Johannes KoromaKirjoittaja on työtä tekevä eläkeläinen.

Kaikki kokkaamaan

Päivi Tuovinen

Television ohjelmista ja lehtikirjoittelusta voisi päätellä, että Suomessa on huikea kiinnostus ruuanlaittoon. Todellisuudessa tarjolla on lähinnä tosi-tv:n innoittamia ohjelmia, joissa pikemminkin leikitään ruualla kuin opastetaan hyvän ruuan valmistamiseen. Se ei yllätä. Kouluissahan ei opeteta pöytätapoja eikä osata kuoria perunoita, mutta draamaa halutaan lisätä kotitalouden kustannuksella.

Tällainen ohjelmatarjonta ei kannusta tekemään ruokaa, ei arvostamaan ruuan makua eikä se ohjaa perheitä yhteisen ruokapöydän ääreen. Se olisikin huikea saavutus maassa, jossa perheenjäsenet tapaavat toisensa ruokapöydässä korkeintaan kerran viikossa ja jossa monissa kodeissa ei osata laittaa lämmintä ateriaa.

Yksi kiistaton vaikutus ohjelmilla on ollut: kokkikoulutukseen on tunkua nuorten kuvitellessa, että kokkaamalla pääsee televisioon julkkikseksi. Keittiökoulutukseen on pyrkyä enemmän kuin mahtuu, mutta ammattitaitoisista salityöntekijöistä on pulaa.

Todellisuus on tietysti toisenlaista kuin televisiokokkien julkisuuden luoma kuva. Suurin osa päätyy kokoamaan aterioita esivalmistetuista aineksista, eikä käsin tekemiseen ole tilaisuutta. Harvoista huippukokeistammekin liian moni on hakeutunut säännölliseen päivätyöhön muualle kuin ravintolan keittiöön.

Valitettavasti ruokaravintoloista parhaat elävät jatkuvan kokkikilpailun kuvitelmissa. Ne tarjoavat annoksia, joiden näpräämiseen kuluu kyllä työtunteja, mutta siltikään ne eivät anna makunautintoa, vaan jättävät asiakkaan nälkäiseksi. Lautaselle on sekoitettu puolen tusinaa eri makua, joiden erottamiseen tarvitaan haarukan sijaan pinsettejä. Kastikkeetkin ovat muuttuneet lautasen koristepisaroiksi ja ulkoasu on suunniteltu tyydyttämään tekijäänsä enemmän kuin syöjää. Vaivalla käsin tehty koristeruoka on kallista, ja usein ainoa ravintolasta jäävä mielikuva on kallis lasku.

Näitten näpräysravintoloiden rinnalle ja osin tilallekin on tullut bistroja, joissa saa parhaimmillaan yksikertaisempaa, maukkaampaa, selkeämpää ja halvempaa ruokaa. Suomen ravintolamaailman ylimmäksi totuudenpuhujaksi itsensä korottanut Hans Välimäki tosin tuomitsee bistroilun keittiömestareiden suureksi tietämättömyydeksi.

Onneksi Suomessa on yksi, joka tietää kaiken ja osaa myös arvioida kaikki muut amatööreiksi. Välimäen mielestä asiakkaiden ainoa tehtävä on tuoda ravintolaan rahat, joilla mestarit saavat kokeilla pikkusievää ruuan valmistusta. Asiakas, joka ei sitä ymmärrä, älköön tuoko kuraa näihin ylväisiin saleihin.

Hienon ruokaravintolan muuttaminen kansankuppilaksi eli bistroksi ei tietenkään tarkoita, että ruoka olisi sen parempaa tai huonompaa. Mutta jos ruoka on selkeää ja hyvin valmistettua, se saattaa tarjota myös makuelämyksiä. Ja niitähän ravintolasta haetaan. Saattaapa se lisäksi tyydyttää myös ravinnon tarpeen, ainakin tilapäisesti.

Jos bistrojen esiinmarssi tarkoittaa, että ruoka on yksinkertaisen hyvää ja edullista ja että aterian hyvä maku säilyy suussa jälkikäteenkin, niin tervehdin niitä ilolla.

Johannes Koroma

[email protected]

Kirjoittaja on työtä tekevä eläkeläinen.

Johannes Koroma

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet