittia hallintoa. Byrokratia on kuitenkin myös positiivinen asia, sillä se myös suojelee kansalaisia: jos tuntee kärsineensä vääryyttä, demokraattisessa yhteiskunnassa on laajat valitusmahdollisuudet. Monista kunnallisista päätöksistä voi kuka hyvänsä kunnan jäsen tehdä oikaisupyynnön, vaikkei asia häntä edes suoranaisesti koskisikaan.

Asiallisen kritiikin lisäksi nykyään on yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat kehittäneet valittamisesta itselleen elämäntavan. Virkamiehen on käsiteltävä kaikki valitukset tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti, mutta kieltämättä joskus kysyn itseltäni voiko joku tosiaan vakavissaan valittaa tuollaisesta asiasta.

Henkilö ostaa asunnon ydinkeskustasta ja seuraavana päivänä Hän jo vaatii autotien muuttamista kävelykaduksi, koska liikenteen melu ja pakokaasut häiritsevät Häntä. Seuraavaksi Hän vaatii kesämökkinsä eteen laivoille nopeusrajoituksen, koska juuri Hänen rantasaunansa on siinä. Kun Föri lähtee liikkeelle eikä Hän ehdi sen kyytiin, Hän tekee valituksen, koska kuljettaja ei peruuttanut takaisin Häntä noutamaan. Kun Hän muuttaa asumaan satamalaiturin viereen ja siihen tulee laiva, Hän soittaa poliisille, koska laiva häiritsee Hänen kotirauhaansa ja pimentää Hänen parvekkeensa kukkalaatikon. Kun laivan lastaamisesta kuuluu työn ääniä, Hän valittaa melusta.

Hannu Karpon sanoin: nämä ovat tosikertomuksia havumetsien maasta. Satama tietenkin pyrkii minimoimaan kaikki toiminnastaan aiheutuvat haitat ja seuraa aktiivisesti ympäristöasioita. Olemme myös tilanneet asiantuntijayrityksiltä useita melumittauksia. Tosin viimeksi lopputuloksena oli, että keväinen lintujen laulu ylitti sataman taustaäänet.

Itsekeskeinen Minä-Minä-Minä-ilmiö ei ole paikkakuntaan sidottu. Myös Helsingin ja Tukholman satamilla on omat ammattivalittajansa; itse asiassa hyvin pieni joukko ihmisiä. Äskettäin Helsingissä huokaistiin helpotuksesta kun joka asiasta valittanut henkilö muutti kauas sisä-Suomeen. Kyseisessä kunnassa ei tosin ole satamaa, mutta kylläkin turvevoimala ja nyt hän valittaa siitä.

Heppoisin ja itsekkäin perustein tehdyt valitukset johtavat harvoin valittajan voittoon, mutta aina kun koneisto polkaistaan käyntiin, kuluu aikaa ja rahaa eivätkä asiat etene. Ikävä kyllä tämä on usein valittajan tarkoituskin; tiedän henkilön, joka rehvastelee sillä kuinka monta valitusta hän on jo tänäkin vuonna ehtinyt laatia.

PS. Tästä kirjoituksesta voi valittaa osoitteeseen [email protected]

Kari Riutta

Kirjoittaja on Turun satamakapteeni

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet